sunnuntai 29. lokakuuta 2017

ASKARTELE JÄÄTELÖTIKUISTA LYHTYJÄ


"Parempi olla pieni ja valaista kuin iso ja varjostaa."
- Anita Tiikasalo




Viimeiset pari viikkoa ovat olleet niin Kalevala Cal voittoiset, että nyt hyppään vaihteeksi ihan muihin juttuihin. Säästin kesällä jäätelöpuikkojen tikut ja askartelin niistä pieniä, ikkunaan ripustettavia lyhtyjä, joihin saa led-tuikun tuomaan tunnelmaa. Maalasin tikut askartelukaupasta ostetulla maalilla, jota jouduin sutimaan kolme kerrosta ennen kuin se peitti puun. Maalatut tikut liimasin lyhdyiksi ja ripustin ne roikkumaan kirjastohuoneen ikkunaan. Näistä tuli aivan ihania ja ovat niin helppoja tehdä, että lyhtyjen teko onnistuu perheen pienimmiltäkin. Lyhdyn alahylly on sen verran leveä, että siinä pysyy ledkynttilä paikallaan ilman liimauksia tai teippauksia.

Käytin tässä mallina hyvin yksinkertaista taloa, sillä askartelutaidoillani ei kovin vaativia rakennelmia tehdä. Yhteen lyhtyyn meni 25-30 tikkua. Käytin ruutupaperin viivoja apuna ja asettelin sen päällä tikut pieneksi taloksi, jotta sain lyhtyihini suorat seinät. Laitoin pienen helmen liimaa tikkujen päihin ja aloin koota tikkuja lomittain päällekkäin. Ainoa mikä aiheutti harmaita hiuksia oli se, että sain tikkukerrokset pysymään suorassa ja suurin piirtein samassa kohdassa ilman, että ne alkoivat kallistua suuntaan tai toiseen. Kun liima oli kuivunut, pujotin siiman lyhdyn korkeimmasta kohdasta ja solmin kiinni.




Vasta myöhemmin muistin, että olen aikaisemmin tummentanut puuta rautaromu-etikka -liemellä. Kokeilin kolmanteen lyhtyyn tätä ja mielestäni siitä tuli kaikista kaunein. Seos valmistuu muutamassa päivässä, mutta unohdin etikkassa lilluvat ruosteiset naulat kellariin pariksi viikoksi. Seokseni oli niin vahvaa, että jäätelötikuista tuli todella tummia. Ylimääräinen väri lähti onneksi pois, kun pesin tikut vedellä. Pitää kuitenkin muistaa, että jos tummentaa puuta rauta-etikkaseoksella, niin tässä tapahtuu joku kemiallinen reaktio ja sen höyryjä ei saisi hengitellä eli tätä ei parane tehdä huushollissa sisällä.

Jos et ehdi syödä jäätelöitä tähän hätään, mutta haluaisit tehdä lyhtyjä niin jäätelötikkujahan saa myös askartelukaupasta. Jäätelötikkujen kerääminen näin perinteisesti on kuitenkin paljon mukavampaa niin isojen kuin pienten herkuttelijoiden mielestä. Olen aikaisemmin tehnyt jäätelötikuista palapelejä, jotka löydät täältä. Ohjeet puun tummentamiseen etikalla ja rautaromulla löydät täältä.

HUOM! Älä käytä lyhdyissä tavallisia tuikkuja, ettei pirtti pala.


18 kommenttia:

  1. Super suloisia, tosi kiva idea! :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Tuo sun profiilikuva on kyl ihana ♥ Meillä oli kans neljä kanaa muistaakseni neljä vuotta, mutta me annettiin ne pois elokuussa. Kanaset pääsi isompaan kanalaan ja saivat pomokseen kukon eli luulen, että ne ovat tällä hetkellä hyvin onnellisia kanoja :)

      Poista
  3. Minäkin olen säästellyt jäätelötikkuja ja jonkun verran käyttänyt niitä nukkekoti-askarteluissa. Mutta tuo on hyvä idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No sinnehän näistä saa tehtyä vaikka mitä! Mä elättelen toiveita, että jonain päivänä vielä saan oman nukkekodin, mitä sisustaa :)

      Poista
  4. Onpa kiva idea! (: Kauniita lyhtyjä.

    VastaaPoista
  5. Kivoja pikkulyhtyjä, hyvä kun jemmasit jäätelötikut.
    Noissa uskaltaa polttaa ledikynttilöitä huoletta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ledkynttilöille nämä tosiaan käyvät, mutta eivät oikeille :)

      Poista
  6. Oi, mikä kiva idea. Hauskat lyhdyt!

    VastaaPoista
  7. Ovatpa somia! Täällä kotona tuskailen kierrätysmateriaalin määrää, usein kun sitten kyllästyy säilömään kaikkea ja heittää jotakin pois, niin törmää juuri tuollaiseen hyvään ideaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kuulostaa niin tutulle ja mä tiedän, miten paljon se harmittaa! Mulla on kans paha tapa säästää kaikkea "tarpeellista", mutta tilanpuutteen vuoksi välillä on siivottava. Se on melkein sääntö kuin poikkeus, että vähän ajan päästä just niitä tarvitsisi =)

      Poista
  8. Nämä on upeat ja kiva idea :) Terkuin Jani / Kaikki Paketissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani =) Tiedätkö, että mä meinasin jättää tämän postauksen julkaisematta, kun ajattelin, ettei nää ketään kiinnosta. Asiaan tietty vaikutti myös se, että mun askartelutaidot on mitä on =)

      Poista
  9. Aivan loistava idea!!! Kiitos kun jaoit!

    VastaaPoista