Vilautan nopeasti millaisen myssyn tein kuopuksellemme. Taisin aloittaa tämän tekemisen jo heinäkuussa ja tuskailin sen parissa lähes kaksi kuukautta. Tämä ei todellakaan ollut koukkuamiseni tähtihetkiä. En vain meinannut millään onnistua. Ensin tein kieroja myssyjä ja kun keksin, mistä se johtuu, sain taas työstää myssyn muotoa, kun se ei meinannut millään istua vauvan päähän. Ensin kavensin väärästä kohtaa tai liian vähän ja seuraavaksi kavensinkin liikaa.
Onneksi en enää muista, kuinka montako kertaa purin ja tein myssyn uudelleen. Totuus voisi olla aivan liian masentava. Lanka oli useiden purkausten jälkeen jo lähes virkkauskelvotonta. Monesti tuskastuneena laskin työn kädestäni ja itkin miehelleni, etten osaa. Hän katsoi kulmiensa alta ja tiesin sanomattakin mitä hän ajatteli. En luovuttanut. Otin työn uudelleen käteen ja tuskailin kunnes se olin lopputulokseen tyytyväinen.
Myssy on virkattu melkein samalla idealla kuin kesällä tekemäni myssy, mutta pylväiden sijaan olen tehnyt sen kiinteillä silmukoilla. Lankana käytin samaa Hjerte Garnin Blend Bamboo -lankaa. En huomannut virkatessa kirjoittaa ohjetta ylös, enkä tekovaikeuksien vuoksi uskalla antaa ohjetta mikä perustuu vain silmukoiden laskuun. Minun on tehtävä myssy uudestaan ennen kuin saatte ohjeen. Ehkä… Tässä voi mennä tovi jos toinenkin. Olen virkannut nyt niin paljon myssyjä, että ne tulevat minulta korvista. Nyt koukullani on jotain aivan muuta, jotain aivan uskomattoman ihanaa. Esittelen sen teille pian.
Just mun hermoille sopii tommonen, "Esittelen sen teille pian"! Tunnustan että olen niitä ihmisiä joiden pitää saada tietää kaikki ja heti, mieluiten jo ennen kun kukaan on niistä vihjannutkaan. Käyn nyt sitten katsomassa taas monta kertaa päivässä joko nyt, joko nyt, joko nyt.... :D
VastaaPoista=D Toivottavasti saan tehtyä sen ajoissa enkä tuota pettymystä. Olen mielessäni suunnitellut työn tietynlaiseksi, mutta se mitä koukulta putoaa, voi olla jotain aivan muuta =)
PoistaVoi ei, tsemppiä sinne! Miä oon kans sellanen, et miä useimmiten kerin ja puran. Kerran kaveri pisti miulle kiellon päälle, kun purin ja kerin hänelle tulevat sukat monta kertaa. Hänelle olisi kelvanneet ne epäonnistuneetkin, mut miulle ei.. Ite sitä useimmiten on se kaikkein kriittisin. Ja jos yhtään lohuttaa, niin nehän sanoo, et silloin, kun turhauttaa, ratkaisu on hyvinkin lähellä :) Ihanan pipon sait kuitenkin aikaiseksi ja tuo vaahteranlehti sivussa on aivan mieletön, tykkään!
VastaaPoistaKiitos =) Vaahteranlehti on Caitlin Sainion 100 virkattua kukkaa -kirjasta. En huomannut mainita sitä tekstissä.
PoistaToisaalta mä oon hieman ylpeä sitkeydestäni purkaa niin kauan kunnes lopputulos on mieluisa. Mä vakaasti uskon, et purkaminen kasvattaa kärsivällisyyttä =)