perjantai 7. maaliskuuta 2014

Virkatut vauvan tossut


Olen varmasti aikaisemminkin kertonut päätöksestäni tehdä vain yhtä työtä kerralla. Olen aina perustellut sen sillä, että tällä tavoin saan jotain valmiiksi. Helmikuun alussa tarvitsin kuitenkin parin tunnin junamatkalle jotakin tekemistä ja sen hetkinen virkkaustyö oli liian iso käsilaukussa kuljetettavaksi. Otin mukaani valkoista lankaa ja päätin tehdä kuopuksellemme tossut. Minun olisi pitänyt vain ottaa kirja mukaan sillä tämä oli suuren suuri virhe. Minulle iski hirvittävä paniikki kahden keskeneräisen työn kanssa. Panikoin niin paljon, etten meinannut saada mitään valmiiksi.

Olin jo aikaisemmin tehnyt yhdet tossut ja minun piti tehdä nyt samanlaiset. Niiden piti olla tavalliset, valkoiset tossut, joihin ehkä tekisin lumihiutaleita koristeeksi. En kuitenkaan malttanut mieltäni vaan lähdin kokeilemaan ja sain jälleen kerran purkaa useamman kerran. Vähäisellä virkkauskokemuksellani olisi ehkä syytä kiltisti lukea ohjetta eikä lähteä ideoimaan omin päin. Joka kerta kun teen niin, saan purkaa.  Kuitenkin purkaminen yleensä kannattaa ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Mitä sanotte? Eivätkö ne olekin ihanat? Kaikki langat ovat taas kirpputorilöytöjäni. Tossut on virkattu puuvillalangalla ja muistaakseni 2,5 koukulla. Koristeet on virkattu ohuella virkkauslangalla. En oikein tiennyt millaisen koristuksen tekisin varteen ja vahingossa niihin syntyi ihan tavallinen pitsireunus. Mielestäni ne ovat syötävän suloiset. Hieman erilaiset kuin mitä minun piti alun perin tehdä, mutta uskon kuopuksemme pitävän niitä ihan mielellään.




4 kommenttia: