Ihmiset tulevat onnellisiksi eri asioista ja varmasti kokevatkin onnellisuuden tunteen eri lailla. Minulle onnellisuus on hymyä huulilla, rakkautta ja lämpöä sydämessä, rauhaa ja levollista mieltä. Onnellisuus on tunnetta, joka kumpuaa syvältä sisältä ja sen yleensä näkee toisesta.
Aloin pohtia onnellisuutta kuultuani ettei ystäväni ole onnellinen. Miksi minä olen onnellinen? Mikä minusta tekee onnellisen? En tarvitse onneeni uutta autoa tai hienoja vaatteita. En usko että olisin yhtään onnellisempi vaikka tililläni olisi miljoonia. Onneni koostuu pienistä asioista. Tulen onnelliseksi lintujen laulusta, auringon paisteesta, ystäväni kanssa puhumisesta tai hyvästä kakkupalasta ja kahvista. Mielestäni onnellisuus on taitoa nauttia pienistä, arkisista asioista. Se, etten tavoittele kuuta taivaalta vaan tyydyn ilolla siihen mitä minulla on, on onnellisuutta.
Onnellisuus on itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on. Kahden lapsen odottaminen on jättänyt jälkensä vartalooni, mutta hyväksyn peiliin katsoessa näkemäni. En lähtisi Stephen Hawkinsin kanssa väittelemään kvanttifysiikasta, saati että edes yrittäisin ymmärtää siitä mitään. Hyväksyn sen, ettei minun kannata kertoa vitsejä, koska kukaan ei nauraisi. Lauluääntäni kavahtavat variksetkin. Silti olen hyvä minä. Olen täydellinen minä, ihan omana itsenäni. Siihen ei kukaan muu pysty.
Asioilla on tapana olla kaksi puolta. Äitini on opettanut minua jo pienestä pitäen ajattelemaan positiivisesti. Hän kehotti aina ajattelemaan asioiden positiivisia puolia enemmän kuin negatiivisia. Mielestäni se on hieno taito. Olenko onnellinen siksi, että osaan nähdä asioiden hyvät puolet?
Ehkä onnellisuus on enemmän taitoa olla onnellinen. Meillä on avaimet onnellisuuteen, mutta emme osaa käyttää niitä? Emme saa lukkoa auki, se on liian vaikea avata. Ehkä onni onkin yksinkertaisempi asia kuin mitä oletamme. Haemme onnea kaukaa huomaamatta että se on koko ajan nenämme edessä. Meidän on vain osattava tarttua siihen ja nautittava siitä.
Pyrin tekemään sellaisia asioita joista pidän. Myönnän jopa hieman vältteleväni ikäviä asioita ja joutumasta ikäviin tilanteisiin. Koska en pidä kiireestä, pyrin elämään mahdollisimman kiireetöntä elämää. Käymme aamuisin pitkillä kävelylenkeillä poikien kanssa. Liikumme mahdollisimman paljon metsässä, sillä tunnen saavani sieltä energiaa. Lasten nukkuessa teen käsitöitä, koska se tuntuu minusta hyvälle. Kirjoitan blogia, koska nautin kirjoittamisesta. Toki minäkin joudun tekemään asioita ja minulla on velvollisuuksia joista en pidä, mutta en suotta tee niistä numeroa. Kun hoidan ne pois päiväjärjestyksestä, voin taas keskittyä niihin kivoihin juttuihin.
Jos joku luulee nyt että olen kultalusikka suussa syntynyt Hannu Hanhi, se ei pidä paikkaansa. Minunkin taivaaltani löytyy mustia pilviä. Minulla on omat huoleni ja pelkoni niin kuin kaikilla muillakin. Huolimatta mustista pilvistä, pyrin näkemään sinisen taivaan ja auringon niiden takaa. Mikäli kaikki olisi aina hyvin ja eläisin ilman vastoinkäymisiä, ymmärtäisinkö silloin onneani? Jos onnellisuus olisi pysyvä tila, osaisinko kunnioittaa ja arvostaa sitä niin paljon kuin nyt? Mielestäni tämä on taitoa olla onnellinen. Onnellisuus on taitoa olla onnellinen siitä, että on onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti