Tungosta taimihyllyssä

Tämän kuun alussa, kukkapäivänä kylvin yrtit: basilikan, timjamin, korianterin ja laventelin. Johanna Paunggerin ja Thomas Poppen kuukirjan mukaan lääkeyrtit kylvetään kaksosten päivänä. Koska en osannut erotella lääkeyrttejä ja mausteyrttejä, kylvin kaikki yrtit samana päivänä. Samana päivänä ripottelin multaan myös Asterit ja suoraan kukkapenkkiimme Kalifornian unikon siemenet.

Valitettavasti en ole ennen pitänyt taimihyllykköä kirjastohuoneessamme, joten en voi varmaksi sanoa johtuuko taimilapsosten kasvupyrähtelyt kuukirjan ohjeiden noudattamisesta vai ilmalämpöpumpusta, joka puhaltaa vieressä. Minun oli kuitenkin pakko Oinaan päivänä, ihan tämän kuun alussa koulia ensimmäiset paprikat ja tomaatit. Loput taimet pääsivät omiin purkkeihinsa leijonapäivänä eli vasta pari päivää sitten.

 

Valitsin taimipurkista aina parhaimmat ja voimakkaimman näköiset taimet. Varovaisesti nostin aina yhden taimen kerrallaan omaan purkkiinsa ja kastelin ne yön yli seisoneella vedellä. Minulla oli tähän hommaan varattuna vanhempieni viimekesäiset kukkapurkit, jotka kuitenkin loppuivat pahasti kesken ja jouduin taas jatkamaan vanhoilla viilipurkeilla. Asukkaiden nimet kirjoitin vanhoihin, puisiin kahvinsekoitustikkuihin. Taimia oli taas niin paljon, että loput jouduin heittämään roskiin. Onko minussa jotain vikaa kun olen aina hieman surullinen joutuessani tuhomaan taimia? Minun pitää ensi keväänä laittaa hieman vähemmän siemeniä itään.

Olen tähän asti ollut todella tyytyväinen hyötykasviyhdistyksen siemeniin. Chilit ovat itäneet huomattavasti paremmin, kuin viime vuonna ostetut siemenet, tosin ne ovat eri lajiketta. Tomaatin siemeniä olisi riittänyt puolikas pussi ja kaupan paprikoiden siemenetkin ovat itäneet yllättävän hyvin. Epäilen kuitenkin hieman, että saanko niistä ikinä paprikoita. Nähtäväksi jää.

Tungosta taimihyllyssä.

Asterin poikasia. Kauhulla odotan koulintaa. Yksi taimi per purkki. Mihin ihmeeseen sijoitan sellaisen määrän purkkeja?

Voin parin vuoden viherpeukalon kokemuksella antaa myös yhden hyvän vinkin johon kompastun joka vuosi. Ajattele! Siemeniä on kiva kylvää ja niiden itämistä on mukava katsella. Kuitenkin olisi hyvä muistaa, ellei omista lämmintä kasvihuonetta, siemeniä ei kannattaisi kylvää ihan roppakaupalla. Minulla alkaa olla jo hieman tungosta taimihyllyssäni. Voitte varmasti uskoa kuinka mielenkiintoiset pöydän reunalla olevat taimipurkit ovat vilkkaan kaksivuotiaan mielestä?

Onneksi taimipurkkeja lähtee maailmalle tämän viikonlopun aikana yli kymmenen, mutta se ei taida vielä pelastaa minua. Kertokaahan mihin laitan Asteri pienokaiset, jotka luultavimmin viikon tai parin päästä pitäisi koulia jokainen taimi omaan purkkiinsa? Kun olen ratkaissut sen pulman, voinkin jo alkaa pohtia mihin saan mahtumaan kesäkurpitsan ja avomaan kurkkujen taimet. Niiden kylvö olisi kuukauden päästä eikä siihen aikaan vielä mikään näistä taimistani pärjää ulkona. Osaisinkohan ensi keväänä itse ajatella?

Osuin emalisuoneen

Minulla on käynyt parin viime viikon ajan käsittämätön tuuri kirpiksellä. Otin taas kuukaudeksi pöydän kirpulta ja samaan aikaan joku on tyhjentänyt naapuripöytään isänsä kaappeja. Olen aivan ihmeissäni näistä löydöistä!

Kirjastohuoneeseen löysin jalkalampun vaivaisella 12 eurolla. Se on aivan ihana! Odotan vain sitä suurta ihmettä, että muistaisin ostaa siihen lamput. Saan kauan kaipaamani valon kirjastohuoneeseemme ja voin virkata siellä myös iltasella.

 

Hyväkuntoisesta Ritari-kasarista sain pulittaa enemmän kuin muutaman euron, mutta en ole kuitenkaan katunut ostostani kertaakaan, sillä se on meillä lähes päivittäisessä käytössä. Minulla ei ollutkaan ennestään mitään Ritari-kuvioinnilla, joten kasarin löytyminen oli oikea onnenpotku. Samalla kerralla löysin myös Helena Tynellin pienen Pala-maljakon. Se lohduttaa minua hieman, kun en saanut huutokaupasta kolmea suurempaa.


Löysin keltaisen, puolalaisen potan ja vannan. Ne ovat niin hyvässä kunnossa, etten ole keksinyt niille mitään käyttöä. Nyt ne pölyttyvät kaapissa kun enhän voi noin hyväkuntoisia emaleita pilata puutarhassa, joka yleensä on emaleideni päätepysäkki. Toivottavasti keksin vielä käyttöä näille kaunokaisille.

Seuraavalla viikolla löysin Finelin sydän-mukin pienemmässä koossa kuin mitä se minulla aikaisemmin oli ja pienen Finelin pannun. En yhtään ihmettele, että ihmiset ihastuvat näihin vauvapannuihin. Se on äärettömän söpö verrattuna minun litrasiin pannuihini, jotka näyttävät jättiläisiltä pikkuisen vieressä. Sydän-mukista pidän äärettömän paljon. Sekin on pienempänä paljon sievempi kuin Arabian leimoilla varustettu isosiskonsa.

Samaan aikaan kun nautin löytämisen ilosta, tuskailen kun kaappimme pursuavat tavaraa. Olen selkä vääränä kantanut kippoja ja kuppeja kirppikselle ja nyt täytän nurkat uusilla tavaroilla. Olen joutunut pahaan noidankehään romujeni kanssa. Onneksi joudun tyhjentämään pöydän ensi lauantaina, joten kirppisvierailuni vähenevät huomattavasti. Ehkä olisi syytä pitää pieni kirppistauko.

Helsinki Retro Vintage ja Design Expossa

Tiedättekö miltä näyttää messut jotka ovat keskittyneet vain ja ainoastaan retroon, vintageen ja designiin? Minä tiedän! Vietin aivan ihanan lauantaipäivän viikko sitten. Hyppäsin ystäväni kyytiin ja seikkailimme Helsingin kaapelitehtaalle.  Siellä järjestettiin viime viikonloppuna ensimmäinen Helsinki Retro Vintage ja Design Expo. Kertokaahan mitä näette?

 

Minä näen paljon ihania värejä! Näen aarteita! Sarvista, Fineliä, Arabiaa, Tampellaa, Fin-Heleniä... Mitä vielä? Suomalaista lasia oli joka lähtöön, vanhoja leluja ja huonekaluja. Messuilla oli lähes kaikkea mitä tällainen vanhaan tavaraan ihastunut saattaa haluta. Kiersin paniikissa ympäri salia enkä pystynyt istumaan alas vaikka jalkojani särki niin, että illalla itkin riisuessani kenkiä. Hypistelin kaikkea ja huokailin onnesta, kun sain vain nähdä sellaisia aarteita, joita en edes tiennyt olevan olemassa.

Mielestäni Retrosiskon osasto oli ehdottomasti vetovoimaisin osasto messuilla. Hänen "soppensa" kutsui luokseen ja piipahdinkin siinä muutamaan otteeseen. Kaikki myyjät eivät olleet panostaneet esillepanoon niin paljoa, mutta mielestäni oli hauskaa kun toisten myyjien luona pääsi penkomaan laatikoita toivoen, että jostain nurkasta löytyisi jokin aarre, jota kukaan muu ei ollut löytänyt.

Jotta messuvierailuni ei olisi ollut aivan turha, ostin hieman kotiin vietävää. Jostain kumman syystä Johanna-kahvipurkki miellytti minua kovin paljon. Sain ensimmäisen ison Finelin kulhoni, joka pääsi kotonani ensimmäisenä emalina lasivitriiniin. Lähes virheetön Inkani on jokaisen euron arvoinen, jonka sain siitä pulittaa. Lisäksi ostin jossain mielenhäiriössä tarjottimen, josta en erityisemmin edes pidä. Ostin myös lankoja. Niin, ostin Desingn messuilta LANKOJA! Kieltämättä minua naurattaa se itseänikin. Kaikkien ihanien aarteiden sijasta ostin pussillisen vanhoja virkkauslankoja, joista toivon mukaan teen joskus jotain. Mitä sanot? Eikö olekin hyvät tuliaiset?

Koiran säärystimet ja takki

Tämä on hyvä hetki! Käsityöni lepää vieressäni valmiina ja kuvattuna. Nyt saan vain ihastella sitä ja hymyillen muistella sen tekoa. Aloitin virkkauksen tammikuussa ja luulin saaneeni työn valmiiksi jo kuukausi sitten, mutta jouduinkin vielä korjaustöihin. Uskotteko kuinka paljon harmittaa, kun joutuu purkamaan valmiin, päätellyn ja silitetyn työn? Olen monesti uskotellut itselleni, että purkamalla kasvatan kärsivällisyyttäni. Uskoni oli kuitenkin koetuksella metsästäessäni pääteltyjä langan pätkiä pylväiden seasta.

Virkkasin seiska veikasta koirallemme takin ja säärystimet. Olisimme molemmat päässeet helpommalla, jos olisin etsinyt valmiit ohjeet ja tehnyt niiden mukaan, mutta eihän se sopinut! Halusin tehdä ihan omanlaiset. Käytin apuna koiramme vanhaa takkia, jonka päälle kokosin isoäidinneliöitä. Välillä kokosin takin harsimalla ja tarkistin miltä se näyttää päällä. Koiramme sai toimia mallina kyllästymiseen asti. Viimeisinä kokeilukertoina hän lähti jo minua karkuun.

Selkä- ja vatsakappaleiden kanssa minulla oli murheita. Jouduin purkamaan ja tekemään ne uusiksi melko moneen kertaan ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Alun perin minun piti ommella fleesekankaasta takkiin vuori, mutta siitä olisi tullut niin paksu ja lämmin, ettei sitä olisi voinut käyttää kuin tulipalopakkasilla. Malliltaan takki muistuttaa hieman hevosen loimea, mutta halusin koirallemme sellaisen takin joka peittää koko selän.

 

Koiramme jalkoja vaivaa nivelrikko ja niitä kolottaa kylmällä säällä. Säärystimet olivat jo pitkään tekolistallani, mutta niistä ei ihan tulleet sellaiset kuin olin ajatellut. Tein säärystimiin henkselit, joiden avulla toivoin säärystimien pysyvän koiralla jalassa. Kuvatessani niitä huomasin, että ne lähtivät valumaan. Jouduin tekemään selkään vielä yhden välikappaleen, jolla yhdistin etu- ja takajalkojen kappaleet yhteen. Pukemista helpottamiseksi laitoin toiseen päähän nepparikiinnityksen.

Tunsin itseni voittajaksi kun uusia kuvia ottaessa, koiramme otti muutaman juoksuaskeleen ja säärystimet pysyivät jalassa. Kovasta kiertämisestä ja pyörimisestä huolimatta, ne eivät valuneet alas. Aloitin puvun virkkauksen kylmimpien pakkasten aikoihin ja sain sen sopivasti valmiiksi kun kevät alkoi lämmetä. Onneksi talvia on vielä edessä. Saanpahan kesän ajan suunnitella mahdollista vaihtoehtoa säärystimille.