maanantai 18. huhtikuuta 2022

KIRJOTTU PÄIVÄKIRJA: TAMMIKUU JA HELMIKUU

 

 

Olen tainnut jo pari vuotta suunnitella, että alan kirjoa päiväkirjaa. Se vain on jäänyt aina koulun ja työkiireiden alle, mutta viimein tälle projektille on aikaa. Kirjon kuukauden tapahtumia kankaalle ja näistä sivuista kokoan vuoden lopuksi kirjan. 


Törmäsin Pinterestissä Million Little Stitches -blogin kirjottuun kirjaseen ja otan hyvin paljon mallia sen kokoamisesta. Teen jokaiselle kuukaudelle oman aukeaman ja siihen kirjon kuukauden kohokohtia. En vain huomioinut, etten osaa piirtää niin hyvin kuin kuvittelin ja heti ensimmäisen kuukauden kohdalla muutin vähän suunnitelmia. Tammikuun aukeamaa tehdessä huomasin myös, että kannattaa ensin piirtää koko kuukausi ja vasta sitten alkaa kirjoa sitä. Se on helpompi hahmottaa näin.
 
 
Kankaana käytän puuvillapellavaa, jota ostin koululta viime syksynä tätä projektia varten ja helmilankoja joita olen ostanut vuosien mittaan kirppikseltä. Lisäksi käytän muliinilankoja, jos helmilangoista puuttuu joitain värejä. Kirjontalangat ovat niin kalliita, että pyrin kuitenkin säästelemään muliinilankoja muihin töihin.


Haasteena minulla on ollut se, ettei tuohon kankaaseeni tartu kalkeeripaperin jälki. Olen pessyt kankaan, kun ajattelin, että se johtuu jostain kankaan viimeistelyaineesta, mutta se ei auttanut. Eikä auttanut myöskään kalkeeripaperin vaihto, kun epäilin sen olevan jo niin vanhaa. Olen nyt piirtänyt uudestaan kuviot Prymin taikakynällä, mutta kuvio haihtuu aina kesken kirjonnan ja helmikuun toinen aukeama on nyt puoli senttiä isompi kuin toinen. Se ei ehkä kuulosta paljolta, mutta pelkään, että se aiheuttaa murheita, kun alan koota kirjaa.
 
 

Pieni mallikirjanen

 


 
 
Ehdin jo kirjoa tammikuun aukeaman, kun aloin epäröidä, että teenköhän nyt kirjaa oikein ja varaanko varmasti riittävästi tilaa sivujen välille. Tein varmuuden vuoksi pienen koekirjasen, jonka sivut reunustin erilaisin pistoin. Tästä pienestä kirjasesta tuli niin ihana, että taidan julkaista siitä oman postauksen ja esitellä sen tarkemmin. Pienen mallikirjasen takia helmikuun kirjonnan venyivät ja sain vasta lauantaina kirjottua helmikuun viimeiset pistot.
 
 
 

 KIRJOTTU PÄIVÄKIRJA


Tammikuu






Tammikuussa retkeiltiin, luisteltiin ja luin ihan valtavasti! Olin varmasti opiskeluiden jäljiltä niin väsynyt, että keräsin voimia kirjojen parissa. Vaikka opintotaipaleeni Tavastialla oli jo ohi, kävin päivittäin Hämeenlinnassa koulun värjäämössä värjäämässä erästä projektia, josta en valitettavasti saa vielä kertoa enempää. Tammikuussa alkoi myös Taito-liiton purkkivärjäysprojekti, johon lähdin mukaan.

Tammikuun toiselle sivulle piti tulla ikuistettuna metsäretkemme lumisine maisemineen ja laavulla grillausta, mutta en osannutkaan piirtää sitä. Kirjoin sivulle lumihiutaleita, joiden ohjeen voit ladata ilmaiseksi DMC:n sivuilta. Laitan linkin taas postauksen loppuun.

 
 



Helmikuu

 


 
 
Helmikuussa alkoi kansalaisopiston lähiopetus ja virkkauskurssini Valkeakoskella, Akaassa ja Urjalassa. Aloin itse ommella tunikaa opiston kurssilla ja juhlimme esikoiseni 10-vuotis synttäreitä. Kuukauden kohokohta oli se, kun saimme uuden perheenjäsenen. Meille muutti ihana staffordshirenbullterrierin pentu Wilma.

Helmikuussa järjestettiin myös Pekingin talviolympialaiset, joita katselimme poikien kanssa ja maailman rauha järkkyi Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Näitä tapahtumia kuvaa Yomiko Higuchin laskijat, jonka ohje löytyy Yomiko Higuchin kirjasta A year of embroidery. Minun piti värittää laskijat laakapistoin, mutta päädyinkin vain reunustamaan kuviot varsipistoilla. Sivulla on vielä tilaa olympiarenkaille, mutta en osannut päättää, että lisäänkö ne vain en.

 
 

 
 
Kirjani jatkuu maaliskuun aukeamalla, jota alan piirtää tällä viikolla ja kirjon sen vielä tämän kuukauden aikana, ettei aikatauluni taas veny. Olen kuukauden mittaan kirjoittanut lapulle ylös, että mitä kuukauden aikana on tapahtunut, että muistan ne näin myöhemmin. Yritän myös ottaa kuvia tapahtumista, koska haluaisin aina liittää alkuperäisin kuvan näistä tapahtumista tänne blogiin. Ihan kaikkia tapahtumia en kirjaa - vain sellaisia joita haluan muistaa. Mahataudit ja muut murheet siis unohtukoot.

Yritän kirjaa tehdessä muistaa yhden saamani neuvon: Minun pitää olla tässä projektissa armollinen itselleni. Voi miten monta vinoa pistoa olenkaan jo korjannut, vaikka niitä ei edes huomaa lopputuloksessa. Sivujen kirjominen on kuitenkin ollut aivan ihanan rentouttavaa, kun olen samalla kuunnellut äänikirjoja.
 
Jos haluat ladata DMC:n lumihiutaleet, löydät niiden ohjeen täältä: DMC:n sivuille
Million Little Stitches -blogin ja kirjotun kirjasen löydät täältä: Blogiin.
 
Ihanaa alkavaa viikkoa ja aurinkoisia kevätpäiviä!
 
 
 
 
 

9 kommenttia:

  1. Voi, miten ihana päiväkirja sinulla on valmisteilla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tässä on vähän isompi työ kuin mitä ajattelin =)

      Poista
  2. Oi, onpa todella ihana proggis! Kauniit nuo kirjailut.

    VastaaPoista
  3. Ihana idea. Kauniita kirjontoja olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Haastavaa on ollut keksiä, että miten kuvaan tapahtumaa tai asiaa yhdellä kuvalla. Nyt mulla on mietintämyssyn alla hiihtoloma, jota vietimme kotosalla lomaillen eikä tietenkään hiihdetty kertaakaan =)

      Poista
  4. Todella mielenkiintoinen kirjaprojekti. Olen joskus itse lyijykynällä piirtänyt lakanakankaalle kirjontakuvioita, kun ei ollut valmista mallia jäljennettäväksi siihen.

    VastaaPoista