sunnuntai 6. helmikuuta 2022

VÄRJÄTYT JA KUVIOIDUT KANGASKASSIT




Annamme sukulaisille aina jouluisin kassit, jotka sisältävät itsetehtyjä herkkuja. Olen jo useamman vuoden pakannut joulutervehdyksen kasseihin, jotka olen värjännyt ja kuvioinut itse erilaisin tekniikoin. Valmistumiseni johdosta halusin vähän panostaa viime vuoden kasseihin ja joulun alla kuvioin kassit kemiallisella reservillä. Kemiallinen reservi tarkoittaa sitä, että värin kiinnittyminen estetään halutuista paikoista kemiallisesti. Näissä tuo kemiallinen aine on ollut sitruunahappo. 

 

Värjäsin ensin valmiiksi ommellut ja pestyt puuvillakassit tumman turkoosiksi reaktiiviväreillä ihan perinteisesti kuumavärjäämällä. Annoin kassien kuivua yön yli ja seuraavana päivänä maalasin ne molemmin puolin ronskilla kädellä ja isolla pensselillä reaktiivipainopastalla, johon olin sekoittanut sinimustaa Remazol-reaktiiviväriä. Estin kankaiden liimautumisen yhteen asettelemalla muovipussin kangaskassin sisään. Annoin maalausten kuivua yön yli. 

 

 

Maalausten kuivuttua painoin kasseihin "talventörröttäjiä" Printexiin sekoitetulla sitruunahapolla. Käytin painamiseen koululta löytämääni seulaa, jonka joku opiskelija oli tehnyt ja jättänyt koululle. Kun happopainatus oli kuivunut, painoin kuvion myös kassin toiselle puolen. Muovipussi kassien sisällä esti painatusten sotkeutumisen ja hapon leviämisen toiselle puolen kassia. Painatusten oltua varmasti kuivia, kiinnitin maalaamani sinimustan värin höyryttämällä. 

 

Koululla on höyrytin, mutta se on niin iso ja painava, etten jaksa nostaa sitä yksin, joten käytin höyryttämiseen vanhaa mehumaijaa. Yhteen maijaan mahtui aina kaksi kassia pyyhkeisiin ja kankaisiin käärittynä. Höyrytyksessä maalaamani mustansininen pohjaväri tarttui kankaaseen muilta kohdin paitsi siitä missä oli sitruunahappoa. Happo esti värin kiinnittymisen ja niissä kohdissa missä oli happoa, jäi näkyviin pohjaväri. 

 

 

Näistä kasseissa tuli mielestäni tähän astisista kasseistani hienoimmat. Pelkäsin, että maalaamani pohja on liian vahva ja tumma, mutta se on just hyvä! Harmillista, ettei kaupan kasseja ommella puuvillalangalla, joten ompeleet jäävät värjätessä valkoisiksi. Se pistää itsenäni taas silmään. Ehkäpä ensi vuonna kuvioin kankaan ja ompelen kassit itse. 

 

Kiitos sille ihanalle opiskelijalle, joka oli tehnyt näin upean seulan! En olisi ehtinyt tehdä omaa seulaa ja kassit olisi jääneet tekemättä ilman sitä.

 

Tapaamme taas ensi viikolla! Ajattelin silloin näyttää virkkaamani pussukan. Mukavaa viikonloppua!

 


2 kommenttia:

  1. Tosi hienot kassit ja upeat lahjat!

    VastaaPoista
  2. Hei Johanna ja kiitos hienosta blogista :) Kirjoitin blogin kangaskassien tuunaamisesta ohjelmanumeroksi lasten synttäreille. Linkkasin ja kommentoin muutamaa blogia aiheesta, myös tätä sinun. Jos haluat käydä vilkaisemassa niin tervetuloa :)
    https://www.talenco.fi/blogi/2023/02/27/kangaskassien-tuunaus-on-hauskaa-ja-luovaa-ohjelmaa-lasten-synttareilla/

    VastaaPoista