lauantai 10. marraskuuta 2018

VIRKATTU KOUKKUPUSSI




Virkkauskurssieni myötä on ilmaantunut monia asioita, joita en ennen ole tarvinnut, mutta yhtäkkiä  huomaan ne välttämättömäksi ja yksi niistä oli pussukka, johon saan virkkuukoukut. Mukanani on aina nippu koukkuja siltä varalta, että kurssilaisella on vääränkokoinen koukku tai hän haluaa kokeilla koukkua, joka on tehty eri materiaalista tai se on eri muotoinen esim. ergonomiset koukut. Aikaisemmin koukut ovat kulkeneet Finelin mukissa, mutta se on hieman epäkäytännöllinen.


Yksi kurssilaisistani halusi virkata viuhkamallilla kassin ja jotta varmasti osasin auttaa häntä ohjeen kanssa, tein pienen koevirkkuun. Virkkasin pienen pussukan koukuille, saksille ja mittanauhalle, joka tuntuu muuten unohtuvan kotiin. Viuhkamalli on kaunis. Kuvio muodostuu kahdesta kerroksesta, joita toistetaan läpi työn, joten sen oppii nopeasti ulkoa. Jos kuvioon tulee vahingossa muutama ylimääräinen pylväs telkkaria katsellessa, niin se ei lopputuloksessa näy. Kuviossa on helppo lähteä leikkimään väreillä ja kokeilla mitä villeimpiä väriyhdistelmiä. Itse tyydyin vain sinisävyihin.




Virkkasin pussi Dropsin Muskatista, joka on merseroitu egyptiläinen puuvillalanka. Se on laatunsa ja värikarttansa vuoksi yksi lemppareistani. Lankaa pikkupussukkaan kului vain 62 grammaa. Pääteltyäni pussukan, ompelin siihen ompelulangalla käsin vetoketjun ja vuoren puuvillakankaasta. Vuorta ommellessa mietin, että pitäisikö tähän vielä laittaa sisätasku, mutta jätin tekemättä sen ja nyt harmittaa. Siihen olisin saanut talteen vaikka neulat.


Pussukka oli ihanan nopea työ sillä virkkauksessa ei mennyt kuin yksi ilta ja toinen ilta meni vetoketjun ja vuoren ompeluun. Jos et tarvitse pussukkaa koukuille, tämähän olisi hyvä penaali tai meikkipussi.


Käyttämäni värit:
Drops Muskat Petrooli 74
Drops Muskat Turkoosi 32
Drops Muskat Vaalea jäänsininen 60

Tässä linkki Lankavan Viuhkakassi-ohjeeseen, jonka mukaan virkkasin pussukan. Koska kuvio on kuudella jaollinen, tein alkuun 90 kjs.


10 kommenttia:

  1. Ihana pussukka! Minäkin säilytän koukkujani pussukassa, mutta en ollenkaan noin ihanassa kuin tuossa tekemässäsi.
    Virkkuukoukuista puheen ollen: millaisista koukuista pidät eniten?
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari =) Knitpron koivukoukut ovat lemppareitani. Minulla on niin paha nikkeliallergia, etten voi käyttää metallikoukkuja kuin harvoin ja silloinkin pidän puuvillahanskaa kädessäni.

      Poista
  2. Hieno pussukka. Minullakin on virkattu pussukka koukkujen ja puikkojen säilytykseen silloin, kun ne ovat ns. käsillä. Mutta omani ovat huomattavasti yksinkertaisempia.
    Pitääkin kokeilla tuota viuhkamallia. Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu =) Suosittelen! Se on kaunis ja yksinkertainen malli =)

      Poista
  3. Ihana ajatus postauksesi alussa <3 Kaunis on myös viuhkamalli pussukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati =) Yritän aina löytää sopivan aforismin postauksen alkuun ja mielestäni tämä sopi tähän, sillä yritän aina parhaani, että kurssini olisivat kurssilaisille mieleen =)

      Poista