perjantai 28. elokuuta 2015

Juthbackan tuliaiset

"Ei sinun tarvitse saada kaikkea. Mihin ihmeeseen saisit sen mahtumaan?"
- Tuntematon


Juthbackassa oli niin paljon kaikkea uskomatonta tarjolla, että sinne olisi saanut tuhlattua kaikki rahansa. Kiersimme aluetta ympäri kahtena päivänä, mutta vasta lauantaina tein kaikki ostokseni. Pikkuväki sai autoja ja lakritsia, mutta ne eivät päässeet kuviin asti. Pikkuautot ovat jo teillä tietämättömillä, niin kuin poikien pikkuautoilla on tapana olla eikä lakritsistakaan ole enää todistusaineistoa. Pitsi- ja satiininauhoille löysin vanhan Fazerin makeisrasian. Sain taas muutaman kerän lisää virkkauslankaa ja punaisen, pilkullisen peltirasian ostin vain sen takia, että minulla on jossain samanlainen pienempänä. Vaatekaappini sai päivitystä, kun löysin muutamalla eurolla aivan ihanan punaisen mekon ja vihreän paidan. Tosin en osaa ihan varmaksi sanoa, että onko se paita, jakku vai mekko. Ehkä se selviää käytössä.

Ja sitten viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, uusi kulhoni! Olen niin monilla messuilla haaveillut Finelin ihanaakin ihanempasta sydänkulhosta ja niin monesti olen yrittänyt huutaa sitä huutokaupoista, etten enää pystynyt vastustamaan kiusausta. Pyörittelin sitä jo perjantaina, mutta en raskinut sitä ostaa, sillä kaikki rahani olisivat menneet siihen. Ukkokulta lupasi, että saan kulhon, jos se on vielä seuraavana päivänä tallella. Lauantaina kiersin alueen rauhassa ja vähän väliä mietin huolestuneena, että mitä jos se onkin jo mennyt. Viimeisenä palasimme myyjän luo ja siellä se minua odotti. Ihana Finelin sydänkulho ja nyt se on minun. Se on yhä olohuoneen kaapin päällä Fazerin makeisrasian kanssa, sillä en ole raskinut piilottaa sitä kaappiin. Mielestäni olen Finelini ansainnut!

Tästä tuli nyt vähän Juthbacka-painotteinen viikko, mutta lupaan sunnuntaina esitellä teille uudet lasinalusemme, jotka sain vihdoin ja viimein valmiiksi. Nyt ryhdyn leipomaan kakkua, sillä huomenna juhlimme kuopuksemme 2-vuotis synttärijuhlia. Huomiset vieraat pääsevät taas koemaistaan uutta kakkuani ja jos se onnistuu, saatte tekin reseptin. Enää tämä ilta ja sitten on leipominen, pyyhkiminen ja puunaaminen hetkeksi ohi. Juhlien jälkeen laskeutuu rauha taloon ja päästään keskittymään tuttuun ja turvalliseen arkeen. Syksyä on jo ilmassa. Ihanaa viikonloppua rakkaat! Nämä sydämet ovat teille!


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No se on ihana! Mä en päässyt kokeilemaan sitä Juthbackassa, mutta onneksi se oli sopiva =)

      Poista
  2. Oi mitä löytöjä! Pilkullinen peltirasia on söpö ja etenkin tuo Finelin sydänkulho on niin ihana! Minä haaveilen samaisesta kulhosta, mutta eihän noita tunnu mistään kohtuuhinnalla löytävän. Pitääkin palata paremmalla aikaa selailemaan tänne, että mitäs kaikkea kivaa täältä blogista löytyykään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kulho on edelleen olohuoneessa kaapin päällä, eikä se sinne kaappiin taida ihan heti päästäkään =)

      Tervetuloa uudestaan <3

      Poista