sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Maailman maukkain rouskuva näkkileipä

Söin viime syksynä Tampereella ravintola Berthassa maailman parasta näkkäriä. En tiennyt, että gluteeniton näkkäri voi olla niin maukasta. Tästä innostuneena halusin oppia tekemään maailman maukkainta näkkileipää. Hieman se vaati harjoittelua, muutaman reseptin kokeilua ja monta epäonnistunutta pellillistä. Kunnes eräänä päivänä vahingossa onnistuin.

Kuinka hyvää on maailman maukkain rouskuva näkkäri? Se on niin hyvää, että teen sitä aina kerralla useamman pellillisen, sillä ensimmäinen pellillinen katoaa leipurin suuhun. Se on niin hyvää että hanhenmaksalla ja etanoilla itseään hemmotteleva mieheni pitää siitä ja jopa kaksivuotias poikamme syö sitä. Se on siis kokeilemisen arvoista. Tässä on minun versioni gluteenittomasta, maukkaasta ja rouskuvasta näkkäristä.

GLUTEENITON NÄKKILEIPÄ
(yksi pellillinen)

0,5 dl maissijauhoja
1,5 dl Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta
0,5 dl auringonkukan siemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
1 tl unikonsiemeniä
1 tl suolaa
1 tl kuminan siemeniä
1 tl fenkolin siemeniä
2 dl kiehuvaa vettä
n.2 rkl oliiviöljyä

Jauha mortellilla kuminan ja fenkolin siemenet. Sekoita mausteet ja kuivat aineet keskenään. Kaada joukkoon kiehuvan kuuma vesi ja öljy. Sekoita hyvin. Kaulitse näkkileipä pellille ohuen ohueksi levyksi ja leikkaa taikinapyörällä valmiiksi paloiksi. Paista 150 asteessa uunin keskitasossa n.50 min.

Vedän aina muovikelmun kaulimen ympäri, silloin taikina ei tarraa kiinni siihen ja kauliminen on helppoa. Teen taikinan tuplana ja paistan sen 150 asteessa n. 1 ½ tuntia. Vaihdan levyjen paikkaa puolen tunnin välein, jotta näkkileipä kypsyy tasaisesti. Itse säilytän näkkäriä vanhassa Tukon peltisessä kahvilaatikossa. Pidän kantta hieman raollaan, jotta ilma kiertää laatikossa. Näkkileipä säilyy ainakin muutaman viikon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti