Helsinki Retro Vintage ja Design Expossa

Tiedättekö miltä näyttää messut jotka ovat keskittyneet vain ja ainoastaan retroon, vintageen ja designiin? Minä tiedän! Vietin aivan ihanan lauantaipäivän viikko sitten. Hyppäsin ystäväni kyytiin ja seikkailimme Helsingin kaapelitehtaalle.  Siellä järjestettiin viime viikonloppuna ensimmäinen Helsinki Retro Vintage ja Design Expo. Kertokaahan mitä näette?

 

Minä näen paljon ihania värejä! Näen aarteita! Sarvista, Fineliä, Arabiaa, Tampellaa, Fin-Heleniä... Mitä vielä? Suomalaista lasia oli joka lähtöön, vanhoja leluja ja huonekaluja. Messuilla oli lähes kaikkea mitä tällainen vanhaan tavaraan ihastunut saattaa haluta. Kiersin paniikissa ympäri salia enkä pystynyt istumaan alas vaikka jalkojani särki niin, että illalla itkin riisuessani kenkiä. Hypistelin kaikkea ja huokailin onnesta, kun sain vain nähdä sellaisia aarteita, joita en edes tiennyt olevan olemassa.

Mielestäni Retrosiskon osasto oli ehdottomasti vetovoimaisin osasto messuilla. Hänen "soppensa" kutsui luokseen ja piipahdinkin siinä muutamaan otteeseen. Kaikki myyjät eivät olleet panostaneet esillepanoon niin paljoa, mutta mielestäni oli hauskaa kun toisten myyjien luona pääsi penkomaan laatikoita toivoen, että jostain nurkasta löytyisi jokin aarre, jota kukaan muu ei ollut löytänyt.

Jotta messuvierailuni ei olisi ollut aivan turha, ostin hieman kotiin vietävää. Jostain kumman syystä Johanna-kahvipurkki miellytti minua kovin paljon. Sain ensimmäisen ison Finelin kulhoni, joka pääsi kotonani ensimmäisenä emalina lasivitriiniin. Lähes virheetön Inkani on jokaisen euron arvoinen, jonka sain siitä pulittaa. Lisäksi ostin jossain mielenhäiriössä tarjottimen, josta en erityisemmin edes pidä. Ostin myös lankoja. Niin, ostin Desingn messuilta LANKOJA! Kieltämättä minua naurattaa se itseänikin. Kaikkien ihanien aarteiden sijasta ostin pussillisen vanhoja virkkauslankoja, joista toivon mukaan teen joskus jotain. Mitä sanot? Eikö olekin hyvät tuliaiset?

Koiran säärystimet ja takki

Tämä on hyvä hetki! Käsityöni lepää vieressäni valmiina ja kuvattuna. Nyt saan vain ihastella sitä ja hymyillen muistella sen tekoa. Aloitin virkkauksen tammikuussa ja luulin saaneeni työn valmiiksi jo kuukausi sitten, mutta jouduinkin vielä korjaustöihin. Uskotteko kuinka paljon harmittaa, kun joutuu purkamaan valmiin, päätellyn ja silitetyn työn? Olen monesti uskotellut itselleni, että purkamalla kasvatan kärsivällisyyttäni. Uskoni oli kuitenkin koetuksella metsästäessäni pääteltyjä langan pätkiä pylväiden seasta.

Virkkasin seiska veikasta koirallemme takin ja säärystimet. Olisimme molemmat päässeet helpommalla, jos olisin etsinyt valmiit ohjeet ja tehnyt niiden mukaan, mutta eihän se sopinut! Halusin tehdä ihan omanlaiset. Käytin apuna koiramme vanhaa takkia, jonka päälle kokosin isoäidinneliöitä. Välillä kokosin takin harsimalla ja tarkistin miltä se näyttää päällä. Koiramme sai toimia mallina kyllästymiseen asti. Viimeisinä kokeilukertoina hän lähti jo minua karkuun.

Selkä- ja vatsakappaleiden kanssa minulla oli murheita. Jouduin purkamaan ja tekemään ne uusiksi melko moneen kertaan ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Alun perin minun piti ommella fleesekankaasta takkiin vuori, mutta siitä olisi tullut niin paksu ja lämmin, ettei sitä olisi voinut käyttää kuin tulipalopakkasilla. Malliltaan takki muistuttaa hieman hevosen loimea, mutta halusin koirallemme sellaisen takin joka peittää koko selän.

 

Koiramme jalkoja vaivaa nivelrikko ja niitä kolottaa kylmällä säällä. Säärystimet olivat jo pitkään tekolistallani, mutta niistä ei ihan tulleet sellaiset kuin olin ajatellut. Tein säärystimiin henkselit, joiden avulla toivoin säärystimien pysyvän koiralla jalassa. Kuvatessani niitä huomasin, että ne lähtivät valumaan. Jouduin tekemään selkään vielä yhden välikappaleen, jolla yhdistin etu- ja takajalkojen kappaleet yhteen. Pukemista helpottamiseksi laitoin toiseen päähän nepparikiinnityksen.

Tunsin itseni voittajaksi kun uusia kuvia ottaessa, koiramme otti muutaman juoksuaskeleen ja säärystimet pysyivät jalassa. Kovasta kiertämisestä ja pyörimisestä huolimatta, ne eivät valuneet alas. Aloitin puvun virkkauksen kylmimpien pakkasten aikoihin ja sain sen sopivasti valmiiksi kun kevät alkoi lämmetä. Onneksi talvia on vielä edessä. Saanpahan kesän ajan suunnitella mahdollista vaihtoehtoa säärystimille.

Itse leivottua leipää

Miltä näyttää? Haluaisitko maistaa? En ole ostanut tämän vuoden puolella kuin pussillisen sämpylöitä ja yhden ruisleipäpaketin. Olen leiponut kaiken vaalean leivän itse. Mieheni ja esikoisemme olivat joulun alla tehdyistä joululimpuista niin haltioissaan, että olen pyöräyttänyt leipätaikinan tai pari viikossa. He ovat sen arvoisia! Tosin eihän leivän leipomisen tarvitse välttämättä olla kovin työlästä. Kaikki on kiinni fiiliksestä ja tietysti myös reseptistä.

Teen kahdella eri reseptillä leipää. Ensimmäinen on Kotilieden sivuilta löytynyt maalaisleipä (löydät reseptin tästä). Olen hieman muuttanut reseptiä mieleisekseni ja korvaan osan hiivaleipäjauhoista kaurahiutaleilla ja auringonkukan siemenillä. Ohjeen mukaan leipiä tehdään vain yksi iso, mutta teen aina kaksi pienempää leipää. Toinen leivistä on tulee omaan käyttöön ja toisen annan vanhemmilleni lastenhoitopalkkioksi tai pakastan.

Pitkän nostatus- ja paistoajan vuoksi tämän maalaisleivän leipomisessa menee heittämällä neljäkin tuntia, eli sitä ei kannata tehdä kiireessä. Mutta voin taata, se on sen arvoista. Yleensä leipä katoaa leikkuulaudalta saman illan aikana. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

Toisen leipäresepteistäni olen poiminut englantilaisesta Attic24 blogista (pääset alkuperäiseen reseptiin tästä). Samantyylinen resepti on seikkaillut suomalaisissakin blogeissa ja ainakin Pilviraitti teki sitä jo vuosi takaperin (Pilviraitille löydät tästä). Kutsun leipää koskemattomaksi viikonloppuleiväksi. Koska käteni eivät kestä vehnätaikinan käsittelyä, tämä resepti on monesti ollut pelastukseni. Olen tehnyt leipomisesta lähes taiteenlajin, sillä en koske missään leivän valmistusvaiheessa taikinaan käsin. Tässä on minun versioni vaivattomasta ja vaivaamattomasta leivästä.

Leipä

n. 6 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl auringonkukan siemeniä
1 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
½ tl hiivaa
3,5 dl vettä

Valmista taikina edellisenä iltana. Sekoita kulhossa kuivat aineet ja kaada sekaan haalea vesi. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi. Taikinaa ei vaivata, se vain sekoitetaan hyvin. Peitä kulho tuorekelmulla ja jätä huoneenlämpöön nousemaan n. 12 tunniksi.

Seuraavana päivän, taikinan noustua, laita uuni lämpiämään 230 asteeseen ja laita kannellinen vuoka uuniin lämpiämään. Pyöräytä taikinaa nuolijalla ja kaada se kulhon päälle levitetylle leivinpaperille. Peitä taikina ja anna huilata puolisen tuntia. Ota kuuma astia uunista ja nosta leipä papereineen astiaan. Rouhaise suolaa pintaan ja paina kansi tiiviisti kiinni. Paista kannen kanssa puoli tuntia ja vielä 15 minuuttia ilman kantta. Kun leipä on tullut uunista, anna sen hetki levätä ennen kuin nostat sen pois vuuasta. Leivinpaperin pitäisi lähteä ihan vetämällä irti leivästä.

 

Alkuperäisen ohjeen mukaan leipä tehdään vehnäjauhoista, mutta en halua tarjota lapsellemme "pullaleipää". Sotken taikinan sekaan muutakin antamaan hieman enemmän ravintoarvoa. Mieheni pitää tuosta suolapinnasta hirmuisesti ja pyytää sen aina kaikkiin leipiin, mitä teen hänelle. Olen tehnyt tätä leipää myös toisella reseptillä:

Leipä 2

n. 2,5 dl grahamjauhoja
n. 5,5 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl suolaa
½ tl hiivaa
4 dl vettä

Valmistus aivan samaan tapaan kuin edellisessä.

Kehitän parhaillaan ihan omaa leipäreseptiä jonka saatte, kunhan saan sen valmiiksi. Minulla on jo perustaikina valmiina, mutta se on hieman tylsä. Leipä kaipaa jotain piristystä, mutta en ole vielä keksinyt että mitä.

Matkamuistoja osa 4: Tour de France / Vouvray

Elokuussa 2010 matkustimme kahdeksi viikoksi Ranskaan. Lomailimme ensimmäiset kolme päivää Normandiassa. Sieltä suuntasimme Loiren laaksoon, kauniiseen, pieneen Vouvrayn kylään ja viimeisen viikon seikkailimme Pariisissa. Kukaan ei jaksaisi kahlata läpi koko kirjoitusta, jos kertoisin yhdessä postauksessa koko matkasta. Jaoinkin reissun kolmeen osaan joista ensimmäisessä kerroin Normandian valloituksestamme (jos juttu on mennyt ohi, lue se tästä!). Tässä on Tour de Francen toinen osa:

Vouvray

Vouvrayta

Katukuvaa Vouvrayssa

Majatalomme La Rocheliere

Majatalon uima-altaalta oli melko hulpeat maisemat.

Majatalon keittiössä. Lounaana ilmeisesti mozzarellasalaattia.

Palautettuamme vuokra-automme Pariisin lentokentälle, matkustimme luotijunalla Toursiin, jossa hyppäsimme taksin kyytiin ja ajelimme pieneen Vouvrayn kylään. Olimme varanneet muutamaksi päiväksi huoneen La Rocheliere nimisestä majatalosta. Ennen matkaa googletimme majataloja Ranskassa ja saimme osumaksi suomalaisen Anneli Tulkin pitämän majatalon pienen pienessä kylässä Loiren laaksossa. Osuimme napakymppiin! Olimme löytäneet paratiisin! En tiedä kauniimpaa ja ihanampaa paikkaa kuin Vouvrayn kylä pienine, kapeine katuineen, jotka mutkittelivat vanhojen asuintalojen välissä.
  
Aamulla heräsimme majatalomme vieressä olevan vanhan kirkon kellojen kuminaan ja söimme  ranskalaisen aamiaisen muiden vieraiden kanssa majatalon alakerrassa. Päivät lipuivat rauhallisesti pienessä uinuvassa kylässä. Tutustuimme läheisiin viinitiloihin ja vierailimme viinimuseossa. Kävelimme leppoisia iltapäiväkävelyitä ja uimme majatalon uima-altaalla. Toisaalta olimme hieman jumissa ilman autoa pienessä kylässä keskellä Ranskan maaseutua, mutta omalla tavallaan olimme vapaita kuin taivaan linnut tekemään mitä halusimme. Saimme kummatkin osallistua viininmaistajaisiin eikä meidän tarvinnut arpoa kumpi olisi maistelematta ja ajaisi takaisin majapaikkaamme. Meillä ei ollut suunnitelmia eikä aikatauluja. Me ihan oikeasti lomailimme!

 

Viinitilalla tutustumassa viinin valmistamiseen.

Pullo poikineen.

Kävelyllä eksyimme Vouvrayn hautausmaahan.

Chenonceaun linna

Linnan labyrintti

Yhtenä päivänä hyppäsimme paikallisen linja-auton kyytiin ja huristelimme Toursiin. Söimme hyvin, pistäydyimme torilla ja katselimme kaupunkia. Kävimme tutustumassa Chenonceaun linnaan. 1500-luvulla rakennettu linna oli kuin Prinsessa Ruususen linna joen päällä. Kiersimme linnan puutarhassa ja seikkailimme muiden lasten kanssa linnan labyrintissa. Mieheni onneksi jouduin tyytymään yhteen linnaan.  Mikäli meillä olisi ollut auto, olisin varmasti vaatinut kiertämään useammassakin.

Majatalon omistaja oli niin ystävällinen, että saimme käyttää majatalon keittiötä ja valmistimmekin osan ruuistamme itse. Maistuvan illallisen söimme kuitenkin lähes poikkeuksetta paikallisessa ravintolassa, joka oli aina aivan täynnä. Mieheni maisteli ankan maksaa ja minä herkuttelin kaloilla.

Valitettavasti aikamme Vouvreyssä kuitenkin loppui ja meidän oli pakattava laukkumme ja suunnata kohti Pariisia. Vouvray on paratiisi, jonne toivon pääseväni vielä joskus. Voisin vaikka muuttaa sinne! Viettäisin siellä mieluusti enemmänkin aikaa ilman aikatauluja, ilman kiireitä, nauttien vain kauniista Ranskan maaseudusta. Voin lämpimästi suositella La Rochelieren majataloa kaikille!