sunnuntai 10. lokakuuta 2021

PARI SANAA PINGOITTAMISESTA JA OHJEET ITSE TEHTYYN PINGOITUSALUSTAAN

 



Pingottaminen on työvaiheista viimeinen mutta ei tosiaan vähäisin! Pingottamalla työ oikenee ja se saa oikean muotonsa. Silmukat asettuvat oikeille kohdille, jos ne ovat työtä tehdessä hieman eksyneet omilta paikoiltaan. Hyvin tehty pingoitus ei näy muuna kuin siistinä kädenjälkenä. Sen ei kuulu repiä työtä muodottomaksi eikä venyttää silmukoita. 

 

Pingoitan kaikki työni pipoja, tumppuja ja sukkia lukuunottamatta, jotka höyrytän silitysraudalla. Pidän rautaa ilmassa työn päällä ja annan kuuman höyryn suoristaa työt. Kaikki liinat, töiden palat ja jopa paidat pingoitan ison pingoitusalustan päällä. Jos iso työ ei mahdu alustalle kokonaan, sen voi pingoittaa myös osissa esim. paidasta hihan kerralla. 

 

Pingoitustapoja on monia. Itse laitan työn pingoitusalustalle aina kuivana, kiinnitän sen nuppineuloilla alustaan ja vasta sen jälkeen kostutan suihkepullolla. Suosittelen tarkistaan pingoitusneulat ennen työhön ryhtymistä. Olen yhden työn pilannut ruosteisilla neuloilla ja se harmitti valtavasti. Nuppineuloja laittaessa on syytä myös tarkista, ettet vahingossa naarmuta pöytää läpi tulevilla nuppineuloilla tai työnnä niitä reisiisi, kun pidät alustaa sylissä. Olen molemmat kokeillut ja uskoin kerrasta, ettei se kannata.


 

Olen nyt muutaman kerran törmännyt sosiaalisessa mediassa kysymykseen, että mistä saa ostettua pingoitusalustoja. Olen itse ostanut lasten lattiapalapelin kirpikseltä parilla eurolla isoksi pingoitusalustaksi, mutta ennen sitä olen monta vuotta pingottanut itse tehtyjen pingoitusalustojen päällä. Sen tekeminen käy nopsaa eikä siihen tarvita paljoa materiaalia: pahvia, kontaktimuovia ja ruutupaperia. Jos sinulta ei löydy kontaktimuovia, myös kirkas pakkausteippi käy tähän.


Opetan Valkeakoski-opistossa virkkausta ja olemme tutustuneet kursseilla erilaisiin viimeistelytapoihin. Olen tehnyt kursseja varten pienen pingoituslaustan mallikappaleeksi, johon olen piirtänyt apuviivat helpottamaan muotoilua. Olen itselleni tehnyt vastaavanlaisia, mutta isompia ja kun ne ovat palvelleet itsensä loppuun, olen kierrättänyt ne ja tehnyt uuden alustan. 


 

NÄIN TEET ITSE PINGOTUSALUSTAN:

  1. Ota kaksi samankokoista paksua pahvinpalaa. Pahvilaatikon sivuosat käyvät tähän hyvin.
  2. Laita ne vastakkain ja liimaa päällimmäiseksi ruutupaperi tai valkoinen kopiopaperi.
  3. Leikkaa kontaktimuovista pahvia reilusti isompi pala ja liimaa se paperin ja pahvien päälle siten, että käännät ylimääräiset muovit pahvien alle. Leikkaa kulmista suikaleet pois, niin saat taiteltua muovin siististi.


VINKKI! Kun käytät ruutupaperia, ruudukko on apunasi reunoja suoristaessa. Pyöreiden töiden pingotus helpottuu huomattavasti, kun käytät paperia, johon olet piirtänyt harpilla ympyrät.

 

VINKKINI PINGOITTAMISEEN:

  • Ennen pingotusta, tarkista, ettei alusta ole pölyssä tai esim. tärkkäyssokerissa.
  • Tarkista pingotusneulat, etteivät ne ole ruosteessa.
  • Ole tarkkana pingottaessa, ettet pingota liian tiukasti. Työn ei pidä venyä.
  • Tarkista, että työsi on oikean muotoinen. Reunat ovat suorat, kulmat 90 astetta ja ympyrä pyöreä. Pienet epätasaisuudet näkyvät valmiissa työssä ja pistävät pitkään silmään.
  • Älä säästele neuloissa. Käytä ennemmin liikaa kuin liian vähän.
  • Kostuta huolella ja joka puolelta.
  • Varo ettet naarmuta nuppineuloilla pöytää tai työnnä neuloja reiteesi pingotusta tehdessä, jos alusta on ohut.
  • Ole kärsivällinen! Älä ota työtä kosteana vaan anna sen kuivua rauhassa.

 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti