sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

ARTESAANIOPINTOJA POIKKEUSAIKANA

Artesaaniopintoja poikkeusaikana

Kudonnan artesaaniopintoja poikkeusaikana


Tämä kevät on ollut hyvin poikkeuksellinen. Se syöpyy varmasti ihmismuistiin pitkiksi ajoiksi. "Tiedät kyllä mikä" pisti maailman kiinni. Koulut suljettiin, Uusimaa eristettiin ja ihmiset vetäytyivät kotioloihin. Elimme keväällä aikoja, jollaisia ei oltu koskaan koettu - ei edes sota-aikana.


Aloitin viime  syksynä kudonnan artesaaniopinnot. Osana opintoja kuuluu töiden dokumentointi ja digitaalisen sisällön tuottaminen. Koska tämän kevään tapahtumat vaikuttavat väkisin opintoihini, tämä postaus tulee olemaan osa opinnäytetyötäni.


SIIRTYMINEN ETÄOPETUKSEEN


Sidosoppia


Ammattiopisto Tavastia siirtyi maaliskuun puolivälissä hallituksen päätöksen myötä etäopetukseen. Meillä oli kesken villajakso ja työt jäivät keskeneräisinä puihin, kun jäimme kotiin. Kudonnanopettajamme lähetti meille opetusmateriaalin postitse ja piti oppitunnit Teamsin kautta. Opiskelimme parhaillaan neljä tuntia päivässä kudonnan teoriaa ja sidosoppia.  Koska minulla on alakouluikäiset lapset, jotka eivät pysty opiskelemaan ilman ohjausta, en voinut osallistua live-esityksiin vaan katsoin kaikki tunnit nauhoitteena.


Herätyskelloni soitti aamulla ajoissa, jotta ehdin katsoa yhden oppitunnin ennen lasten koulupäivää. Toisen tunnin katsoin iltapäivällä poikien ruutuaikana ja kolmannen illalla tai jonain toisena päivänä kuten viikonloppuna. Työt  ja kotityöt tein jossakin näiden koulutuntien välissä. Uskotko, että kahden kuukauden etäopetuksen jälkeen olin väsynyt! Todella väsynyt!


Poikkeusaika venyi, villajakso päättyi ja aloitimme pellavajakson kotioloissa. Olimme jo käyneet kaikki kursseihin liittyvät teoriat läpi, joten meille opetettiin myös sellaisia opintoja joita ei enää muuten opeteta mm. kutomista kaksilla varsilla ja kirjontaa. Kankaankudonta on haastava oppiaine etäopetuksessa, sillä vain harvalla on kangaspuut kotona. Kutomisen sijaan teimme muuta.


NAUHAT JA NYÖRIT


Pyöreä palmikko

Nauhoja ja nyörejä


Tekstiiliartesaaniopintoihin kuuluu nauhojen ja nyörien tekeminen. Nämä normaalisti tehdään vasta toisena opintovuotena pujotukset ja poiminnat -kurssin yhteydessä, mutta nyt oli hyvä aika tehdä nämä. Pyöritin, solmin ja iskin yli 50 erilaista palmikkoa, nyöriä ja nauhaa. Osa nauhoista ja palmikoista on todella hienoja ja teen niitä varmasti jatkossakin, mutta osa tuli jo niin korvista, etten halua edes nähdä niitä. Lemppareitani oli mm. kirkonohjakset, isketyt nyörit ja pyöreät palmikot.

Näiden palmikoiden ja nyörien lisäksi meidän pitää tehdä myös mm. pirtanauhaa, vironvyötä ja lautanauhoja. Itse olen ne jo tehnyt vuoden alussa koululla, joten voin huokaista helpotuksesta, kun kaikki nämä nauhat on nyt tehtynä!


KIRJONTA


Kirjontaharjoitteluja

Kirjonta on kuulunut aikaisemmin artesaaniopintoihin, mutta opinto-ohjelman on tiivistämisen myötä kirjonta on jäänyt pois. Meidän vuosiryhmä on siis etuoikeuttu, sillä meille opetettiin kirjontaa. Olin alkuvuodesta tilannut kirjontaoppaat ja kirjontakehyksiä minulla oli omasta takaa. Olin siis enemmän kuin innoissani, että vihdoin pääsen harjoittelemaan tätä. 

Harjoittelimme pistoja ja kirjoimme koetilkun. Kirjonta kolahti niin, että olen tainnut joka päivä pistää piston jos toisenkin. Esittelen kirjontatöitäni vähän tarkemmin myöhemmin.


NÄYTTÖSUUNNITELMAN TEKOA


Näyttösuunnitelman tekoa Weavepoint-ohjelmalla.


Teen jo tämän kesän aikana ensimmäisen näyttöni. Toika tarvitsee pirtakangaspuille ja kaksivartsisille kangaspuille näytekansiot ensi syksyn Suomen Kädentaidot -messuille, jos ne vain järjestetään. Sain koululta tietokoneen lainaan, jotta pääsin tekemään suunnitelmat Weavepoint-ohjelmalla.


Tein yli 40 erilaista palttina, ripsi ja panama mallia, joista kudon näillä näkymin 20 ensi tämän aikana. Tavoitteenani on, että saan mallit kudottua heinäkuun puoliväliin mennessä, jotta saan lomailla pari viikkoa ennen syyslukukauden alkua.


KAHDEKSI VIIKOKSI KOULUN PENKILLE


Palasimme vielä kahdeksi viikoksi koulunpenkille ennen kesälomia. Ammattiopisto oli lähes tyhjä. Siellä oli muutamia oppilaita mm. me kutojat. Meillä ei ollut enää teoriatunteja, mutta saimme kutoa keväällä kesken jääneet villatyöt valmiiksi. Uutta työtä en enää aloittanut, mutta viimeiset kaksi viikkoa oli lohduttava, sillä nyt saan elokuussa aloittaa puhtaalta pöydältä, kun töitä ole kesken.


Kuvittelin etäopiskelujakson aikana ehtiväni tekemään kaikkia rästihommia, ompelemaan itselleni mekkoja ja siivoamaan puoli taloa, mutta etäopiskeluun rankkuus yllätti minut täysin. Oppitunteja kuunnellessa virkkasin ja kirjoin, mutta ehdin koko kahden kuukauden aikana kutoa 20 cm pyyhettä kotona olevilla salonkipuillani. Villakurssin lopputyöni on tekemättä ja kaikki tämän kevään malli- ja koekudonnat, odottavat ensi syksyä ja koulujen alkua.


Ensi syksy jännittää! Mitä jos poikkeusolot jatkuvat? Kuinka suoriudun opinnoistani, jos emme pääse ensi syksynä normaalisti kouluun? Jos pääsemme aloittamaan koulun, kuinka ehdin kutoa kaikki pellavatyöni valmiiksi? Tiedän, että turhaan mietin asiaa, mutta silti se pyörii mielessäni.

1 kommentti:

  1. Ihana lukea opiskeluista ja ihanaa, että kerrot myös kevään aiheuttamasta väsymyksestä kaiken pyöriessä erilailla kuin normaalisti! Kiitos, kun jaoit <3

    VastaaPoista