"Kaikesta, mitä meille tapahtuu, voimme tehdä joko onnemme tai onnettomuutemme."
- Benjamin Franklin
Mikä on pahin painajaisesi kässäharrastajana? Se että lempparipuikot tai koukku katkeaa? Ompelukone tilttaa tai langat loppuu maailmasta? Arvaa, mikä on minun pahin painajainen? Se on se, että lankavarastooni ilmestyy kutsumattomia vieraita! Suunnittelen käsityöyrittäjäksi ryhtymistä ja haaveenani on, että kudon kodintekstiilejä ja jonain päivänä värjään vaikka sinunkin lankasi, joten ymmärrät varmasti, että
otan tämän asian hyvin vakavasti.
Olen ostanut paljon lankoja ja kankaita kirppiksiltä ja huutokaupoista. Olen pelastanut niitä mummolan vintiltä ja saanut niitä tutuilta. Olen aina pitänyt periaatteen, että kaikki kankaat pestään ennen kuin tuon ne sisään taloon ja langat, erityisesti villat pakkaan pusseihin. Vähän aikaa sitten kävi niin, että ostin isomman määrän villalankoja ja koska niitä oli niin paljon, jätin ne ulos muovilaatikohin. Myöhemmin menin kahvikuppini kanssa tarkistamaan lankoja ja sieltä löytyikin kuoriaisia, jotka tarkemman tutkimisen jälkeen osoittautuivat vyöihrakuoriaisiksi.
Tekstiilituholaisten kuten vyöihra-, turkis- ja museokuoriaisten sekä
vaatekoiden toukat syövät ravinnokseen villaa, turkiksia ja höyheniä.
Ne eivät tuhoudu yhden yön pakastuksella vaan vaatii pidemmän ajan
jakson kylmässä tai kunnon saunottamisen. Välttääksesi tuholaisten
leviämisen sinun kannattaa huomioida, että miten ja missä säilytät
lankojasi. Ulla-neuleen sivuilta löytyy loistava artikkeli aiheesta,
jonka suosittelen jokaisen käsityöharrastajan lukemaan (tässä linkki artikkeliin) ja Hyönteismaailman sivuilta löytyy hyvät tunnistusohjeet ja kuvat
niin kuoriaisista kuin koista (tässä linkki Hyönteismaailman sivuille).
Minulla kävi aivan uskomaton tuuri, että sain tekstiilituholaiset kiinni ennen kuin päästin niitä kotiimme. Niin kurjalta kuin asia silloin tuntuikin, niin näin jälkikäteen olen hyvillä mielin tästä herätyksestä. Tämä on sellainen asia, jota ei parane ottaa liian köykäisesti. Niin ihania kuin vanhat lankakorit ovatkin, niin ne eivät ole parhaita paikkoja lankojen säilytykseen. Tämän tapahtuman jälkeen pakkasin lankani tiivisiin muovilaatikkoihin ja
kirppislankojen kohdalla harkitsen kahteen kertaan, että tarvitsenko
niitä todella. Rakkaimpia lanka-aarteitani olen alkanut ottaa esille, jotta saisin ne mahdollisimman pikaisesti käyttöön. Voin vaikka vannoa, että niistä on enemmän iloa päällä kuin kaapissa.
Kuvien langoissa ei ole muita ötököitä kuin yksi eksynyt mehiläinen.
Isoäitini jäämistöjä kun siivosimme, jouduimme useamman korin kohdalla toteamaan, että langat on kelvottomia, joku ötökkä oli niitä ehtinyt syömään.
VastaaPoistaOnneksi huomasit asian ennen kuin sisälle toit. Ymmärrän huolesi täysin!
Miten kurjaa kuulla! Mutta onneksi tekin huomasitte, ettei langat enää olleet kunnossa. Se tosin kyl kirpaisee, kun langoissa huomaa tuholaisten jälkiä!
PoistaIloista ja siunattua pääsiäistä!
VastaaPoistaMinullekin suurin huoli lankojeni suhteen on se, että lankakaappini löytää kutsumattomat vieraat. Suurimman osan langoistani, joita on kertynyt paljon, olen pakannut muovilaatikoihin. Silti osa on kaapissa tai piirongin laatikossa irrallaan. Olisi aivan hirveää, jos lankakaappiin pesisi joku tuholainen...
Ihana, että haaveilet käsityöyrittäjyydestä! Minustakin olisi ihanaa olla lankakauppias tai käsityöyrittäjä, mutta en tiedä, rohkenenko koskaan ryhtyä sellaiseksi. Olisi ihana yrittää jonkun muun kanssa.
Sari
Kiitos samoin! Mulla jäi kans vielä lankakaappiin langat esille. Ne on niin nättejä, etten raskinut purkaa kaappia ja pakata lankoja pois =)
PoistaOlen tainnut jo pari vuotta kerätä rohkeutta käsityöyrittäjyyteen. Intoa riittäisi, mutta epäilen omaa osaamistani, kun mulla ei ole ammattillista osaamista käsityöalalta ja varsinkin materiaalituntemukseni on kyl ihan onneton. Yritän koko ajan tsempata itseäni, että eihän mun kaikkea kai heti tarvitse osata =)
Sinulla onkin aivan ihastuttava lankakaappi! Ihana, että rakkaat aarteet (myös langat) ovat esillä. <3
PoistaOlen varma, että pärjäisit käsityöyrittäjänä, ja että osaat ja oppisit. Kun innostuu, niin onnistuu... :)
Minullakaan ei ole ammatillista pätevyyttä käsityöalalta eikä myynnistä. Jatkan haaveilua (ehkä lopun ikäni), mutta onneksi voin omaksi iloksenikin tehdä käsitöitä, vaikken koskaan uskaltaisi ryhtyä yrittäjäksi. Lujaa luottamusta Sinulle!
Sari
Kiitos rohkaisevista sanoista ♥ Pidä säkin kiinni unelmista. Eihän sitä koskaan tiedä, ne voivat vaikka jonain päivänä toteutua ♥
PoistaYmmärrän täysin huolesi! Kirppisharrastajana mietin aina tosi tarkkaan tekstiilien ja huonekalujen kohdalla, mitä ikäviä tuliaisia ne saattavat tuoda kotiin. Onneksi koskaan ei ole vielä käynyt hassusti..
VastaaPoistaMä olen tullut tosi tarkaksi tekstiilien suhteen, kun olen muutaman kerran törmännyt kirppispöydissä samoihin kamoihin, jotka olen vähän aikaisemmin nähnyt huutokaupassa hieman erikuntoisina. Tämä avarsi silmät, enkä kovin mielellään kanna kotiin mitään, mitä en voi pestä kunnolla.
PoistaTämän tapauksen myötä, mulle tuli yllätyksenä, että näitä tuholaisia voi tulla myös huonekalujen mukana. Näin jälkikäteen se on kyl ihan ymmärrettävää, sillä onhan noiden meidänkin 40-luvun tuolien täytteinä varmasti ihan kaikkea mahdollista purun ja lumpun väliltä.
Hyvä, että huomasit tihulaiset ajoissa!
VastaaPoistaTäydellisenä käsityötumpelona odotan jo innokkaana, milloin pääsen tekemään ensimmäisen tilauksen uudelta yrittäjältä :)
Aurinkoista pääsiäistä,
Marjo
Ihanaa kuulla Marjo ja kiitos <3 Toivotaan nyt, että rohkeuteni riittäisi ja ensi syksynä saisin oman y-tunnarin =)
PoistaMeidän käsityöläisten langat ovat todella aarteita, joukossa niitä vanhojakin vyyhtejä ja keriä. Muovilaatikot ovat hyviä, ja ideoita odottaville langoille vielä parempia ne suuret peitoille tarkoitetut umpiopussit, säästyy tilaakin. Ihania värejä työn alla olevissa virkkauksissa, noista keristä syntyy montakin neliötä. Irmeli
VastaaPoistaNo niinpä! Sitä ei varmaan moni ymmärrä, miten rakkaita langat ovat käsityöharrastajalle! Olisi ihan kamalaa, jos joutuisin viemään niitä kaatopaikalle sen takia, etten ole pitänyt langoistani huolta ja säilyttänyt niitä oikein.
PoistaKiitos paljon umpiopussi-ideasta! Ne pitääkin pistää korvan taakse!
Minulla on periaatteena pestä kaikki hankkimani tekstiilit ja pakastaa langat kaksi viikkoa ennen käyttöä. Teen siis näin jopa kaupasta ostetuille tuotteille. Kirppislöytöjen kohdalla täytyy aina pohtia, pystyykö pesemään ja pakastamaan, sillä ötököitä voi kulkeutua mukana. Hyvä, että selvisit säikäyksellä! Onnea käsityöyrittäjyyspohdintoihisi, kuulostaa hyvältä idealta.
VastaaPoistaNiin voihan niitä tuholaisia tulla ihan uusistakin. Eihän sitä tosiaan koskaan tiedä. Vaikka olen aina tiedostanut, että on olemassa mahdollisuus, että langoista pitää muutkin kuin minä, niin vasta nyt heräsin, että niitä ötököitä voi tosiaan tulla vastaan!
PoistaTämä tapaus oli oikeastaan ihan hyvä "takaisku", sillä se on vaikuttanut ostokäyttäytymiseeni tosi paljon. Aikaisemmin olen ostanut lankoja vain ostamisen ilosta, mutta tämän myötä olen ostanut vain tarpeeseen, mikä on mielestäni tosi hienoa!