Haasteita puutarhanhoidossa

Ajattelin asettaa itselleni haasteita täksi kesäksi, jotta kehittyisin puutarhurina ja saisin hieman taloudellista hyötyä harrastuksestani. Minun piti opetella villivihanneksien käyttöä ja kerätä niin paljon siemeniä omista kasveistani kuin vain pystyisin. Suunnittelin, etten ensi keväänä ostaisi kuin muutamat siemenet kaupasta. Minun piti opetella säilömistä ja varastoimista, sillä tänä keväänä kylvimme niin paljon juureksia, ettemme saisi syötyä niitä tuoreeltaan. Ajattelin, että saisimme syödä ainakin jouluun asti oman maan antimia. Luontoäiti oli kanssani eri mieltä ja asetti minulle oman haasteensa: Opettele kasvattamaan satoa kun vettä sataa joka päivä ja kesäkuussa ei ole asiaa ulos ilman villasukkia. Kurjien ilmojen lisäksi muurahaiset ovat vallanneet kasvimaani ja saan kaivaa joka välissä niiden pesiä esiin. Niitä ei ole vain muutamia. Niitä on muutamia kymmeniä ja niitä on joka puolella kasvimaatani.

Minusta tuntuu, ettei oikein mikään jaksa kasvaa näillä ilmoilla. Viime vuonna saimme ensimmäisiä perunoita jo kesäkuun lopulla. Tänä vuonna taidamme kasvattaa vain varsia. Ne vähäisetkin perunat ovat niin pieniä, etten viitsinyt käydä kuin yhtenä päivänä varkaissa. Heinäkuun alkuun asti sain harsottaa uhkarohkeasti ulos siirtämäni tomaatit ja kesäkurpitsat. Ulkona olevat tomaatit näyttävät niin kovia kokeneilta, etten usko niiden tekevän hedelmää. Sen sijaan hennot tomaattini, jotka ovat saaneet paistatella päivää kasvikaapissa, kukkivat ja voivat oikein terhakkaina. Chileissä on jo näkyvissä ensimmäisiä palkoja ja paprikassa on pienen pieniä nuppuja. Olen ravinnut niitä samalla bio-lannoitteella ja meinaan pyörtyä aina kun avaan kasvikaappini oven. Jos lannoite haisi asunnossamme, se haisee myös pienessä kaapissa.

Neitsytpäivät menivät taas nopeasti. Yritin touhuta puutarhassa niin paljon kuin vain ehdin ja jaksoin. Toivoin, että saisin kerralla hoidettua mahdollisimman paljon, ettei nyt tarvitsisi hetkeen tehdä muuta kuin katsella kuinka kaikki kasvaa. Keväällä kanalan rakennuksen jalkoihin jäänyt vadelmapuskan raivaus on nyt tehty. Viimeiset harvennukset kasvimaalla on harvennettu ja loputkin sisätiloissa esikasvatuksessa olleet taimet ovat päässeet ulos. Kasvikaapin sisässä olleet paprikat ja chilit ovat nyt suuremmissa purkeissa ja syötyjen salaattien tilalle on laitettu uusia kasvamaan. Hain jopa äitini hoidosta asterit ja istutin nekin maahan.

Rucolaa emme saa tänä vuonna lainkaan. Se päätyi jonkun tuholaisen suihin ja ratkaisin ongelman repimällä kaiken pois ja istutin paikalle salaattia. Tuholainen on antanut olla vieressä kasvaneet pinaatin ja tammenlehväsalaatin olla rauhassa, joten en usko, että niille kelpaa uudetkaan salaatit. Viime vuodesta oppineena olen tutkinut pinaatteja nenä kiinni mullassa ja nyppinyt pois syötyjä lehtiä ja sain melkein kaikki vihreät toukat pois ennen kuin ne tekivät pahempia tuhojaan. Viime kesänähän menetin toukille koko pinaattisatoni, mutta nyt olen jo keitellyt pinaattikeiton ja ensi viikolla teen pinaattilettuja. Pinaattia jää varmasti vielä yhteen pastaan ja hyvällä tuurilla intialaiseen Palak Paneeriin.

Pitkästä aikaa aurinko on tullut esiin pilvipeitteen takaa ja minusta on pikku hiljaa alkanut tuntua siltä, että on kesä. Innostuisivatkohan istutuksenikin lämpötilojen muutoksesta ja alkaisivat vähitellen kasvaa? Istuskelin tänään kasvimaalla pohtimassa syntyjä syviä ja räpsin samalla kuvia. Mehiläisen pörräystä seuratessa sain varmasti maailman ihanimman oivalluksen. Kasvimaallani on toistaiseksi ihan kaikki tehtävä tehty! En keksi mitään mitä minulla olisi tekemättä. Saan siirtyä siis muuten rehottavan pihamme pariin ja aloittaa rikkaruohojen kitkemisen kulkuväyliltä. Vielä on kesää jäljellä ja ehdin varmasti vielä tarttua omiin haasteisiinikin. Jokohan pihakeinun uskaltaisi laittaa paikalleen? Sitä kun en ole aikaisemmin kaivannut. Kuinkahan syvällä varaston uumenissa se mahtaa olla?