keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuosi 2015 virkattuna


Tuntuu melko uskomattomalta, että olen virkannut kaiken tämän kuluneen vuoden aikana! En ole vielä laskenut paljonko lankaa käsieni kautta on virrannut, mutta pari kiloa ei taida riittää. Tämän vuoden tavoitteeni oli opetella rohkeampaa värienkäyttöä ja pari töistäni on sellaisia, joissa sain luvan kanssa irroitella ja kokeilla eri väriyhdistelmiä kuten kuvissa näkyvässä graffitissa. Mielestäni onnistuin tavoitteeseni ihan mukavasti ja uskallan varmasti jatkaa värikkäällä linjallani, josta blogini taitaa olla jo tunnettu. Jouduin hieman rajaamaan tätä postausta ja jätin pois muutamia töitäni kuten kunnostamani lastenrattaat ja muistikirjan kannet. Fiksuinta olisi ollut jakaa käsitöideni muistelut kahdelle päivälle, mutta jos olisin tehnyt niin, vuodestamme olisi loppunut päivät kesken.

Aina kun saan tehtyä isomman työn valmiiksi, pidän muutaman päivän pakkolomaa ja lepuutan siten käsiäni ja pelaan varman päälle, etten vain kyllästy virkkaukseen. Tällä hetkellä olen taas pakkolomalla ja kerään kunnon kierroksia seuraavaan isompaan työhön. Hypistelen lankakeriä ja yritän keskittyä kesken olevaan kirjaan, vaikka ajatukset ovat jossain ihan muualla. Yritän tehdä isojen töiden välissä aina jotain pientä ja nopeaa, mutta viime kevät kului lähes kokonaan isojen töiden parissa. Yksi upeimmista ja mieleenpainuvimmista projekteistani oli virkatut tennarit. JLindfors Photography kuvasi tennarini ja ne pääsivät Novitan viikkokirjeeseen. Muutaman päivän blogissani oli melkoinen vilinä, kun ihmiset kävivät ihmettelemässä värikkäitä tossujani. Valtavan suuri kiitos Jarkolle upeista kuvista ja kiitokset myös Novitalle saamastani näkyvyydestä.

Käsitöistä suuritöisin taitaa olla virkkaamani kukkaköynnös Knit ’n’ Tag neulegraffititapahtumaan. Nimesin työn isoäitini mukaan, koska käytin siinä hänen lankojaan. Oltuaan esillä pari viikkoa Turussa, ripustin työni vanhainkodin pihapuuhun, missä isoäitini asuu tälläkin hetkellä. Koska neulegraffitissa meni niin kauan, äitini sai äitienpäivälahjansa vasta juhannuksen jälkeen ja sen jälkeen tein yhden lempparitöistäni, virkkasin meidän kuistiharjalle uudet vaatteet ja tuo harja onkin vilahdellut useaan otteeseen täällä blogissa. Pidin siitä niin paljon, että siirtelin sitä aina kuviin taustalle, jotta se saisi mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Ennen kuin jäin lomalle virkkasin kuplani takaikkunalle All You Need Is Love –rimpsun ja se on herättänyt paljon ihastusta liikenteessä.

Kesälomallani aloin jo suunnitella yhtä hienoimpia töitäni, jonka toteutin yhteistyössä Lankasataman kanssa. Lastenhuoneen seinälle nousi virkattu viirinauha, jossa lukee Walt Disney sanonta: If you can dream it, you can do it. Se on tälläkin hetkellä sellainen työ, jota pysähdyn ihailemaan. Olen siitä todella ylpeä! Valtavan suuri kiitos Lankasataman Katjalle ihanista langoista, joilla sain viirini tehtyä. Hänen valitsemat värit sopivat täydellisesti pikkuväen huoneeseen. Viirinauhan jälkeen tein ihanan turhanpäiväisen teennostelijan ja itselleni kukkaistytön korvalaput. Pikkuväelle virkkasin jouluksi joulusukat, jotka toimivat joulukalentereina ja teillekin annoin lumiukkojeni ohjeen. Lumiukot ovat muuten jo valmiina, mutta ne roikkuvat edelleen lastenhuoneen lampussa.

Hyväntekeväisyystyönä virkkasin paikalliseen vanhainkotiin ison siksak-peiton ja hypistelymuhveja, joita tosin jouduin vielä korjailla ennen kuin vein annoin ne eteenpäin. Virolaiseen lastenkotiin lähetin vauvanmyssyjä ja pakolaislapset saivat virkattuja nalleja. Näistä hyväntekeväisyystöistä sain itselleni niin hyvän mielen, että ajattelin ensi vuonna tehdä niitä lisää ja toivottavasti hieman enemmän. Kiitos lukijoilleni tästä aivan ihanasta, värikkäästä vuodesta ja suuri kiitos myös muille yhteistyökumppaneilleni. Toivottavasti jatkamme samalla tapaan ensi vuonnakin.


22 kommenttia:

  1. Nämä sinun työsi ovat niin upeita, ei voi kuin huokailla ihastuksesta näitä katsellessa <3
    Toivon ihanaa, inspiroivaa ja värikästä uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä jännityksellä odotan edessä olevaa vuotta. Ideoita olisi vaikka millä mitalla, mutta en vielä tiedä, mistä saan aikaa niiden toteuttamiseen. Kässäbloggaaminen on siinä mielessä haastavaa, että käsityöt joista kirjoittaa vaatii aikaa ja myös itse bloggaus vaatii oman aikansa =)

      Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  2. Ahkeraa virkkausta ja niin ihania värejä! Tuo harjasi saa minut aina hymyilemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä pidän tuosta harjasta itsekin todella paljon ja se näkyy tosiaan aika monessa kuvassa, kun käy läpi kuvia viime kesältä niin instassa kuin täällä blogissa =)

      Poista
  3. Jo on monenlaista kaunista tullut vuoden aikana tehtyä !!!
    Onnekasta vuotta2016!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä yritän pitää käsityöni vaihtelevina, etten tekisi peräkkäin montaa samanlaista työtä vaikka suurin osahan on virkkauksia. Monesti virkkuuni on sellaisia, joita olen suunnitellut pitkään. Mä olen hidas virkkaan ja puran todella herkästi, joten sen takia en ehdi tehdä ihan niin paljoa kuin haluaisin =)

      Hyvää uutta vuotta myös sinulle =)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä olen niin mielissäni tuosta graffitista, sillä sen avulla opin paljon uutta värien käytöstä. Graffitti on siinä mielessä hyvä harjoittelutyö, että siinä voi huoletta kokeilla eri väriyhdistelmiä, kun se on "vain graffitti" eikä esim. iso torkkupeitto, jossa epäonnistuneet värikokeilut voisi harmittaa myöhemmin =)

      Poista
  5. Jatkan todella värikkään blogisi seuraamista myös ensi vuonna. Keep up the good work!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa <3 Kiitos <3 Mulla syyhyää sormet nyt niin pahasti koukun kimppuun, että taidan vielä tänään tarttua siihen ja kokeilla parin kukan virkkausta =) En keksi mitään niin hienoa tapaa vaihtaa vuotta kuin virkkaamalla =)

      Poista
  6. Upeita, värikkäitä töitä. Nuo nallet on ihan sulattaneet mun sydämen, ne on niin ihania! Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Kiitos <3 Ne on kyl hauskoja, eikä pikkuväen nallet enää olleet ollenkaan niin hankalia virkata kuin nämä ensimmäiset =) Ensi vuodelle pitää kyl keksiä joku uusi lelu!

    Hyvää uutta vuotta myös sinulle <3

    VastaaPoista
  8. Aivan upeita ja niin hyväntuulisia töitä! Mukava, kun teit koosteen tämän vuoden virkkuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Näiden koosteiden tekeminen on siinä mielessä helppoa, että kuvat on jo valmiina. Kamalan vaikeaa on kuitenkin päättää, että mitä töitä näissä nostaa uudelleen esille =)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Terhi <3 Käsitöiden tekeminen ja niistä kirjoittaminen on kyl ihan parasta <3

      Poista
  10. Ihania kaikki! Näiden tekeminen on varmasti ollut terapiaa, mutta sitä on näiden värikkäiden kuvien katsominenkin. Mukavaa ja värikästä vuotta 2016. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kyl mä olen huomannut, että kirkkaat värit piristää ja varsinkin tällain pimeään vuodenaikaan ne tekee ihmeitä. Toivottavasti opin vielä lisää väreistä ja niiden käytöstä =)

      Hyvää uutta vuotta myös sulle ♥

      Poista
  11. Uskomaton on sinun kädenjälki :) Mahtavan upeita töitä <3
    Hyvää alkavaa vuotta Johanna :) On niin ilo silmälle tämä sun blogi, joten aion roikkua mukana tulevanakin vuonna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva ♥ Paljon tein, mutta paljon jäi tekemättä, kun aika loppui kesken. Tosin sehän tarkoittaa vain sitä, ettei ideat ole loppuneet kesken =) Mukavaa että pysyt mukana ♥ Kaikkea hyvää tähän vuoteen ♥

      Poista
  12. Oi todella kauniita kaikki. Hauskoja ideoita ja herkullisia värjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mä yritän tehdä sellaisia töitä, joita en ole nähnyt muissa blogeissa ja pidän väreillä leikkimisestä. Mun pitäisi virkata äidilleni mustat kattausliinat, mutta olen nyt siirtänyt niiden tekemistä puoli vuotta ja taidan siirtää vielä muutaman kuukauden =)

      Poista