Virkattu hartiahuivi Drops Designin Muskatista

Ympyrä on sulkeutunut. Isoäitini hartiahuivi on valmis. Ollessani pikkutyttö, hän kutoi minulle kaikki villavaatteeni sukista paitoihin. Nyt virkkasin isoäidilleni hartiahuivin, jonka voi vetää hänen harteilleen vanhainkodissa. Isoäitini ei ole enää muutamaan vuoteen pystynyt asumaan omassa kodissa eikä ole tuntenut minua enää vuosiin. Olen vain joku vieras nainen, joka käy ani harvoin hänen luonaan ja joka kerta itkee sängyn vieressä. Kaipaan niin paljon sitä lapsuuteni lempeää isoäitiä, jonka lankakerillä leikin ja kuka opetti minua neulomaan. Vaikka hän istuu vieressäni, silti hän on poissa.

Ajatuksenani oli tehdä huivia spontaanisti ilman suunnitelmia ja purkamisia, mutta sehän ei nyt onnistunut. Minulla kävi mallin kanssa emämoka. Virkkasin ensin suorareunaisen huivin ja vasta viime metreillä huomaisin, ettei se yllä lainkaan rinnuksille. Purin koko työn lähes alkutekijöihinsä ja tein sen uudestaan lisäten aina jokaisella kerroksella pylvään molempiin reunoihin. Olin hieman liian tiukka ja vaadin itseltäni liikaa huivin onnistumisesta. Purin sitä vähän väliä kun huomasin, että olen joko lisännyt tai vähentänyt silmukoita huomaamattani. Työssä oli melkoinen päätteleminen, sillä useiden purkauskerojen jäljiltä langat olivat jo lyhyitä pätkiä. Viikon nopeaan virkkaustyöhön kului huomaamatta lähes kuukausi.

Minulla oli kahdeksan kerää, kuutta eri väriä Dropsdesignin Muskattia, merseroitua egyptiläistä puuvillaa. Se oli aivan luksusta käsitellä. Huivissa on kerroksittain pylväitä ja sekaan tein piristykseksi muita kuvioita. Reunukseen virkkasin verkkoa ja siihen tein pienet nirkot. Jouduin tekemään reunuksen kahdella eri värillä sillä kumpikaan väreistä ei olisi yksin riittänyt. Turkoosi lanka loppui kesken kerroksen ja muitakin lankoja jäi niin vähän, ettei niistä taida enää riittää kuin kukkiin.

Minulla olisi ollut myös kolme kerää valkoista lankaa, mutta ne jäivät kokonaan käyttämättä. Käytin vain kirkkaita värejä, joista toivon mukaan on iloa isoäidillen. Uskoisin, että hänestä on mieluisaa katsella värikästä ja kuvioitua hartiahuivia ja verkkoreunuksessa olisi jotain mitä näpertää sormilla. Käyttämäni värit saavat väkisinkin hymyn huulilleni. Varmasti juuri värien vuoksi huivia oli aivan ihana virkata vaikka monesti sadattelinkin sitä purkaessa.

Tampere Retro & Vintage + Design Expo 2014

Tänä viikonloppuna järjestettiin ensimmäisen kerran Tampere Retro & Vintage + Design Expo. Kiersimme ystäväni kanssa pari tuntia ympäri Pakkahuonetta ja ihastelimme menneiden vuosikymmenten väriloistoa. Tilana Pakkahuone oli napakymppi valinta. En olisi voinut kuvitellakaan parempaa paikkaa vintagemessuille. Ne olivat hieman pienemmät kuin kuukausi aikaisemmin järjestetyt Helsingin messut, mutta riitti sielläkin nähtävää.

Kuvat varmasti kertovat parhaiten, mitä kaikkea oli tarjolla. Retrosisko oli jälleen paikalla ihastuttavan soppensa kanssa. Hänen myyntipisteensä oli aivan yhtä herkullisen näköinen kuin aikaisemmilla messuilla. Huomaamattamme eksyimme sinne useamman kerran. Forget Me Notilla oli myös mahtava osasto. Pysähdyimme moneen otteeseen heidän kohdallaan ihastelemassa Kekkos-korviksia. Yritin epätoivoisesti metsästää messuilta uutta hamosta itselleni, mutta en löytänyt mieleistäni. Jos kuvio ja väri miellyttivät silmää, malli tai koko eivät osuneet kohdille. 

Ystäväni hihkumisesta ja huokailusta päätellen messut taisivat ainakin hänestä olla aivan mahtavat. Minun on myönnettävä, että minäkin viihdyin siellä. Kiersimme ainakin kolmeen kertaan alueen ympäri ja joka kerta tuntui löytyvän jotain uutta, jota emme aikaisemmilla kerroilla olleet huomanneet. Vaikka kotiin viemiseksi en löytänyt muuta kuin Iran peltipurkin, oli messuilla taas niin paljon ihasteltavaa, että niiden muistelusta riittää pitkiksi aikaa iloa. Taisin olla hieman tylsä messuvieras, sillä tällä kertaa nautin messuista tapahtumana enemmän kuin itse aarteenmetsästyksestä.

Paholaisen hilloa

Jokohan tämä olisi syksyn viimeinen hillopostaus? Meillä on ollut taas hillotehdas käynnissä. Tästä hilloamisen määrästä ei uskoisi, että tämä on ensimmäinen vuosi kun edes keitän hilloa. Monia vuosia kellarissa säilytetyt tyhjät lasipurkit ovat viimeinkin päässeet käyttöön ja Koskimiehen romaanin sivut hupenevat entisestään. Loppukesästä tein rakkaushilloa, syyskuussa omenahilloa ja nyt hemmottelen miestäni paholaisen hillolla.

Googlettelin ensin reseptiä, mutta mikään osumista ei oikein kolahtanut. Muistelin lukeneeni erään tuttavani hillokeitoksista ja päätin luottaa chilifriikkien reseptiin. Pirskatti sentään millaista hilloa teinkään! Mieheni on aivan hurmiossa siitä. Itse maistelen hilloa sievästi teeleivän päältä ja niiskutan kun nenäni aukeaa ja suuni täyttää lempeä chilin polte (haukon henkeä ja lipitän vettä). Toisaalta paholaisen hillon on oltava tujua, muutenhan olisin heittänyt arvokkaat chilini hukkaan.

Koska hillo oli niin hyvää, pyysin luvan, että saan julkaista reseptin. Basilikat jätin pois, koska unohdin ne kauppaan ja halla (kuivuus) oli vienyt omamme. Ohjeen mukaan chilejä tulee 400 g, mutta meillä ei ollut niin paljoa. Käytin siemenineen yhteensä 150 g Hungarian Hot Waxia ja Apachea ja siitä tuli ihan sopivan tulista meidän makuumme. Meillä on nyt viimeinen purkki menossa eli minun pitää varmaan kohta pystyttää uusi hillotehdas.

PAHOLAISEN HILLO

1 kg tomaatteja
400g chilejä/pepperoneja/habaneroja
8 valkosipulinkynttä
1 iso punasipuli
suolaa
mustapippuria
basilikasilppua
0,7 dl etikkaa
0,5 kg hillosokeria

1. Kalttaa tomaatit ja pilko ne lohkoihin. Laita lohkot kattilaan.
2. Ota suojakäsineet ja perkaa chilit. Siemeniä voi jättää, jos haluaa tulisempaa hilloa. Ne kannattaa ehkä jauhaa. Pilko chilit pieniksi kuutioiksi ja laita kattilaan.
3. Pilko punasipuli ja valkosipuli pieniksi kuutioiksi ja lisää muiden sekaan.
4. Lisää mausteet, paitsi etikka. Laita kiehumaan miedolle lämmölle, kunnes tomaateista irtoaa nestettä. Keitä 30-45 min.
5. Lisää etikka ja hillosokeri. Keitä 10-15 min sekoitellen.
6. Purkita pestyihin ja uunissa kuumennettuihin hillopurkkeihin. Säilytä jääkaapissa.

Fiskarsin Antiikkipäivät 2014

On aivan käsittämätöntä että tästä reissusta on jo kulunut reilu kuukausi! Vastahan tein eväitämme ja suunnittelimme ajoreittiä Fiskarsiin. Emme olleet aikaisemmin käyneet Fiskarsissa, joten sekä paikka, että tapahtuma olivat meille aivan uusia. Olimme liikenteessä vuoden -69 kuplallani ja sillä liikkuessa ajoreittiä ei kannata valita summamutikassa. Moottoritiet kierrämme kaukaa, siellä olisimme vain muiden jaloissa. Tie ei saa olla liian pieni ja töyssyinen, sillä vanhassa autossa, jossa on vanhan auton jousitus, kuoppainen tie ei ole nautinnollista ajaa. Tien on oltava hyväkuntoinen, mutta vähän liikennöity. Sen on mutkiteltava ja mielellään se kulkee välillä jonkun pienen kylän läpi. Ajellessa saamme nauttia kuplan pörinästä, suunnittelemme tulevaa tai vain istumme hiljaa ja ihastelemme ohi kiitäviä maisemia. Välillä pysähdymme syömään eväitä, tankkaamaan ja jäähdyttelemään vanhuksen moottoria. On aivan eri asia liikkua uudella autolla kuin vanhalla kuplavolkkarilla. Monesti ajomatkat ovat koko reissun kohokohtia!

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun vihdoin saavuimme Fiskarsiin. Kiertelimme ensin ulkona olevissa telttakojuissa ja vasta lopuksi menimme sisään vanhaan veitsitehtaaseen, jossa varsinaiset messut järjestettiin. Antiikkipäivät olivat jo kolmatta päivää käynnissä, joten luultavimmin ihan oikeat aarteiden aarteet olivat löytyneet ennen meitä.  Toki siellä myytiin paljon muutakin kuin lastenleluja tai –tarvikkeita. Jostain syystä olen kuvannut vain niitä. Arabiaa ja kotimaista lasia oli paljon. Emalia oli tarjolla jonkun verran. Finelin pannuista tarjolla oli pelkkiä Pehtooreja ja yksi mesikalle. Jos mummon perintöastiastosta on mennyt rikki joitain osia, antiikkipäiviltä löytyy ihan varmasti siihen uudet. Tosin kannattaa varautua siihen, että niistä joutuu maksamaan melko suolaisen hinnan.

Minulla oli jo etukäteen tiedossa, että kun menemme Antiikkipäiville, hinnat ovat sen mukaiset. Erikoista kuitenkin oli, että ulkona olleilla myyjillä tuntui olevat huomattavasti korkeammat hinnat kuin sisällä. Ulkona eräs kauppias pyysi virheettömästä Finelin Nooan Arkki -mukista 200 euroa, toinen Arabian Emilia kupista tasseineen 130 euroa ja Black Sabbathin LP:n olisi saanut mukaansa 90 eurolla. En sitten ostanut mukia, enkä kuppia saati LP:tä. Mielestäni pieni tinkaus ja hinnan vääntäminen kuuluu myyjän ja asiakkaan väliseen kaupantekoon, kun kauppakohteena on vanha, käytetty tavara. Mutta jos lähtöhinta on niin huima, että jouduin hämmentyneenä kysäisemään hintaa uudestaan, on siitä tinkaaminen aivan turhaa.

Ennen kotiinlähtöä poikkesimme syömään Ravintola Kuparipajassa. Emme ole mieheni kanssa päässeet pitkään aikaan ravintolaan syömään, joten odotimme molemmat päivällistä. Onneksi eräs pariskunta suostui jakamaan pöydän kanssamme ja mahduimme ravintolan täpötäydelle terassille syömään. Ravintolan sisätilat muistuttivat enemmän työmaaruokalaa kuin ravintolaa, joten ne eivät oikein houkutelleet. Valitsin Ala Carte -listalta pelkän pääruuan: Kuhamureketimbaali, kirvelikastiketta ja nokkos-perunaröstiä ja mieheni otti Ylikypsää Ahvenanmaan luomukaritsanlapaa ja Kuparipajan luomukaritsamakkaraa, selleripyreetä ja linssi-varhaiskaalimuhennosta. Kumpikaan meistä ei erityisemmin pitänyt ruuastaan eikä saamamme nuiva palvelu houkutellut, joten jätimme jälkiruuat syömättä ja lähdimme kotimatkalle. Ensi vuonna taidamme valita toisen ravintolan.

Paikkana Fiskars on kaunis! Uskomattoman kaunis! Kysyin jo mieheltäni vanhojen huviloiden ohi pyyhältäessä, että mitä jos muutettaisiin tänne. Meidän on ehdottomasti käytävä siellä arkena, jotta näemme millainen paikka se on muulloin kuin Antiikkipäivien väentungoksessa. Olisi ollut ihanaa tutustua paikkaan hieman tarkemmin, mutta koska me olimme melko tiukalla aikataululla liikenteessä, jouduimme kiertämään näyttelyalueen melko nopeasti. Kiireen vuoksi meiltä jäi varmasti paljon näkemättä. Käsittääkseni Fiskarsin Antiikkipäivät ovat aika merkittävä tapahtuma, joten petyin hieman, kun emme törmänneet siellä mihinkään spektaakkelimaiseen tai sitten kuljimme laput silmillä onnemme ohi. Ensi vuonna voimme mennä uudestaan ja mikäli on mahdollista, yövymme siellä!

Ai mitäkö löysin? Löysin ihanan pikkuvikaisen, silti käyttökuntoisen Finelin emalikannun, Grapponian lautasia ja muutaman käsityökirjan. Mieheni mieliksi en löytänyt kassikaupalla kannettavaa, mutta sitäkin paremmat kotiinviemiset!