sunnuntai 30. elokuuta 2015

Virkatut lasinaluset

"Käsillä tekeminen on onnellista, koneeksi muuttuminen ei."
- Daniel Marston


Lankasatamalta yhteistyön merkeissä saadut Catania-langat polttelevat jo pahasti sormia. Halusin nollata pääni neuletyön jäljiltä ja virittää sen oikealle virkkaustaajuudelle, joten tein välipalaksi meille lasinaluset. Ukkokulta hioi ja lakkasi olohuoneen sohvapöytämme ja olemme varjelleet sitä kahvikuppien ja teemukien jäljiltä kaiken maailman korteilla ja lehdillä. Nyt voimme huoletta laskea mukimme pöydälle, kun on näin ihanat ja värikkäät lasinaluset.

Ohjeen löysin Pinterestistä ja tätä samaa malliahan käytin jo keväällä graffitissani, mutta silloin tein alusia kolmivärisenä. Ohje on todella helppo ja nopea tehdä.  Lankoina käytin kirppiksiltä löytyneitä puuvillalankoja, joita kului kuuteen aluseen yhteensä 40 grammaa. Yhden alusen halkaisija on 10 cm ja ne sopivat juuri sopivasti isompaan Grapponian jälkiruokamaljaan. Näitä voisi virkkailla vaikka pukinkonttiin syksyn mittaan, sillä yhden alusen virkkaus ei kauaa vienyt.

Aurinko paistaa jo puiden latvoihin ja tästä taitaa tulla kaunis päivä. Nyt on juhlat juhlittu ja ajattelin pyhittää tämän päivän lepäämiseen, virkkaukseen ja herkuille. Ihanaa sunnuntaita!


perjantai 28. elokuuta 2015

Juthbackan tuliaiset

"Ei sinun tarvitse saada kaikkea. Mihin ihmeeseen saisit sen mahtumaan?"
- Tuntematon


Juthbackassa oli niin paljon kaikkea uskomatonta tarjolla, että sinne olisi saanut tuhlattua kaikki rahansa. Kiersimme aluetta ympäri kahtena päivänä, mutta vasta lauantaina tein kaikki ostokseni. Pikkuväki sai autoja ja lakritsia, mutta ne eivät päässeet kuviin asti. Pikkuautot ovat jo teillä tietämättömillä, niin kuin poikien pikkuautoilla on tapana olla eikä lakritsistakaan ole enää todistusaineistoa. Pitsi- ja satiininauhoille löysin vanhan Fazerin makeisrasian. Sain taas muutaman kerän lisää virkkauslankaa ja punaisen, pilkullisen peltirasian ostin vain sen takia, että minulla on jossain samanlainen pienempänä. Vaatekaappini sai päivitystä, kun löysin muutamalla eurolla aivan ihanan punaisen mekon ja vihreän paidan. Tosin en osaa ihan varmaksi sanoa, että onko se paita, jakku vai mekko. Ehkä se selviää käytössä.

Ja sitten viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, uusi kulhoni! Olen niin monilla messuilla haaveillut Finelin ihanaakin ihanempasta sydänkulhosta ja niin monesti olen yrittänyt huutaa sitä huutokaupoista, etten enää pystynyt vastustamaan kiusausta. Pyörittelin sitä jo perjantaina, mutta en raskinut sitä ostaa, sillä kaikki rahani olisivat menneet siihen. Ukkokulta lupasi, että saan kulhon, jos se on vielä seuraavana päivänä tallella. Lauantaina kiersin alueen rauhassa ja vähän väliä mietin huolestuneena, että mitä jos se onkin jo mennyt. Viimeisenä palasimme myyjän luo ja siellä se minua odotti. Ihana Finelin sydänkulho ja nyt se on minun. Se on yhä olohuoneen kaapin päällä Fazerin makeisrasian kanssa, sillä en ole raskinut piilottaa sitä kaappiin. Mielestäni olen Finelini ansainnut!

Tästä tuli nyt vähän Juthbacka-painotteinen viikko, mutta lupaan sunnuntaina esitellä teille uudet lasinalusemme, jotka sain vihdoin ja viimein valmiiksi. Nyt ryhdyn leipomaan kakkua, sillä huomenna juhlimme kuopuksemme 2-vuotis synttärijuhlia. Huomiset vieraat pääsevät taas koemaistaan uutta kakkuani ja jos se onnistuu, saatte tekin reseptin. Enää tämä ilta ja sitten on leipominen, pyyhkiminen ja puunaaminen hetkeksi ohi. Juhlien jälkeen laskeutuu rauha taloon ja päästään keskittymään tuttuun ja turvalliseen arkeen. Syksyä on jo ilmassa. Ihanaa viikonloppua rakkaat! Nämä sydämet ovat teille!


keskiviikko 26. elokuuta 2015

Juthbacka-markkinat 2015

"Ei auta suru markkinoilla, rahaa siellä pitää olla."
- suomalainen sananlasku 


Onneksi olimme varanneet Juthbackaan kaksi päivää, sillä sitä myyjä- ja tavaramäärää ei yksinkertaisesti pystynyt sulattamaan kerralla. Googlettelin ennakkoon tietoa tapahtumasta, josta olin kuullut todella paljon ja jossain yhteydessä törmäsin mainintaan, että tapahtuma on ensivierailijalle elämys ja se pitikin paikkansa. Juthbacka-markkinat ovat Suomen suurin rompetori ja sanotaan, että se on ympärivuorokautinen tapahtuma. Yllätyksekseni tapahtumaan oli ilmainen sisäänpääsy ja kiertelimme jo perjantaina alueella muutaman tunnin ajan. Kello oli melkein yhdeksän, kun jouduimme lähtemään paikan päältä eikä ollut merkkejäkään tapahtuman hiipumisesta. Läheisen ravintolan lavalla bändi viritteli soittimiaan ja oletettavasti markkinahumu jatkui myöhään yöhön. Ilma oli aivan mahtava. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja pitkälle iltaan pärjäsi kevyt kesämekko päällä. Ruotsinkielinen puheensorina viimeisteli vaikutelman, että olemme ulkomailla ja lomalla, vaikka ihan kotomaassa olimme.

Vaikka suurin osa kuvistani onkin vanhoista aarteista, markkinoilla myytiin paljon muutakin kuin vanhaa tavaraa. Siellä oli käsityöläisiä, pölypussi- ja lakukauppiaita, taisi olla ompelukonekauppiaskin ja ihan tavallisia kirpputorikansaa myymässä lastenvaatteita ja taloustavaraa. Valikoimaa oli todella huimasti ja ihan varmasti jokaiselle oli jotain. Näin paljon sellaisia minulle uusia aarteita, joita en ole ennen nähnyt. Varsinkin peltipurkkien kohdalla sain muutamaan otteeseen miettiä, että onkohan ne uusia vai vanhoja. Yhtään Wangelia en harmikseni löytänyt, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä siellä olisi ollut. Joku muu oli vain ehtinyt ennen minua. Uusia peltitarjottimia olisin kaivannut, mutta en löytänyt mieleistä enkä myöskään saanut pannuhyllylleni uutta asukasta. Finelin pannuja oli aika monta, mutta mikään niistä ei oikein puhutellut minua. Sarviksen piknik-salkku oli todella hieno, enkä ole sellaiseen aikaisemmin törmännyt. Hangon Lakritsi -pahvilaatikko olisi ollut upea, mutta olin jo tuolloin tuhlannut käteisvarani. Myyjä lupasi laittaa sen Huutonettiin, joten pitää olla tarkkana, jos vaikka sen sitä kautta vielä bongaisin.

Osa myyjistä ei osannut suomea, mutta yllättävän hyvin selvisin alkutakeltelun jälkeen ruotsin kielestä. Hieman minua harmitti tapahtuman hintataso, joka tuntui olevan ihan yhtä korkea kuin muillakin rompetoreilla. Jotenkin elin siinä toivossa, että kun lähdimme pohjoiseen, hinnatkin olisivat hieman maltillisempia. Se hyvä puoli näissä myyjän ja asiakkaan välisissä tapahtumissa on, että näissä pääsee tinkaamaan. Moni myyjä totesikin kippoja pyöritellessäni, että se hintahan on aina keskusteltavissa ja kyllähän siitä sitten keskusteltiin, joskus paremmalla menestyksellä ja joskus hieman huonommalla. Mitään ostoksia en tehnyt vielä perjantaina ja ehdinkin jo ukkokullalle kehua, että tulipa tästä halpa reissu. Varmaan sanomattakin selvää, että kuinka siinä kävi. Kun tapahtumassa on 700 myyntipaikkaa, niin mahtuuhan siihen joukkoon myös sellaisia kauppiaita, joiden hinnat olivat hieman edullisemmat ja vastaan tuli myös jotain sellaista, jota en vain voinut enää vastustaa. Tuliaiset esittelen teille sitten ihan omassa postauksessaan.

maanantai 24. elokuuta 2015

Matkalla Juthbackaan

Miltä kuulostaa n. 750 km vuoden -69 kuplalla ja majoitus 60-luvun soputeltassa, määränpäänä Uusikaarlepyy ja Juthbacka-markkinat? Viime vuonna vietimme päivän kesäloman Fiskarsin Antiikkipäivillä. Tänä kesänä käänsimme kuplan kohti pohjoista ja lähdimme metsästämään aarteita Suomen suurimmalle romutorille.  Me olimme lomalla!


Aivan uskomatonta, että tähän aikaa vuodesta on näin lämmintä. Elokuu on jo pitkällä, mutta silti iltapäivällä aurinko paistaa niin kuumasti, että sitä alkaa jo kaivata varjoa. Lähdimme matkaan puolen päivän aikaa, kun päivä oli kuumimmillaan. Saimme ajella koko matkan pikkuikkunat auki ja vilvoitella itseämme lämpimässä ilmavirrassa ja ihastella maisemia. Olimme vapaita kuin taivaan linnut. Lapset olivat mummolassa ja kotonamme oli talonvahti, joka huolehti eläimistä. Meillä ei yksinkertaisesti ollut mitään mistä murehtia. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun olette niin onnenne kukkuloilla, että haluatte huutaa sen koko maailmalle? Minulla oli koko matkan sellainen olo. Olisin halunnut nousta penkistä, työntää pääni ulos ikkunasta ja kiljua niin lujaa kuin ääntä lähtee, että ELÄMÄ ON IHANAA! En tiedä johtuiko tuo päätä huumaava onnen tunteeni siitä vapaudesta jota koin, kun pääsin pitkästä aikaa yhdessä rakkaani kanssa reissuun, ihanasta kesästä vai siitä bensan hajusta, joka kuuluu lähes poikkeuksetta kuplan kuin kuplan ominaispiirteisiin.

Hiemanhan olin suunnitellut erilaista reissua. Ajattelin, että ajomatkan aikana virkkailen ja napsin kuvia ohi kiitävistä maisemista, mutta koska ukkokullan käsi oli leikkauksen jäljiltä paketissa, sainkin ajaa ihan koko matkan. Ajoin melko säälimättömästi, emmekä pysähtyneet kuin muutaman kerran antaen kuplalle pienen levähdystauon. Lähtömme venyi kahdella tunnilla ja halusin kiriä kiinni aikataulua, jollaista ei lomalla pitäisi olla. Meillä oli eväät mukana kylmälaukussa, jotta säästäisimme menomatkalla muutaman kympin, kun ei tarvitsisi pysähtyä syömään huoltoasemille. Levähdyspaikoilla kuulimme hieman huvittuneita kommentteja automme takapenkillä olevasta tavaramäärästä, mutta eiväthän he osanneet arvata kuinka kaukaa olimme ja että tarkoituksenamme oli yöpyä reissussa. Onneksi kukaan ei nähnyt, millaisen tavaramäärän kuplan tavaratila kätki sisäänsä.

Ajoimme läpi Suomen kauniin maaseudun kohti Pohjanmaata. Kuljimme pitkin kantateitä välttäen tylsiä moottoriteitä, sillä siellä olisimme olleet vain jaloissa ja monesti ajomatka on koko reissun kokokohta, ei niinkään se määränpää. Matkamme Juthbackaan taisi kestää viitisen tuntia. Päästyämme perille, mahduimme viimeiselle paikalle veteraaniparkkiin, joka sijaitsi markkina-alueen vieressä. Muut parkkialueet olivat läheisillä peloilla ja kaukaisimmilta oli varmasti viisisataa metriä matkaa kävellä. Ehdimme jo perjantaina kierrellä alueella muutaman tunnin ennen kuin lähdimme etsimään yöpymispaikkaa, josta meillä ei ollut harmainta hajuakaan.

Ukkokulta löysi 33 km päästä Ruskorannan leirintäalueen jonne suuntasimme. En huomannut tankata ja tankki tyhjänä saavuimme pienelle ja rauhalliselle leirintäalueelle. Onneksi saimme alueen hoitajalta pienen tipan bensaa ruohonleikkurista, jotta pääsimme seuraavana aamuna lähimmälle huoltoasemalle. Pystytimme autokatokseen kuplaakin vanhemman soputeltan ja kävimme nukkumaan. Vaikka nenän pääni oli aivan kylmä, makuupussin sisällä oli suloisen lämmin. Yöllä heräsin kylmään. En muista, koska viimeksi olen palellut niin paljon kuin tuona yönä. Kaikki varavaatteeni oli kuplassa ja makasimme varapeiton päällä, enkä raskinut herättää ukkokultaa repimällä peittoa altamme eikä mielessäni edes käynyt, että olisin noussut ja pukenut päälleni kylmän kosteat vaatteet. Jossain kohtaa vaivuin taas uneen ja heräsin lämpimässä teltassa ukkokullan suukkoihin. Oli aamu, aurinko paistoi ja oli aika käydä aamiaiselle, jonka olimme pakanneet toiseen kylmälaukkuun. Juthbacka markkinat jo kutsuivat.


perjantai 21. elokuuta 2015

Jäätelökekkerit ja neljännen sukupolven teltta

"Olkimaja, jossa nauretaan, on arvokkaampi kuin palatsi, jossa itketään."
- Tuntematon


Olisikohan isovanhempani ikinä arvanneet, että heidän 60-luvun alussa ostamaansa telttaa käytetään vielä yli 50 vuotta myöhemmin? Isovanhempani viettivät perheineen kesälomia saaressa telttailen. Pappani lähti aamulla töihin mopollaan ja jätti mummoni lasten kanssa saareen päiväksi. Parikymmentä vuotta myöhemmin siinä nukkuivat vanhempani, kun äitini odotti minua ja isäni teki Helsingissä töitä. Lapsuudessani telttailin sillä puutarhassamme ja myöhemmin se kulki mukanani monissa juhannusjuhlissa. Nyt siihen astui taas uusi sukupolvi, kun sen uumenissa juhlittiin meidän pikkuväen hyvin ansaittuja jäätelökekkereitä. Vanha sopu-teltta on pitänyt huolen asukeistaan neljän sukupolven ajan. Mitähän tarinoita sillä on kerrottavana? Jos korjaan vetoketjun ja parsin reiät umpeen, kestäisikö se vielä yhden sukupolven? Aurinkoista viikonloppua!