torstai 30. tammikuuta 2014

Puutarhavuosi 2014

Kevättä alkaa olla jo ilmassa, vaikka on vasta tammikuun loppu. Puutarha pyörii taas taukoamatta mielessäni. Poikani kanssa kierrämme lähes päivittäin ympäri kasvimaata suunnitellen mitä istutan ja mihin. Kuinka minun on otettava huomioon aurinko ja muiden kasvien varjostus? Miten sijoitan tänä vuonna pavut, etteivät ne kaadu toistensa päälle? Pitäisikö niitä tukea? Tekisinkö niille pienen aidan? Mitä kasveja istutan?

Kasvimaani kerää voimia tulevaan kasvukauteen.

Puutarhakauteni käynnistyi sunnuntaina. Kaivoin vanhan, peltisen siemenlaatikkoni esiin ja kävin läpi siemenvarastoni. Minulla on paha tapa ostaa siemeniä yli tarpeeseeni ja niitä jäi aika paljon viime vuodelta. Kehäkukkaa voisin istuttaa kokonaisen pellollisen. Pinaattia ja basilikaa tuntuisi olevan parinkin vuoden tarpeisiin.
 
Poiketen aikaisempiin vuosiin, tein heti siementilauksen enkä jättänyt sitä viime tippaan. Tänä vuonna ostin siemeneni Hyötykasviyhdistykseltä. Koska paprikasatoni meni viime vuonna roskiin, tiputin ne tilauksestani pois. Minulla on kuivattuna kaupan paprikansiemeniä, jotka aion istuttaa. Jos ne eivät kasva, en menetä mitään. Sen sijaan tilasin kahta minulle uutta chililajia: Apachea ja Hungarian Hot Waxia, joista jälkimmäisen pitäisi olla satovarma lajike.

Salaatteja minulla oli jo ennestään, mutta koska niitä meillä syödäänkin valtavasti, tilasin täydennykseksi lehtisalaateista Black Seeded Simpsonia ja Lolla Rossaa. Lisäksi ajattelin kokeilla keräsalaatin kasvattamista (Ice King) ja uusina lajikkeina otin myös punajuuren ja kukkakaalin. Taidan suosiolla laittaa ne kasvamaan korokepenkkeihin, siten ne ovat koko ajan valvovan silmäni alla.

Syksyllä kasvimaatamme pakatessa talviteloille (lue tästä), keräsin viimeiset pensas- ja härkäpavut talteen ja kuivasin ne siemeneksi. Härkäpapujen siemenet näyttävät hieman siltä, etteivät jaksa tehdä uutta kasvia, joten tilasin varmuuden vuoksi yhden pussin myös niitä. Valitsin Kontu-lajikkeen pelkästään tuon ihanan nimen vuoksi. Lisäksi otin makeita kirsikkatomaatteja ja porkkanaa.

Marraskuussa kun vielä mylläsin kukkapenkissäni (lue tästä), taisin vahingossa tuhota unikkoni. Otin samalla kahta eri unikkolajiketta (Bridal Bouquet ja Carmine King). En malta odottaa miltä ne näyttävät. Minusta tuli viime kesänä unikkofani kun sain ihastella ensimmäisten unikkojeni kukintaa.

Tänä vuonna säästän ainakin pensaspavun siemenissä. Ne ovat säästyneet viime vuoden sadosta.

Parsan kasvatuksessa meinaan hieman oikaista. Ostan valmiit taimet puutarhaliikkeestä ja hyvässä lykyssä saamme ensimmäisen parsasadon jo vuoden päästä. Perunat ja sipulit ostan samalla, niitä kai ei ole järkeä tilata postitse pääkaupunkiseudulta.

Kohta saan kaivaa taas Minna Siltalan ihanan Puutarhan Kolme Vuodenaikaa -kirjan esille ja alan opiskella puutarhan hoitoa (lue lisää tästä). Olen taas vuoden pessyt vanhoja viilipurkkeja esikasvatuspurkeiksi ja on aika etsiä ne. Olen jälleen kerran hukannut ne! Tämä purkkitornin metsästys alkaa olla jo jokavuotinen perinne.

Hyötykasviyhdistyksen sivuilla ilmoitettiin, että siementoimituksia aletaan toimittaa vasta helmikuun alussa. Minulle olikin iloinen yllätys, kun eilen postilaatikkoomme kolahti tilaamani siemenet. Nyt minulla alkoi sormet syyhytä toden teolla. Vielä on maltettava ainakin kuukauden päivät ennen kuin pääsen kylvöhommiin.


maanantai 27. tammikuuta 2014

Makuupusseja ja vilttejä

Eräänä päivänä äitini soitti minulle ja kertoi löytäneensä putkikassin, jonka sisällä oli pieni makuupussi ja viltti. Kassi kuului luultavimmin anoppilleni, sillä äitini ei ollut nähnyt sitä aikaisemmin. Anoppini maallinen omaisuus arkistoitiin vuosia sitten vanhempieni ullakolle. Ullakkoa on tyhjennetty ja siivottu pitkin äitiyslomaani ja luulin käyneemme jo läpi kaikki hänen tavaransa.

Pieni makuupussi ja viltti? Tiesin kyllä mistä anoppini sellaiset on saanut. Voisikohan ne olla ne? Voisikohan minulla oikeasti käydä niin hyvä tuuri? Elättelin toiveita kuitenkin varautuen pettymään. Äitini toi kassin meille, hitaasti avasin vetoketjun ja hengitystä pidätellen kurkistin sisään. Voi kyllä, kyllä, KYLLÄ!!! Kassin sisältä paljastui mieheni äitiyspakkauksen makuupussi ja viltti. Ja koska mieheni on syntynyt vuonna -78, nämä aarteet olivat nalle-makuupussi ja aurinkoviltti!

Pari kirosanaa livahti suustani kun muistin aikaisemmin maksaneeni maltaita näistä aarteista, mutta ne eivät ole läheskään näin hyvässä kunnossa. Mieheni makuupussi on lähes uuden veroinen ja vilttikin ehjä, tosin hieman nukkaantunut. Ja onhan näillä aarteilla huomattavasti suurempi tunnearvo kuin netistä ostetuilla tavaroilla.

Eikö olekin upeita? Ymmärrätte varmasti miksi olen näistä näin innoissani? Alla olevan kuvan alimmainen makuupussi on omasta äitiyspakkauksestani. Se ei ole läheskään niin upea kuin millainen miehelläni on ollut.

 



Esikoisellamme on ollut pienestä pitäen käytössä oma makuupussini ja nyt kuopuksemme saa mieheni vanhan. Oman äitiyspakkaukseni viltti ei ollut niin kaunis kuin miehelläni, joten olen ostanut myös esikoisellemme aurinkoviltin. Aikaisemmin ostamani elämää nähneen nalle-makuupussin ja viltin saan myydä pois, sillä aurinkovilttejähän meiltä löytyy jo kolme. Eiköhän yksi ole nyt liikaa?

perjantai 24. tammikuuta 2014

Matkamuistoja osa 3. Budapest

Pari kuukautta Rooman reissun jälkeen saimme niin halvat matkat, että lähdimme mieheni kanssa juhannuksen viettoon Budapestiin. Lähtöpäivää edeltävänä päivänä meidät vihittiin vanhempieni puutarhassa omenapuiden katveessa. Huolimatta siitä, että matka oli myös meidän häämatkamme, Budapest on jäänyt muistoissamme hieman Rooman varjoon.

Unkarin Parlamenttitalo Tonavalta katseltuna.

Meillä oli huone Tonavan rannassa sijaitsevassa neljän tähden kylpylähotelli Danubius Hotel Heliassa. Hotelli oli ihan viihtyisä ja sen 37 asteiset poreammeet pelastivat muuten sateisen lomamme. Koska aamiaiset eivät kuuluneet majoitukseemme, nautimme ainoastaan ensimmäisenä aamuna aamiaisen hotellin seisovasta pöydästä. Muina aamuina söimme pienen ja pikaisen aamiaisen hotellihuoneessamme ennen kaupungille lähtöä.

Linnavuorelle pääsi nousemaan hammasradalla.

Labyrintti. Linnavuorella kiemurtelee maanalainen
käytäväverkosto (28 km).

 

Meillä oli tällä kertaa matkaoppaana Otavan kaupunkiopas, joka ei ollut ihan niin hyvä kuin Rooman oppaamme. Kiersimme ympäri Budapestiä seikkaillen mm. Linnavuoren sisällä kiemurtelevissa labyrinteissä. Kävimme Terrorin talossa (Terror Háza) joka on natsismin ja kommunismin uhreille pyhitetty museo. Tonavalla taisimme risteillä parikin kertaa. Memento Parkissa perehdyimme vakoiluun ja ihmettelimme kommunismin aikaisia suuria Leninin patsaita. Lisäksi näimme upeat tippukiviluolat, synagogan ja lähtöpäivänä kävimme vielä eläintarhassa.
 
Synagoga.
 
 

Hyvien metroyhteyksien ja raitiovaunuliikenteen vuoksi liikkuminen kaupungissa oli helppoa ja vaivatonta. Tietysti me muutaman kerran taas eksyimme mutta selvisimme melko vähäisillä harharetkillä. Metropysäkit itsessään olivat näkemisen arvoisia. Varsinkin M1-linjalla olleet, valkoisilla ja vihreillä kaakeleilla verhoillut pysäkit olivat äärimmäisen kauniita.


 Minulla oli hieman huonoa tuuria ruokieni kanssa. Minusta tuntui, että oli aivan sama otinko kalani höyrytettynä, paistettuna, paahdettuna vai friteerattuna, sain aina paneroitua kalaa nenäni eteen. Perunasalaatissani oli kinkkua ja kasvisliemi olikin lihalientä. Kuitenkin selvisin enkä nähnyt nälkää. Gerbeaud kahvilassa kävimme useaan otteeseen ja minusta on lukuisia valokuvia toinen toistaan mahtavampien jäätelöannosten kanssa. 

Marxim Pub - "marxilainen pizzeria"
Gerbeaud kahvila oli näkemisen arvoinen.
Unkarissa on vahva kylpyläkulttuuri ja oman hotellimme allasosaston lisäksi kävimme tutustumassa Széchenyi Gyógyfurdön altaisiin. Istuimme vesisateessa isossa ulkoilma-altaassa ja nautimme olostamme. Minus harmittaa yhä, ettemme käyneet Gellert kylpylässä. Mikäli joskus lähdemme uudestaan Budapestiin, nämä vanhat, yleiset kylpylät ovat ne jotka meidät sinne houkuttelevat.

Széchenyi Gyógyfurdön ulkoilma-altaat.

Näin jälkikäteen muisteltuna, vaikka lähes koko lomamme vietimme märissä vaatteissa ja kengissä, matka oli mukava. Budapest oli omalla tavallaan kaunis kaupunki. Eihän sitä voi verrata Roomaan, mutta voisin hyvin kuvitella käyväni siellä vielä uudestaan.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Tyttöjen tuoli



Olen joskus aikaisemminkin kertonut vanhempieni ullakosta. Se on oikea ihmemaa! Muistin joulun alla että äitini ompeluhuoneessa on tuoli, jossa olen pienenä tyttönä hyppinyt. Vanha tuoli sopisi väreiltään ja tyyliltään sisustukseemme. Saatuani äidiltä myöntävän vastauksen, lähdimme mieheni kanssa hakemaan tuolia. Se on vielä kauniimpi kuin muistin!


Tuoli oli jäänyt vanhempiemme taloon edellisiltä omistajilta ja heidän oli pitänyt hakea se. Nyt aikaa on kulunut yli 30 vuotta, joten voinen todeta että tuoli on meidän. Onhan se vähän ajan patinoima ja verhoilutkin ovat ajan saatossa hivenen kärsineet. Valitettavasti olin hyppinyt tuolissa niin paljon että sen jouset ovat mennyttä kalua. Tähän hätään meillä ei ollut aikaa eikä rahaa kunnostaa tai verhoilla sitä uudestaan, joten suojasin tuolin vanhalla viltillä. 

 

 

Valitettavasti löysin tuolille niin herkullisen paikan että minun tekisi mieli myös itse istua siinä. Aurinko paistaa tuoliin juuri silloin kun poikamme nukkuvat päiväunia. Se olisi lähes täydellinen paikka istua ja virkata. Harmikseni minun on etsittävä joku toinen istumapaikka, sillä se ei ole minua varten. Se on tyttöjen tuoli.

Jep! Tuolista tuli koiriemme uusi nukkumapaikka. Tytöt hävisivät valtataistelun sohvan herruudesta ja joutuivat tyytymään lattiapaikkoihin. Kuukauden saimme taistella heidän kanssaan ja vääntää rautalangasta uppiniskaisille (hemmotelluille) lemmikeillemme, ettei koiran paikka ole enää sohva. Tuntui turhan julmalta katsella pieniä sohvaperunoitamme lattialla viltillä, joten ihanat ruttukuonomme saivat ihan oman tuolin. Ja he ovat tykänneet tuolista, sen vuoksi en varmastikaan raski heitä ajaa siitä pois. 



Tuoli näyttää kuitenkin yksinäiseltä. Löytäisinköhän jostain toisen samanlaisen tuolin? Nyt minulla on taas hyvä syy lähteä huutokauppaan. Minun on löydettävä toinen tuoli.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Kaksi vuotta kotona

Tänään tulee täyteen kaksi vuotta siitä kun jäin äitiyslomalle. En ikinä kuvitellut että minusta tulisi äiti. Kummasti ihminen ja ajatukset muuttuvat ajan myötä. Se kuuluisa biologinen kello alkoi minullakin tikittää kun ohitin kolmenkympin rajapyykin. Elämäni muuttui kertaheitolla. Excel-taulukot ja talousraportit vaihtuivat vaipanvaihtoihin ja tuttipulloihin. Pitkät työpäivät muuttuivat hetkessä unettomiksi öiksi.

Vaikka omalla tavallani nautin työelämästä ja vaihtelevista, välillä hieman haasteellisista työtehtävistäni, minun on myönnettävä että elän nyt elämäni onnellisinta aikaa. Rakastan kotona oloa. Minusta on ihanaa touhuta kotona ja tehdä kotitöitä. Nautin kun saan yllättää mieheni tuoreella, itse tehdyllä leivällä. On korvaamatonta kun saan seurata lapsieni kasvamista ja kehittymistä ihan vierestä. Hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Käsittämätöntä mihin tämä aika on mennyt? Kaksi vuotta? Muistan vieläkin millaisia ensimmäiset aamut olivat kun minun ei tarvinnutkaan nousta töihin. Katselin kokkiohjelmia televisiosta ja loikoilin sängyssä. Pian osasin ulkoa television tarjonnan ja päivärytmini perustui Market Kitchenin ja Jamie Oliverin esitysaikoihin. Kaikki muuttui kun taloon saapui pieni ja äänekäs nyytti.

Jäätyäni kotiin minulla oli suuria suunnitelmia vapaalleni. Minun piti hioa äidinkieltäni ja opetella pilkkusäännöt, jotka ovat jääneet oppimatta ylioppilastodistuksesta huolimatta. Minun piti parantaa englannin kieltäni. Minun piti käydä piknikeillä vauvan kanssa ja opetella piirtämään. Aioin opiskella Ayervedaa. Mitä kaikkea muuta olikaan?

Vaikka minulta jäi toteuttamatta suunnitelmiani, olenhan kai saanut jotain aikaiseksi lapsieni lisäksi? 
Äitiyslomalle jäätyäni en kuvitellut alkavani virkkaamaan. Tällä hetkellä sormeni syyhyävät että pääsisin jatkamaan keskeneräistä työtäni. Pieni, vanhoilla punatiilillä reunustettu, parin neliön kokoinen salaattipenkkini on kasvanut komeaksi kasvimaaksi. Olen oppinut tuntemaan kotimaista desingia. Vielä kaksi vuotta sitten minulle ei sanonut mitään Metsovaara, Tynell tai Tomula. Ja olenhan alkanut kirjoittaa blogia, joka minulla oli haaveissa monta vuotta.

Vuoden ensimmäisessä kirjoituksessani paljastin hieman tämän vuoden suunnitelmistani (Lue tästä). Tämä ei ehkä ole se hohdokkain eikä suuria hurraa huutoja aiheuttava suunnitelma, mutta minulle se on sitäkin tärkeämpi! Aion parantaa äidinkieltäni! Minua ärsyttää suunnattomasti omat kirjoitusvirheeni. Vanha lukion äidinkielenkirjani joka lojui ensin puoli vuotta vaatehuoneessa, on nyt ollut kaksi viikkoa keittiön pöydän reunalla. Saankohan sen vielä tässä kuussa auki? Meinasin aloittaa pilkkusäännoistä, mutta taitaa olla parasta että aloitan ihan kirjan alusta.