Toffeemarenkeja

Ensilumi tuli maahan ja suli ihan yhtä nopeasti kuin aina ennenkin. Se hyvä puoli näissä lumettomissa alkutalvissa on, että tämmöinen hieman laiskempi haravoija saa pihahommiinsa lisäaikaa vielä pitkälle marraskuuhun. Mun on myönnettävä että vasta viime viikolla saimme viimeiset lehdet haravoitua pihasta. Luultavimmin sateinen kesä ja syksy ovat vaikuttanut siihen ettei ole oikein tehnyt mieli mennä kuopsuttaan puutarhaan. Mutta mun on myönnettävä, mä odotan lunta!

Lapsen saamisen myötä mä olen alkanut leipoa ja kokeilin ekan kerran tehdä itse marenkeja. Suklaata ei oikein tehnyt mieli joten mies ehdotti toffeeta. Mä kauhistelin, että hulluko se on? Toffeeta ja marenkia kimpassa? Kuinka makeita niistä oikein tulee? Onneksi kokeilin. Ne ovat aivan taivaallisia! Mun on pakko jakaa tää resepti teille.

Toffeemarengit

Toffee
n. 1 rkl voita
2 dl sokeria
2 dl kermaa

Sulata voi pannussa ja sekoita siihen sokeri ja kerma. Sekoittele seosta pannulla kunnes se on vaaleanruskeaa. Kaada seos kulhoon.

Valkuaisvaahto
4 munan valkuaista
2,5 dl sokeria
2 tl maissijauhoja (Maizena)
3-4 tl sitruunamehua.

Laita uuni kuumenemaan 125 asteeseen.
Erottele valkuaiset. Vaahdota valkuaiset ja puolet sokerista. Sekoita maissijauhot loppuun sokeriin ja vatkaa se valkuaisvaahdon sekaan. Jatka vatkaamista niin kauan kunnes vaahto on kiiltävää ja pysyy kulhossa. Sekoita joukkoon sitruunamehu.

Riko osittain kovettunut toffee haarukalla muruksi. Kääntele toffee varovaisesti valkuaisvaahdon sekaan. Mä tykkään jättää toffeen raidoiksi eli käännän vain pari kertaa seosta.

Lusikoi leivinpaperilla päällystetylle pellille haluamasi kokoisia marenkikasoja. Mä saan vaahdosta n. 10 kpl marenkeja. Tällöin ne ovat sopivan kokoisia mahtumaan meidän piparipurkkiin.
Paista marenkeja uunin keskitasossa n. 2 tuntia. Mä jätän marengit vielä yön yli uuniin seisomaan jotta kovettuvat kunnolla. 

Syksy on täällä!

Ihana syksy! Ihana ruska! Luonto on kauneimmillaan syksyisin. Ilma on raikas. Mä olen yrittänyt ottaa tästä syksystä kaiken irti. Olen haistellut ja maistellut sitä. Olen tuntenut sen viileänä tuulena poskillani. Kuunnellut kuinka se kuiskii puiden latvoissa. Ja tietysti, olen halunnut nähdä sen koko väriloistossaan. Syksy on vuoden parasta aikaa!

En tiedä onko muina syksyinä luonto ollut näin upea. Aina ennen olen juossut työkiireiden vuoksi pysähtymättä kertaakaan nauttimaan siitä. Vettä on satanut tänä syksyn enemmän kuin muina vuosina. Sisällä on ihana istua ja katsella kuinka sade hakkaa lasiin. Sytyttää kynttilä ja nauttia sen luomasta tunnelmasta. Ja vihdoin kun aurinko tulee pilviverhojen takaa esiin, koko luonto syttyy kuin tuleen.

Postipoika toi mulle aarteen. Kauan odotettu Finelin Auringonkukka kotiutui pari päivää sitten. Liikutuin pannuvanhuksesta niin paljon että kyyneleet nousivat silmiini avatessani paketin. Halusin ikuistaa pannuni syksyn väreissä ja sain varmasti kylähullun maineen kun raapotin pannua pitkin kyliä. Täydellisen kuvauspaikan etsiminen vei aikansa mutta viimein se löytyi lasten leikkikentän aidan päältä.

Saattaa olla että mielenterveyttäni epäiltiin jo viime kesänä kun kuljetin kuplavolkkarissani kirsikkapuuta. Olen vahvasti sitä mieltä että se mikä ei kuplaan mahdu, sitä ei yksinkertaisesti tarvitse. Syksyssä ei ole mitään muuta vikaa kuin että se tarkoittaa kuplalla ajokauden päättymistä. Nuorena ajelin kuplalla ympäri vuoden. Ikää kertyessä sitä tulee vain mukavuudenhaluisemmaksi ja kupla joutaa talvilomalle jo syksyn sateilla.

Syksyisin iskee yllättäen lukuinto. En tiedä mistä se johtuu. Tällä hetkellä kirjanhyllyni kirjat suurin piirtein huutelevat tarttumaan niihin. Onneksi mulla on monta Pattersonia sateisten iltojen ratoksi. Syksyisin vaihtuu myös kahvi teehen, valkoviini punaviiniin ja ruuista tulee raskaampia. Elimistöni luultavimmin vihjailee että olen sukua karhuille ja minun olisi syytä etsiä oma koloni ja käydä talviunille.

Säätiedotuksessa luvattiin tälle viikolle räntää. Se tarkoittaa että syksy vaihtuu talveen. Mä odotan ensilunta. En itseni takia vaan lapseni. Haluan nähdä pienen ihmisen ilmeet ja onnen kun hän näkee lumen. Muistatko itse millaista oli lapsena kun ensilumi satoi maahan? Miltä näyttivät ensimmäiset lumiukot täynnä ruohoa ja oksia? Muistatko sen hartaan toiveen ettei ensilumi tänä vuonna sulaisikaan pois?

Finelin Auringonkukka aidan päällä.

Ensimmäinen blogikirjoitukseni ikinä!

Jo useamman vuoden ajan olen suunnitellut oman blogin perustamista. Aina olen keksinyt hyviä syitä miksi se on jäänyt tekemättä. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja päätin kokeilla. Tuleeko tästä mitään? Lukeeko mun kirjoituksia kukaan? Kiinnostaako ketään mun ajatukset ja tekemiset? Onkohan nämä samat kysymykset kaikkien aloittelevien blogin kirjoittajien mielessä? Lukiossa äidinkielen opettajani sanoi että musta ei ikinä tule kirjoittajaa. Pakkohan se on kokeilla oliko hän oikeassa.

Jostain lehtijutusta luin että suurin osa blogin kirjoittajista on naisia. No, niin olen minäkin. Pidän hyvästä ruuasta ja viinistä. Luulen että Suomesta löytyy myös muutama muukin "ruokaholisti". Luonto on lähellä sydäntäni. Olen hurahtanut retroon ja kirpputorien kiertämiseen. Joogan harrastamisen aloitan heti kun jaksan. Viimeisimmät kiinnostuksen kohteet ehkä hieman rajaavat seulaani kaltaisistani ihmisistä. Toivon kuitenkin että edes muutama jäi jäljelle.

Kirpputoreilla olen aina kierrellyt mutta nyt äitiyslomalle jäätyäni, aloitimme vanhempieni ullakon siivoamisen 30 vuoden aarteista. Viedessäni myytäviä tuotteita kirpputorille kiersin sen aina läpi. Pikku hiljaa siirryin tarkistamaan myös naapuripaikkakuntien tarjonnan ja olin koukussa. Mieheni ei ihan aina ymmärrä tätä harrastustani. Hän ei ymmärrä syytä, miksi hyllyjen pitää notkua vanhoista kahvipannuista. Tai miksi meillä on kaksikymmentä erilaista tarjotinta. Noh ensinnäkin, ne kahvipannut eivät ole mitä tahansa kahvipannuja. Ne ovat Fineleitä! Eikä sitä koskaan tiedä loppuvatko tarjottimet maailmasta. Sitä varten on hyvä varautua!

Mä en juokse shoppailemassa koko ajan uusia kenkiä tai vaatteita. Mä en käy kampaajalla kerran kuussa värjäämässä hiuksiani. Mä en käy kosmetologilla uusimassa rakennekynsiä tai nypitytä kulmakarvojani. Ehkä mä tämän perusteella olen hieman erilainen nainen. Mä ostan kerralla yhdet hyvät kengät, joilla kävelen niin pitkälle kuin pääsen. Vaatteet käytän lähes puhki.  Hemmotellakseni itseäni, kaadan itselleni lasillisen hyvää viiniä, käperryn lasini kanssa sohvan nurkkaan ja katselen telkusta hömppää.

Nolona mun on myönnettävä etten ole ikinä lukenut kuinka blogin kirjoittaminen aloitetaan. Mitä tässä pitää sanoa? Toivottavasti tämä ensimmäinen kirjoitus hieman valoitti millainen olen. Mitä ajattelen?  Kello on jo paljon ja mun on kaivauduttava sängyn pohjalle. Sitä ennen kuitenkin juon kupin kuumaa teetä ja sulattelen kirjoittamaani. Toivottavasti jaksoit pysyä seurassani ja palaat vielä uudestaan.

Eikö blogeissa ole aina kuvia?
Tämä veikeä peikko löytyi vanhempieni ullakolta. Hän on Ruotulan Peikko.