tiistai 30. syyskuuta 2014

Itse tehtyä hunajasaippuaa


En ymmärrä, miten olen voinut unohtaa kertoa teille hunajasaippuakurssistani. Viime aikoina on ollut niin paljon touhua ja tohinaa, etten ole muistanut lainkaan koko juttua. Osallistuin kansalaisopiston järjestämälle kurssille, jossa opetettiin valmistamaan itse saippuaa. Pieni pettymys oli, että saippuat valmistettiin valmiista massasta, emmekä siis opetelleet tekemään saippuaa ihan alusta asti. Opettaja valaisi minua, ettei massan valmistus ole ihan yhden illan vaivaton työ vaan vaatii hieman enemmän aikaa. Joten ihan ymmärrettävää, että parin tunnin pituisella kurssilla hieman oikaisimme valmistuksessa ja vain sekoitimme massasta erituoksuisia ja värisiä saippuoita.

Minulla on nyt ihania kookossaippuoita, joissa on tuoksun lisäksi myös oikeita kookoshiutaleita. Kahvisaippuaa, joka tuoksuu suklaalle ja tietysti hunajasaippuaa, joka tuoksuu vienosti ruusulle ja sitruunalle. Meillä piti olla kurssilla mukana omat muotit, joihin saippuat tehtäisiin. En keksinyt kiireessä muuta kuin poikamme hiekkakakkumuotit ja tyhjät viilipurkit. Vähän häpeilin kurssilla hiekkakakkusaippuoitani, kun muilla oli hienoja silikonivuokia ja muffinssimuotteja. Mutta nyt minun on myönnettävä, että pienet meritähtisaippuat ovat valmiina äärimmäisen söpöjä ja persoonallisia. Harmi vain, että muottien kulmiin jäi hieman hiekkaa vaikka kuinka yritin putsata niitä. Nämä ensimmäiset ovatkin nyt erikoissaippuoita ihon kuorintaan. Seuraavista tulee varmasti jo hiekattomia.

Innostuin saippuoiden teosta niin paljon, että ostin saippuamassaa kotiinkin. Saippuamassa sulatetaan mikrossa, värjätään elintarvikeväreillä ja tuoksuiksi tiputetaan pari tippaa eteerisiä öljyä, joten saippuoiden valmistus ei vaadi suuria investointeja. Värit ja tuoksut hankittuani saan perustaa kotonani ihan oman saippuatehtaan. Varmaan sanomattakin selvää, mitä kaikki sukulaisemme tulevat saamaan joululahjaksi. Suunnittelin vielä virkkaavani näille pienen sievän pesupussin, johon saippuan voisi sujauttaa. Eikö olisi ihan mukava joululahja?

lauantai 27. syyskuuta 2014

Syksyinen kasvimaa



Syksy saapui ihan yllättäen. Yhdessä yössä ihanan lämpimät syyspäivät vaihtuivat tuuleen ja vesisateeseen. Ensimmäinen yöhalla vei mennessään kesäkurpitsat, mutta onneksi olin ehtinyt poimia kaikki pienetkin kurpitsat talteen, joten menetyksemme ei ollut suuri. Peittelin avomaankurkun harsolla, jotta sen pienen pienet kurkunalut selviäisi halloista. Elättelen toiveita, että saisimme vielä muutaman kurkun pöytään, vaikka maustekurkkuhaaveet olen jo haudannut aikoja sitten.

Kaikki tomaatit keräsin korokepenkistämme hallalta turvaan. Niitä saimme ihan kohtalaisesti, mutta en minä niistä mitään ketsuppia tai tomaattikeittoa ole päässyt tekemään. Vein vihreät tomaatit vanhaan koksihuoneeseen keräämään väriä ja sieltä olen aina hakenut lautasen reunalle ihania, pieniä, makoisia herkkuja. Kasvikaapissa kasvaneet ovat olleet puolta pienempiä eikä niitä ole tullut kuin muutamia, mutta ne ovat olleet sitäkin makeampia. Ne ovat kelvanneet lapsille karkeista. Chilit kukoistavat edelleen kasvikaapissa. Ihan näinä päivinä ne on kuitenkin otettava talteen ja mietittävä mitä niille teen. Kuivaanko, pakastanko ne vai tekisinkö kenties paholaisen hilloa?

Emme ole tehneet mitään puutarhassa kuluneen kuukauden aikana. Ainoa mitä keksin, on se, että nostimme perunat maasta. Loput matoiset siiklit päätyivät peurojen ruokapöytään. Yllätykseksemme matoset eivät välittäneet rosamundasta niin paljoa kuin siiklistä, joten saimme vielä itse muutaman rosamundan syödäksemme. Kauhulla odotan miltä maa-artisokkamme näyttävät. Varret niissä ovat kyllä niin komeat, että varovaisesti elättelen toiveita, että matoset ovat tyytyneet vain perunoihin. Ovathan ne jättäneet palsternakankin rauhaan, joka on meillä vielä maassa.

Kukkakaalit ovat komean näköisiä, mutta missä se niiden syötävä osa on? Kaali on tyhjää täynnä. Minähän kylvin siemenet myöhään ja taimet olivat todella heiveröisiä kun vein ne ulos, eli on ihme, että ne ovat jaksaneet kasvaa. Pelkillä kukkakaalin lehdillä emme taida vatsojamme täyttää, mutta ei se meidän punajuurillakaan täyty. Suurin osa niistä on ollut peukalon pään kokoisia, mutta ne muutamat jotka olemme syöneet, ovat olleet uskomattoman maukkaita. Minun on ihan ehdottomasti kasvatettava punajuurta jatkossakin.

Rikkaruohot rehottavat kasvimaallamme, mutta en jaksa kantaa niistä huolta enää näin syksyn tullen. Odotamme, että sitkeästi kukkiva kehäkukka luovuttaa ja vasta sitten laitamme kasvimaan pakettiin. Käännämme maan ja kärräämme kompostista vähän lisäravinnetta. Loputkin kasvien varret nyhdämme pois ja viimeistään tuolloin annan kyytiä rikkaruohoille. Kun se on tehty, voimme antaa kasvimaalle rauhan. Vasta keväällä palaan teekuppi kädessä kiertelemään pitkin sen laitamia ja alan suunnitella edessä olevaa kasvukautta.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Omenoita



Omenapuiden kukinta enteili kohtalaista omenasatoa, mutta ihan tällaiseen emme olleet varautuneet. Onneksi puiden oksat ovat jaksaneet kannatella painavaa lastiaan, eivätkä tänä vuonna katkeilleet. Paikkasimme kehnoa marjasatoa puristamalla pari saavillista omenoita ja paniikissa yritin pakastaa 50 litraa omenamehua. Sukulaisemme ja mieheni työtoverit ovat saaneet osansa mehuista, mutta tuskin opimme tänäkään vuonna, että mehua on tehtävä maltilla.

Keittiössämme on pyörinyt iltaisin hillotehdas, kun olen keitellyt omenoita hilloiksi. Ensimmäisen satsin tein ihan hillosokeripussin kyljessä olevan ohjeen mukaisesti, mutta se oli niin makeaa, että jopa 2-vuotiasta poikaamme puistatti. Seuraavat hillot tein maltilla ja laitoin 2,4 kiloon omenoita vain 0,5 kiloa sokeria ja 2 ruokalusikkaa sitruuna. Siitä tuli niin hyvää, että hiivin iltaisin jääkaapille lusikan kanssa maistelemaan keitostani. Jännityksellä odotan, kuinka tämä vähäsokerinen hillo säilyy.


Tuliaismehut pääsivät vanhoihin patenttikorkillisiin limupulloihin. Koskimiehen vuonna 1946 julkaiseman kirjan kellertyneet sivut leikkelin nimilapuiksi ja sidoin ne vanhalla pitsinauhalla kiinni. Omenahillot pakkasin samaan tapaan kuin rakkaushillonkin vanhoihin salsa- ja quacamolepurkkeihin. Vanha pöytäliina jouti koristamaan kantta.

Suurin osa hilloista on syöty. Ne hupenivat nopeasti puurojen seurana. Kuopuksen synttäreillä meillä herkuteltiin suklaakakulla, jonka väliin laitoin tietysti itse tehtyä omenahilloa. Synttäreiden jälkeisenä aamuna istuin yksin aamukahvilla. Silmät ristissä ja tukka pystyssä kaavin isolla lusikalla kakunjämiä suoraan laatikosta. Se oli täydellinen suklaanautinto! Nyt loputkin omenoista on karissut alas puusta ja omenasirkus on ohi. Kerätessäni tänään viimeisiä omenoita maasta tajusin, että emme ole tehneet yhtään omenapiirakkaa. Kuinka tässä näin pääsi käymään?

maanantai 22. syyskuuta 2014

Helsinki Retro & Vintage + Design Expo syksy 2014


Olen vieläkin haltioissani viikonlopusta! Vuosisadan flunssasta ja tukkoisesta olosta huolimatta raahauduin lauantaina Helsinkiin. Jos hyvää mieltä ei lasketa, oloni ei tuosta reissusta ainakaan kohentunut. Onneksi kuitenkin lähdin, sillä päivä oli unohtumaton! Helsinki Retro & Vintage + Design Expo järjestettiin viime viikonloppuna toisen kerran ja vaikka myyjiä oli hieman vähemmän kuin viime keväänä, messut olivat silti aivan loistavat. Uskaltaisinko sanoa, että ne olivat jopa hieman paremmat? Ehkäpä.

Olen nyt pari iltaa miettinyt, mikä messuista teki niin hienot, mutta en meinaa keksiä. Epäilen, että pidin messuista kattavan tarjonnan vuoksi. Siellä oli lasia, posliinia, emalia, peltiä ja tekstiilejä sopivassa suhteessa. Uskon, että kaikille oli jotain. Lisäksi tarjolla oli paljon uutta vanhaa, sellaista mitä en ollut ennen nähnyt. Sellaista johon ei törmää ihan jokaisella kirppu- ja rompetorilla.

Messuilla oli mahtava henki. Kaikki joiden kanssa keskustelin, olivat todella ystävällisiä ja rentoja. Oli ihastuttavaa seurata ihmisten ilmeitä, kun he pyörittelivät vanhoja leluja kädessään ja luultavimmin muistelivat lapsuuttaan. Silmät loistaen he tavoittelivat sitä oikeaa purnukkaa muiden kippojen ja kuppien keskeltä. Aivan mahtavaa oli nähdä niin myyjien kuin vierailijoiden joukossa Vintagetyylin mukaisesti pukeutuneita. Vaikka itse olen tavallinen taatelin tallaaja ja valitettavan usein pukeudun farkkuihin ja tunikaan, mielestäni on hienoa, kun toiset näkevät vaivaa ja rehellisesti tälläytyvät ajan hengen mukaisesti. 


Ehkäpä kuvat kertovat nyt parhaiten mitä messuilta saattoi löytää, sillä minun on myönnettävä, että esillä oli niin paljon upeita aarteita, etten tainnut tunnistaa puoliakaan. Kotimaista lasia löytyi taas joka lähtöön, samoin Arabiaa ja tietysti Sarvista. Fineliä oli monella, mutta sehän oli vain hyvä juttu. Ensimmäisen kerran näin sydämellä koristetun Pehtoorin livenä ja ehdin jopa pyöritellä sitä kädessäni. Ehkä seuraavalla kerralla saan ostettuakin sellaisen. Tavallisia pannuja oli useampiakin ja ainakin seitsemän erilaista isoa kulhoa muistui mieleeni. Yritin hieman tarkemmin tutustua tekstiilitarjontaan, mutta kauniiden kankaiden kohdalla päädyin siihen samaan ongelmaan kuin aina ennenkin. En ikinä raskisi leikellä kauniita tekstiilejä, joten ne jäisivät kaappini pohjalle vain tyhjänpantiksi.

Retrosiskon osasto oli taas ylivoimaisesti ihastuttavin. Liekö syy värikkäässä tekstiilivalikoimassa, emaleissa vai oliko esillepano vain niin houkutteleva, että eksyin useampaankin otteeseen ihastelemaan samaa osastoa. Ilmeisesti en ollut ainoa joka viihtyi Retrosiskon sopessa, sillä sain odotella melkoisen tovin, että onnistuin saamaan kuvan hänen osastostaan ilman muita ihmisiä.

Epäilen, että suurin syy messuhuumaani oli kuitenkin kotiin viemiset. Hikoilin viime kesänä Urjalan huutokaupoissa metsästämässä Ebba Masalinin opetustauluja ja joka kerta jäin nuolemaan näppejäni. Tuntui melko uskomattomalta, että pari kuukautta myöhemmin löydän Helsingistä messuilta taulut. Kaksi tauluista jää meille ja yksi menee ystävälleni. Keittiöön löysin uudet verhot ja itselleni hameen. Olenkohan koskaan ollut näin nopea ostosteni kanssa, mutta Masalinit ovat jo koristamassa makuuhuoneemme seinää. Keittiön ikkunassa roikkuvat pestyt ja silitetyt ”uudet” verhot, jotka ovat saaneet koko keittiömme hehkumaan. Tuleva talvi ei minua paljoa masenna, sillä tästä päivästä lähtien aurinko paistaa tauotta keittiössämme. Taivas, kuinka pidänkään noista uusista verhoistani! Mutta ovatkohan ne oikein päin?

Jos Helsingin messut menivät ohi, muistathan että Tampereella messuillaan lokakuussa!


perjantai 19. syyskuuta 2014

Virkattu syksyinen kukkaköynnös



Joko olette saaneet tarpeeksenne kehäkukista? Minä en. Ne ovat edelleen ihania. Paljastin jo aikaisemmin, että koukullani on jotain suunnattoman suurta ja ihanaa. No, nyt se on valmis ja on aika esitellä se teille. Syksyn kukat ovat innoittaneet minua tähän työhöni. Komeana kukkivan maa-artisokan lisäksi vangitsin koukulle auringonkukkia ja niitä aivan ihania kehäkukkia. Osallistuin työlläni ABC:n ja Novitan järjestämään neulegraffititempaukseen, joka toimi lähtölaukauksena Tays:in keskospipokampanjalle. Koko Teivon ABC-asema koristeltiin erivärisin, toinen toistaan ihanemmin neulegraffitein. Tämä oli ensimmäinen neulegraffitini ja halusin tehdä siitä hieman erilaisen. Hieman minua aluksi arvelutti, miten köynnökseeni suhtaudutaan, sillä se ei ollut tavanomainen graffiti. Mutta halusin kuitenkin tehdä jotain sellaista, jossa on aavistus minua.

Kaikki käyttämäni langat ovat varastojeni uumenista löytyneitä virkkauslankoja. Vihreän kerän ostin kranssia varten ja loput ovat kirppislöytöjäni. Vihreää lankaa jäi vielä niin paljon, että voin tehdä siitä vaikka muutaman köynnöksen ja kranssin lisää. Olen ihan varma, että tuo kerä on ehtymän. Se ei lopu ikinä! Tai se johtuu siitä, että ohutta lankaa oli alunperin siinä 500 g. Virkkasin aluksi vihreästä langasta pohjaksi noin parin sentin paksuisen putken, jonka jälkeen siirryin kukkien ja lehtien kimppuun. Maa-artisokan kukkaa lukuun ottamatta, kaikki kukat ovat Caitlin Sainion kukkakirjasta (suosittelen!). Maa-artisokan kukka (joka ei kyllä taida näyttää maa-artisokan kukalta) on oma mallini ja annan teille myöhemmin sen ohjeen.


Yli kaksi metriseen kukkaköynnökseen upposi lähes neljäkymmentä lehteä ja yli kolmekymmentä kukkaa. Valmiit, päätellyt kukat ja lehdet ompelin neulalla ja langalla kiinni putkeen. Pääsin pienemmällä päättelyllä virkkaamalla auringonkukkaa lukuun ottamatta vain yksivärisiä kukkia. Kukkien keskustoiksi laitoin erivärisiä nappeja ja lehdissä on muutamia kirkkaita nappeja vesipisaroina tuomassa köynnökseen pilkettä. Ainuttakaan kukista tai lehdistä en silittänyt, sillä kokemuksesta tiesin, etteivät pitsikukat kestä silittämistä minun kaksikymmentä vuotta vanhalla halppis silitysraudalla. Suurimmat kukista pingotin pariksi päiväksi, jotta ne saisivat oikean muodon.

Kukkaköynnökseni on kietoutuneena Salen kassan tolppaan. Sen pitäisi olla siellä nähtävissä lokakuun loppuun. Minulla kävi pieni ajatusvirhe kootessani köynnöstä, en huomioinut sitä, että suuret lehdet ja kukat alkavat roikkua ajan mittaan. Onneksi sain hyvän neuvon kukkien tukemista siimalla ja se vinkki pelasti köynnöksen. Toivottavasti se pysyy ryhdissään tämän reilun kuukauden eikä kukat ala käpristyä ja roikkua.

Köynnöksen virkkaus on ollut aivan ihanaa! Vaikka minulle tuli sen kanssa hirvittävä kiire ja sain sen valmiiksi ripustuspäivää edeltävänä yönä, olen nauttinut köynnöksen tekemisestä valtavasti. Syksy on ollut ihanan lämmin ja olen saanut virkata terassillamme auringon paisteessa ja nauttia pienten kukkien värimaailmasta, joka on niin minun omiani: punaista, vihreää, ruskeaa ja keltaista! Köynnös on pullollaan toinen toistaan ihanampia, lämpimiä syysvärejä. Pienet kukat valmistuivat nopeasti ja minusta tuntui, että työ eteni vauhdilla. Kukkaköynnöksen virkkaus on ollut puhdasta iloa ja terapiaa mielelle.


Kiitokset.

Haluan kiittää Pirkanmaan Osuuskauppaa upeasta projektista, johon oli mahtavaa saada osallistua. Valtavan suuri kiitos myös muille kanssavirkkaajille ja –neulojille hienoista graffiteista, sekä paikalla olleille ripustajille. Erityiskiitos Ristiin-Rastiin -blogin Tuulalle, joka oli mukana touhuamassa ja neuvomassa. Kiitos myös Novitalle 7-Veljestä langoista, joita saimme kotiin vietäväksi. Eiköhän niillä peitellä monet pienet varpaat tulevana talvena.

En olisi pystynyt osallistumaan tähän projektiin ilman ihanaa miestäni. Työpäivän päätteeksi ja viikonloppuisin hän lähti ulkoilemaan lasten kanssa saadakseni työrauhan. Suurin ja rakkain kiitos siis miehelleni, että mahdollistit tämän.

Tapahtumasta ja muista graffiteista löytyy kuvia ainakin Ristiin-Rastiin -blogista. Kannattaa käydä vilkaisemassa!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kahdenlaista kehäkukkaa



Tänä kesänä kehäkukasta on tullut yksi lempikukistani. Sen kukinta on kestänyt yli kaksi kuukautta, eikä sen eteen ole tarvinnut tehdä oikein mitään. Se alkoi kukoistaa ilman esikasvatuksia tai suurempia ponnisteluita. Keväällä nakkasin vain siemenet maahan ja annoin luonnon hoitaa loput. Ensi kesänä aion kylvää kehäkukkaa paljon ja ihan joka puolelle pihaamme.

Helsinki Retro & Vintage + Design Expon pääsyliput on nyt arvottu. Ensimmäisenä haluan lämpimästi kiittää kaikkia arvontaan osallistuneita ja messujen järjestäjää, Exponovaa, joka mahdollisti arpajaiseni. Olin äärettömän otettu tästä mahdollisuudesta.

Suoritin arvonnan perinteisellä nimilappuarvonnalla. Arvontakulhoksi ei mielestäni olisi sopinut mikään muu paremmin kuin keväisestä HRVDE:stä ostettu Finelin Kehäkukka-kulho. Jälkikasvumme pitäessä virallisen valvojan virkaa, mieheni sai toimia onnettarena.

Onnetar suosi seuraavia Helsingin pääsylipuilla:
Anonyymi 1. syyskuuta 2014 12.42
2 arvalla, ja Helsinki <3 ..olisi juuri synttäripäivät, kaverin kanssa olisi kiva mennä :)
ja s-posti ; tuijanposti@kolumbus.fi

Pariisin varpunen1.  syyskuuta 2014 23.18
Kahdella arvalla Helsingin tapahtumaan :)

Ja Tampereen liput saivat:
Anonyymi 2. syyskuuta 2014 7.23
1 arpa Tampereelle,kiitos t. liisa.a.ahonen@gmail.com

Alaston lohikäärme4. syyskuuta 2014 11.06
kolme arpaa Tampereelle :)

Onnea voittajille!

Olen jo ottanut yhteyttä voittajiin, joten nyt kannattaa vilkaista meiliä. Viikon kuluttua siis messuillaan Helsingissä ja reilun kuukauden kuluttua Tampereella. Näemmeköhän tapahtumissa? Jos tunnistatte minut, nypätkää hihasta. Minut löytää luultavimmin nuuskimasta emaleita tai olen metsästämässä virkkauslankoja.