UUSI OLOHUONEEN MATTO - KUVIKAS

    "Tyhjät taskut eivät ole koskaan pidätelleet ketään. Vain tyhjä pää ja tyhjä sydän kykenevät siihen."
    - Norman Vincent Peale

Meillä on huutava pula olohuoneen matoista! Olen huono ostamaan niitä ja kaikki isot mattomme ovat joko vanhempien ja isovanhempien vanhoja. Viimeksi kun kudoin meille olohuoneen maton, niin se ei onnistunut ja kutomani matto ei ole sen koommin ollut lattiassa. Epäonnisen maton vuoksi, olen vähän kartelut opiston isoja puita, mutta nyt selätin epäilykseni ja kudoin meille uuden maton olohuoneeseen ja siitäpä tulikin hieno.

Matossa on sidoksena kuvikas. Halusin, että matto sopii akaisemmin kutomani Collingwoodin kanssa, joten kudoin mattoon yksinkertaisia tumman harmaita ja valkoisia ruutuja. Matto on kaksinkertainen ja kaksipuolinen eli kuvio toistuu peilikuvana toiselle puolelle. Minulla kävi hyvä tuuri, kun kuteeni olivat samanpaksuisia ja käänsin jokaisen sukkulan heiton jälkeen kuteen suoraan, ettei siinä ole kierroksia. Näin kude peitti toisen kuteen alleen siististi. Pyrin olemaan huolellinen kutoessa, jotta saisin reunoista mahdollisimman siistit, mutta parissa kohtaa ajatus on harhaillut ja olen kiertänyt sukkulat väärin. Näin jälkikäteen se harmittaa niin vietävästi, sillä se on se maton kohta, johon katseeni aina osuu.

Kutoessa huomasin, että pirrassa oli yksi piin rako oli jäänyt tyhjäksi, mutta en korjannut sitä, kun ajattelin, ettei se haittaa. Valmiissa matossa se kuitenkin näkyy selvästi raitana keskellä mattoa. Tämä oli mielenkiintoinen huomata, sillä en ole ennen tiennyt, miltä pirtaanpistelyvirhe näyttää valmiissa työssä eli taas opin uutta. Toisaalta olisin voinut oppia tämän jossain muussa työssä kuin isossa matossa. 

Ukkokulta teki toivomuksen, ettei matossa olisi hapsuja, joten solmittuani loimilangat, pujottelin ne maton sisään ja päärmäsin maton käsin. Pariin päivään en tämän urakan jälkeen tuntenut sormenpäitäni, kun vanhan neulan nikkelit aiheuttivat ongelmia ja neulan pää upposi vähän väliä sormeeni työntäessäni sitä mattoon, mutta musta, paksu kanttinauha maton päissä on siisti ja tekee matosta viimeistellyn näköisen.

Matto on n. 160 senttiä leveä ja melkein kolme metriä pitkä. Kudoin matosta oikein ison, koska vaikka pikkuväellä on oma huone, he mielellään leikkivät olohuoneessa maton päällä ja veljekset eivät ihan kiinni toisissaan voi leikkiä ilman riitoja. Nyt heillä on hyvin tilaa kinata legoista, kun toisen voi sijoittaa maton toiseen päähän ja toinen toiseen. Voi kuitenkin olla, että pyykkipäivänä vedämme ukkokullan kanssa pitkää tikkua, että kumpi meistä pesee kuivana melkein 15 kiloa painavan maton.


Kutomani Collingwood-maton löydät täältä, tuolien päällä olevat tuolimatot löydät täältä ja toisen täältä.

ISO VIRKATTU PITSIMATTO

"Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti."
    - Herman Cain

Viime kesänä mattojen pesuilmat olivat niin vähissä, että melkein kaikki meidän huushollin matot makaavat varastossa enemmän tai vähemmän likaisina. Ratkaisin huutavan mattopulamme sillä, että virkkasin kirjastohuoneeseemme Molla Millsin ensimmäisen Virkkuri-kirjan ohjeilla pitsimaton. Koska olohuoneemme on tähän aikaan vuodesta synkkääkin synkempi ja pimeämpi, tein maton valkoisesta kuteesta, kun ajattelin, että se toisi vähän valoa pimeään. Matto on valkoisena äärimmäisen kaunis, mutta siitä saisi myös upean värillisenä.

Kirjassa on ohjeet 90 senttiä halkaisijaltaan olevaan mattoon, mutta jatkoin maton pitsikuviota ja sain komean 160 senttisen maton. Kudetta isoon mattooni kului n.7,3 kiloa ja virkkasin sen kympin koukulla. Maton alku oli ihanan leppoisaa ja nopeaa virkata, mutta siirtyessäni ulommille kierroksille virkkaus muuttui todella hitaaksi. Muutamaan kertaan sain purkaa mattoa, kun olin lisännyt liikaa silmukoita tai olin ajatuksissani virkannut tuplapylväitä, mutta onneksi pikkuväki osoittautui maton purkamisessa innokkaiksi apulaisiksi. Valmiin ja päätellyn maton levitin pyyhkeiden päälle lattialle nurin ja suihkutin sumutepullolla kosteaksi, jonka jälkeen vielä silitin sen nurjalta puolelta. Seuraavana aamuna minulla oli siisti matto odottamassa ja kun ohje oli hyvä, ei se lepata eikä kiristä mistään!

Tämä oli ensimmäinen mattoni ja sain taas kantapään kautta oppia kaikkea, mutta olenpahan viisaampi seuraavaa mattoa virkatessani. Ihan parissa illassa isoa mattoa en virkannut, mutta yllätävän nopeasti se tuli valmiiksi ja myönnettäköön, että nälkä kasvaa syödessä ja aloin jo katsella, ettei mattoon olisi tarvinnut lisätä kuin muutama kierros ja se kävisi olohuoneen isosta matosta. Matto on ihanan paksu ja muhkea. Sen päällä on pienten poikien mukava istua rakentamassa junarataa tai lukea kirjoja. Pesukoneeseen se on auttamatta liian iso, mutta parempi miettiä pesuhommia sitten ensi kesänä. Nyt en voi kuin ihmetellä, että miksi en ole aikaisemmin virkannut mattoa?

VINKKINI MATON VIRKKAUKSEEN:

- Jos et ole kokenut maton virkkaaja, käytä valmista ohjetta.

- Jos lähdet jatkamaan ohjetta, tee ensin koeversio ohuemmalla langalla, jotta voit tarkistaa lisäykset. Ohuemmasta langasta virkatun työn purkaminen ja purkaminen ei ole niin raskasta kuin kuteen.

- Tarkista, että sinulla on kudetta riittävästi. Mielellään vähän enemmän kuin ohjeessa on sanottu.

- Älä ahnehdi! Matto tulee valmiiksi, vaikka käyttäisit sen virkkaukseen vähän enemmän aikaa.

- Kun kerroksia on virkattuna useampia, niin tarkista kerroksen päätyttyä, ettei siinä ole virheitä (pääset helpommalla, kun et joudun purkamaan useampaa kerrosta).

- Levitä matto välillä lattialle ja seuraa reunusta, ettei se aaltoile tai kupruile. Jos reunat hulmuaa, olet lisännyt silmukoita liikaa ja jos mattosi reunat nousevat ylös, olet lisännyt liian vähän.

- Päättele hyvin (niin kuin kaikki työt). Yllätykseseni muoviset päättelyneulat olivat hyviä tähän eikä päättely ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin luulin.

- Lopuksi kostuta, silitä ja anna kuivua.

- Lisää upeita matto-ohjeita löytyy mm. Lankavan sivuilta. 

Väriä kirjastohuoneen seinälle

"Älä hätäile. Se on ensimmäinen käyttökelpoinen lause, jonka olen kuullut koko päivänä."

- Linnunradan käsikirja liftareille, Douglas Adams

Pari viikkoa sitten olin Moron peränkonttikirppiksellä myymässä kellarin ja mummolan aarteita ja pikaisella vessareissulla silmiini osui vanha rottinkinen käsityökori. Tällaiset korit taitavat olla heikkouteni, sillä tämä uusin on jo kolmas ja suurin niistä. Se on vähän vinksallaan ja vonksallaan, mutta se on ehjä ja vakaasti uskon, että se suoristuu, kunhan saan sen sisään vähän täytettä. Toistaiseksi se on vielä tyhjillään, mutta jotenkin minusta tuntuu siltä, että se huutaa sisäänsä villalankoja.

Samalla reissulla löysin myös The Ultimate Hitchhiker’s Guide -kirjan. Opukseni sisältää kaikki kirjasarjan kuusi osaa, joista tunnetuin on sen ensimmäinen osa: Linnunradan käsikirja liftareille. Se on yksi lempparikirjoistani ja löytyy suomennettuna kirjahyllystäni, mutta ajattelin, että se olisi mielenkiintoista lukea alkuperäiskielellä, juuri niin kuin se on kirjoitettu. Aloitin jo lukea kirjaa, mutta sen englanti on hieman liian vaikeaa, eli joudun vielä lukemaan muuta ennen kuin tämä aukeaa. Jos et ole vielä tutustunut kirjaan,  niin suosittelen! Se on loistava! Siinä seikkaillaan avaruudessa avaruusaluksella, jossa on äärimmäinen epätodennäköisyysmoottori, tutustututaan Vogonilaiseen runouteen ja siitä löytyy myös vastaus kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta.

Paikalliselta kirppikseltä löysin raanun viidellä eurolla. Se on niin iso, että siitä saisi vaikka sängyn päällisen. Raanuhan on perinteinen suomalainen seinätekstiili, joka on kudottu kangaspuilla. Niitä käytettiin alun perin peittoina ja makuualustoina ja vasta myöhemmin ne nostetiin seinälle. Näin ainakin taiteilija Elina Juopperi kertoo raanujen alkuperästä Aamulehden artikkelissa (tässä linkki). Tämä on kolmas raanuni. Ensimmäisen ostin pilkkahintaan kierrätyskeskuksesta ja se roikkui mummolan seinällä vielä viime viikkoon. Toisen löysin taas mummolan vintiltä, mutta se on nähnyt jo parhaat päivänsä. Myönnän, että molemmat raanut olen ostanut sen takia, että saatan tehdä niistä myöhemmin jotain, mutta vanhan, taidolla tehdyn ja ehjän tekstiilin saksiminen ja tuhoaminen tuntuu niin julmalta, etten ole varma miten raanujeni kanssa käy.

Ukkokulta nosti kirppikseltä löytyneen raanun kirjastohuoneen seinälle ja sain sillä hieman väriä muuten niin kovin valkoiseen seinään. Olen suunnitellut, että tekisin seinälle ryijyn, mutta tällä hetkellä tuntuu, ettei aika riitä niin suuritöiseen työhön. Ei ainakaan nyt, kun pikkuväki on pieniä ja oma aikani hupenee hupenemistaan. Kirjastohuoneen sohvalla aikaisemmin virkkaamieni tyynyjen seurana on kirjottu tyyny, jonka löysin jo aikoja sitten kirppikseltä. Olen yrittänyt esitellä sitä teille jo monesti, mutta en ymmärrä, että miten sen kuvaaminen on näin vaikeaa! Se on oletettavasti konekirjottu ohuen ohuella langalla villakankaalle ja maksoin siitä muistaakseni 1,50 eli halpa löytö oli tämäkin. Ihanaa torstai-iltaa sinulle. Tavataan taas!

Heleniuksen verhoista Molla Millsin palloihin

"Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe."

- Maxwell Maltz.

 
Meillä on niin oudon näköistä, kun melkein kahdeksan vuotta ikkunassa roikkuneet Marimekon Kaivot vaihtuivat kirppikseltä löytämiini Heleniuksen Merivuokko verhoihin (Design Kaarina Kalliomäki). En halunnut saksia yli kaksimetrisiä Heleniuksen verhoja, vaan selvisin lyhentämisestä pelkillä käännöksillä. Verhojen alakäännökseen on piilotettu yli 30 senttiä kangasta ja yläosassa kuutisen senttiä. Ompelin verhojen yläreunaan nauhan, johon pujotetaan pienet koukut, joilla verhot roikkuvat verhotangossa. Näin minun ei tarvitse pelätä, että klipsut repivät reikiä verhokankaaseen. Verhojen hulpioreunan, johon on painettu valmistajan ja suunnittelijan tiedot, käänsin nurjalle puolelle ja silitin kiinni liimanauhalla. Näin verhojen reuna on siisti, eikä valkoinen hulpio näy aniliininpunaisista verhoista, mutta tarpeelliset kankaan tiedot ovat tallessa seuraaville sukupolville.

Samalla vaihdoin myös kirjastohuoneeseen verhot. Ne ovat Urjalan terveyskeskuksen vanhat verhot, jotka ostin muutama vuosi sitten huutokaupasta. Ne olivat hutiostojen hutiosto. En tarkistanut laatikkoa missä nämä olivat ja hetken mielijohteesta huusin itselleni kasan kankaita ja maksoin itseni niistä kipeäksi. Yritin myydä verhoja muutamaan kertaan, mutta ne eivät kelvanneet kenellekään. Nyt kun katson verhoja, voi miten olenkaan onnellinen, etten saanut näitä myytyä niitä. Ne sopivat niin hyvin kirjastohuoneeseen! Kangas on paikka paikoin haalistunut, mutta sitä ei näe ikkunassa. Pääsiäisen kunniaksi kiinnitin ikkunaan myös pikkuväen kanssa askarrellut tulppaanit. Mielestäni meillä on nyt niin viihtyisää!

Kaikki tuhat ja yksi lankakerää, jotka ostin alennusmyynnistä ovat siististi kaapissa ja uusi työ on jo koukulla. Virkkaan Molla Millsin toisen Virkkuri -kirjan pallotyynyä Dropsin Safranista. Pidän mallista ja kuviosta, mutta en osaa sanoa, että pidänkö valitsemistani väreistä. Haluan, että tyyny sopii värimaailmaltaan aikaisemmin virkkaamani tyynyn kanssa, mutta joku tässä nyt ei oikein ole kohdillaan (löydät tyynyn tämän linkin takaa). Lisäksi käsialani vetää oikealle, eikä ympyröistä tule pyöreitä. Taistelen itseni kanssa, etten alkaisi taas purkamaan. Kun työtä katsoo vähän kauempaa se näyttää aivan ihanalta, mutta tehdessä kuviota tulee sihrustettua niin läheltä, etten näe muuta kuin omat virheeni. Ehkä on viisainta virkata vielä pari kerrosta lisää ja nukkua yön yli ennen kuin teen hätiköityjä päätöksiä. Toisaalta tämän virkkaus on niin ihanaa, ettei pienet purkamiset haittaa! Aurinkoista pääsiäistä sinulle! Tavataan taas!

Kudottu tuolinpäällinen

"Viisasta miestä ei tunne siitä, että hän ei tee virheitä, vaan siitä, että hän ei tee samaa virhettä uudestaan."
  - Winston Churchill

Viime kesänä kutomani tuolimatto sai parin, kun kudoin opiston kangaspuilla toiseenkin olohuoneen nojatuoliin päällisen (löydät aikaisemman maton täältä). Sidoksena tässä on sama kuusivartinen ruusukas kuin edellisessä matossa ja tämäkin on kudottu puuvillalangoilla, mutta nyt värit menevät toisin päin eli kuviokuteena on valkoinen ja pohjalla vaaleankeltainen. Kudoin keltaisella pohjakuteella aina kolme kuviokertaa ja sen jälkeen vaihdoin sen vaaleammaksi (vaalean keltainen ja valkoinen yhdessä). Tavoitteenani oli oppia vaihtamaan väriä mahdollisimman huomaamattomasti ja mielestäni paras paikka vaihtoon oli aina, kun kuvio alkaa uudestaan nousta eli viidennellä polkusella.

Kangas on molemmilta puolilta samannäköinen, joten mattoa voi käyttää molemmin puolin. Viime kerrasta oppineena kudoin kunnon saumanvarat molempiin päihin, jotta sain käännettyä päät siististi piiloon. Tällä kertaa olin myös paljon varovaisempi pingottimen kanssa, enkä katkonut läheskään niin montaa loimilankaa kuin viimeksi. Tämä oli ihana työ ja mukava kutoa, mutta sama juttu kuin viimeksi, sain koko ajan jännittää että saanko pidettyä kaventumisen kurissa, sillä loimessa ei ollut yhtään kaventumisen varaa. Niin kuin kuvista näet, matto saisi olla aavistuksen leveämpi.

Pidän näistä matoista paljon, mutta enempää näitä ei kannata kutoa meille niin kauan kuin meillä on koira. Koirien kynnet repivät jo ensimmäisen ruusukkaan kuviolangat inhottaville lenkeille ja nyt tämän toisen kanssa kävi ihan sama juttu, kun unohdin tuolin mattoineen ikkunan eteen. Ranskan bulldogimme vahti luisteluun lähtöämme tuolilla ja kynnet repivät heti kankaaseen ikävät lenkit. Lankalaihiksen kannalta nämä kudontatyöt ovat loistavia, sillä tämän myötä lankavarastoni kevenivät 640 grammalla. Jatkan puuvillalankojen tuhoamista ja nyt puissa on joogamatto. Sen myötä olen oppinut ihan uuden tekniikan, enkä meinaa malttaa, että saan sen valmiiksi ja pääsen esittelemään maton, sillä se on jotain aivan uskomattoman hienoa. Mukavaa lauantai-iltaa! Tavataan taas parin päivän päästä.

Vuosi 2016 kotona, keittiössä ja kirppiksellä

"Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sellaista jonka mieluummin jättäisi tekemättä."
- Mark Twain

 

Ennen vuoden vaihdetta muistelen kulunutta vuotta. Julkaisin eilen juttusarjan ensimmäisen osan (pääset sinne tästä) ja tänään on vuorossa osa kaksi, jossa käyn läpi mitä kodissamme on tapahtunut ja muistelen vähän kirppisjuttuja. Kotiamme näkyy täällä paljon, kun esittelen käsitöitäni kuten kutomiani mattoja. Varsinaiset sisustuspostaukset ovat jääneet vähemmälle, sillä sisustan sanan varsinaisessa merkityksessä todella harvoin. Pyrin näyttämään kotiamme ja kerron omasta "mahdollisimman mukava ja paljon lankakoreja" -sisustustyylistäni käsitöiden ja kirppislöytöjen yhteydessä. Olemme vaihtaneet yksitellen huonekalumme 50-60 -lukujen kalusteisiin ja pikku hiljaa kodistamme on tullut näköisemme. Suurin mullistus kodissamme oli keväällä, kun sain päähäni siirtää kirjahyllyn paikkaa (lue juttu täältä) ja löysin uusia kalusteita kirjastohuoneeseen (löydät ne täältä). Lisäksi vuoden aikana on vaihdettu yövaloja (kurkkaa tänne) ja ukkokulta kunnosti pikkuväen huoneeseen isoisän kaapin (löydät sen täältä).

Joka kesäinen perinteemme on rakentaa kuististamme ja terassistamme kesäkoti (kurkkaa tänne). Vuoden kohokohtani on se, että pääsen kesäkukkaostoksille ja ainakin omasta mielestäni kesä on blogini kulta-aikaa kaikkine tuhansine kukkineen. Olemme kesäisin ulkona valtavasti ja käymme sisällä vain nukkumassa, joten on varmasti sanomattakin selvää, että suurin osa kuvistakin on ulkoa ja siinä samalla tulee kuvattua kukka jos toinenkin. Varsinaiset puutarhajutut olen kuitenkin jättänyt pois, sillä minusta tuntuu, ettei niiden osalta minulla ole niin paljoa annettavaa.

Tänä vuonna olen tehnyt ihania löytöjä kirppiksiltä niin kotiin kuin puutarhaan. Varsinkin käsityötarvikkeet ovat heikkouteni ja eteenkin vanhat lankakorit, joita olen löytänyt tänä vuonna muutaman (esim. viimeisin). Tarpeellisin löytöni taitaa olla kerinpuut, jotka löysin keväällä (tässä linkki) ja ehkä hienoin oli lasinkeräysastiasta löytynyt Tapio Wirkkalan maljakko (löydät sen täältä). Vaikka käsityöt ovat vallanneet yhä enemmän ja enemmän palstatilaa ja edellisestä kirppislöytöpostauksesta on vierähtänyt jo tovi, en aio jättää kirppislöytöjä pois. Minulla on ihania aarteita odottamassa esittelyä. Näette ne, kunhan selviämme tästä pimeimmästä vuodenajasta ja pääsen taas kuvaamaan muuallekin kuin keittiönpöydällemme. Pyydän siis, että maltat vielä hetken. Ihastelemme pian kippoja, kuppeja ja taas yhtä ompelulaatikkoa.

Koska olen parantumaton herkkusuu, niin alkuvuodesta yritin selvittää täydellisen toffeen salaisuutta (tässä linkki) ja kesällä tein ihanaa mehujäätä, joka kuuluu ensi kesänäkin meidän kesäherkkuihin (tässä linkki). Keliakian vuoksi joudun noudattamaan gluteenitonta ruokavaliota ja julkaisen täällä blogissani ne kaikista herkullisimmat reseptit. Jos sinua kiinnostaa gluteeniton leivonta, niin suosittelen, että käyt kurkkaamassa tämän vuoden resepteistä ainakin gluteenittoman sitruunakakun (tässä linkki) ja gluteenittomat puolukka-valkosuklaamuffinssit (linkki). Ne ovat niin hyviä, ettei niitä kannata ohittaa.

Kuluneen vuoden muistelmat jatkuvat taas huomenna käsityöteemalla. Kiitos rakas lukija kuluneesta vuodesta! Nähdään taas huomenna. 
    

Lastenhuoneen uudet matot

"Hän. joka tekee työtä käsillään, on työläinen. 
Hän. joka tekee työtä käsillään ja päällään, on käsityöläinen. 

Hän. joka tekee työtä käsillään, päällään ja sydämellään, on taiteilija."

- Fransiskus Assisilainen 1181-1226
 

Kudoin pikkuväen huoneeseen uudet matot ja ensimmäinen kysymys jonka vanhempi poikamme kysyi oli, että onko ne automatot? Eivät ne ole automatot. Ne ovat taikamatot, koska niillä voi lentää mielikuvituksen voimalla. Mattoissa on sidoksena perinteinen toimikas ja olen kutonut ne viime kesänä värjäämälläni monivärisellä trikookuteella. Kude on värjätty liukuvärjäämällä ja siinä on sitruunan keltaista, ruohon vihreää ja turkoosia (tässä linkki postaukseeni, jossa esittelen kuteet paremmin). Opettajani suositteli käyttämään monivärisen kuteen seurana turkoosia ja olen niin onnellinen, että noudatin hänen neuvoaan, sillä ne sopivat todella hyvin keskenään. Kirjavan kuteen ansiosta maton pinta on elävä, mutta yksi värinen kude hieman rauhoittaa mattoa ja lopputulos on kaunis. Tein mattoon kapeita raitoja parinkymmenen sentin välein, koska mielestäni se kaipasi niitä. Mattoja on kaksi, enkä vieläkään ymmärrä, että miten sain niistä lähes samanlaiset. Niitä voi hyvin mielin pitää vierekkäin.

Mattojen reunoihin olen tyytyväinen, sillä niiden siististi tekeminen on kudonnassa vaikeinta ja moitteettomat reunat vaativat monen vuoden harjoittelun. Minulla oli taas niidet pois reunimmista loimilangoista ja sujautin sukkulan aina viriöön mennessä reunimmaisen loimilangan päältä ja ulos tullessa alta. Lisäksi pyrin olemaan mahdollisimman tarkkana, että sukkulat olivat koko ajan samassa järjestyksessä, eikä kuteet menneet ristiin, joten mattojen reunat ovat siitit ottaen huomioon, että olen kutonut vasta vuoden. Mattojen mustat loimilangat letitin taas pieniksi leteiksi ja laitoin sekaan vihreää puuvillalankaa, jotta ne vähän sopivat mattojen väreihin.

Minusta on niin ihanaa, kun käsityöharrastukseni näkyy kodissamme ja melkein jokaisessa huoneissa on itse kudottuja mattoja lattialla tai sohvilla tyynyjä. Puhumattakaan pikkuväen huoneen seinällä olevasta virkkatusta viirinauhasta. Mielestäni käsin tehdyillä tekstiileillä saa niin paljon persoonallisuutta sisutukseen ja ne tekevät kodista kodikkaan. Tekemällä itse saa myös juuri sellaista kuin itse haluaa, vaikka ihan aina suunnitelmat ja toteutus tietenkään vastaa toisiaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että yrittää. Alan juuri kutoa meidän eteiseen uusia mattoja ja varmasti sanomattakin selvää, ettei kokeilut näiden värjättyjen kuteiden kanssa loppuneet tähän vaan odotan kuumeisesti seuraavaa värjäyskurssia. Käsityöt ja käsillä tekeminen ovat niin minun juttuni! Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa.

Tässä vielä linkit lastenhuoneen viirinauhaan, aikaisemmin kutomiini eteisen mattoihin ja viime kesänä kutomaani kahteen hyvin erilaisiin toimikkaisiin.

Huonekaluja huutokaupasta ja kirppikseltä

 "Sovitaanko niin, ettei meille tulee enää yhtään nojatuolia?"

Pääsin taas pitkästä aikaa aarteenmetsästykseen, kun Piijuska piti muutama viikko sitten huutokaupan, missä oli huudettavana mm. verhoiluliikkeen jäämistö. Sieltä olisi saanut kankaita ihan pilkkahinnalla, mutta meillä ei ollut tilaa varastoida valtavia kangasrullia, enkä keksinyt mitä paksuista verhoilukankaista edes tekisin, joten jäin niitä ilman. Onneksi huudettavana oli taas paljon muutakin niin ei tarvinnut pelätä, että olisin lähtenyt tyhjin käsin vaikka ihan kaikki huudot eivät osuneetkaan kohdalle. Itse asiassa ukkokulta joutui hakemaan ostokseni toisella autolla, kun kaikki eivät mahtuneet kuplaan.

Ukkokulta yritti vähän estellä, ettemme tarvitse toista mankelia, mutta kun halvalla saa, niin enhän minä voinut vastustaa kiusausta. Koska mankeli ei kelvannut kellekään muulle, sain sen viidellä eurolla. Aikaisemmin käyttämäni mummon vanha mankeli meni äidilleni ja minä sain tämän "uuden", joka on muuten ihan sävy sävyyn makkarin tapettien kanssa. Kangas oli vähän likainen, mutta huomasimme, että kangastukin (vai rullan?) vasemmassa reunassa oleva tiiviste lähtee irti ja sen alta paljastuu kolo, mistä kankaan saa vedettyä pois. Kun kankaan päässä olevasta kujasta ottaa ohuen rautatangon pois, kankaan voi pestä koneessa tai tarvittaessa vaihtaa. Ei siis kannata jättää ostamatta toimivaa mankelia sen takia, että sen kangas on rikki tai likanen, sillä sen saa helposti pois ja pestyä tai sen voi tarvittaessa vaihtaa!

Ilmeisesti verhoiluliikkeen jäämistöä oli 40-luvun nojatuoli, jonka ostin kirjastohuoneeseen aikaisemmin kirppikseltä löytyneen tuolin seuraksi. Se on muodoltaan äärimmäisen kaunis, mutta sen kankaat ovat niin hirmuisessa kunnossa, ettei siihen tee mieli istua. Hoidin sen kunnostamisen pikaisesti vain levittämällä sen päälle vanhan täkin. Tuolin päällä olevan pienen hyllyn on enoni tehnyt joskus 50-luvulla koulun puukäsitöissä ja tuolien välissä oleva pieni, koivuinen pöytä löytyi parilla kympillä kirppikseltä. Se on äärimmäisen kaunis, mutta sen pinnassa on kurjia kulumia ja naarmuja. Emme ukkokullan kanssa ole vielä osanneet päättää, että pitäisikö se kunnostaa vai jättää tuollaiseksi. Se on kaunis näin elämää nähneenä, mutta toisaalta se olisi aika upea hiottuna ja lakattunakin. 

Pienen pöydän paikalla oli ennen vanha levysoitin, jonka siirsimme olohuoneeseen. Nostimme sen vain tilapäisesti ikkunan eteen, mutta oikeastaan se sopii tuohon. Sen päälle sain huutokaupasta maailman ihanimman käsityökorin, joita tosin taitaa olla meillä jo aika monta. Olen kerran aikaisemmin nähnyt tuollaisen kirppiksellä, mutta jätin sen silloin ostamatta. En vielä tänä päivänäkään ymmärrä, miten olin niin pöljä! Epäilen kyllä vähän, että koristani puuttuu joku osa, sillä sen kansi ei mene kunnolla paikoilleen. Äitini lohdutti minua, ettei se haittaa, kun kohtahan se on niin täynnä lankoja, ettei muutenkaan pysy kiinni. Taitaa äiti tuntea tyttärensä. Mukavaa viikonloppua rakas lukija. Tavataan taas viikonloppuna!