lauantai 28. helmikuuta 2015

YSTÄVÄNPÄIVÄ ARVONTA!





HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! 

Ystävänpäivän kunniaksi arvon lankoja ja koukkuja. Kävin alkuviikosta lankaostoksilla ja ostin arvontaa varten kaksi kerää ihanan pehmeää Bremontin Carmenia (50g/kerä) ja kaksi kerää Hjertegarnin Blend Bambua (50g/kerä). Lisäksi ystävänpäiväpakettiin kuuluu bambuinen virkkuukoukkusetti (12 koukkua), jonka olen ostanut jo aikaisemmin.

Carmenista valitsin väreiksi yhden turkoosin ja yhden luonnonvalkoisen kerän. Siinä on 80% alpakkaa ja 20% silkkiä. Hypistelin keriä jo viimeksi kaupassa, mutta en raskinut ostaa sitä. Halusin kuitenkin antaa teille arvonnassa jotain luksusta ja mielestäni tämä Carmen on juuri sitä. Halutessaan Carmenia voi ostaa lisää Toikasta ja jos ei satu olemaan Akaaseen asiaa, sitä voi tilata myös heidän verkkokaupastaan

Blend Bambussa on 70 % bambua ja 30 % puuvillaa. Olen virkannut siitä aika monta vauvanmyssyä niin omille pikkuisille kuin synnytysosastoille ja olen pitänyt langasta. 

Koukkusetissä on bambuiset virkkuukoukut koot 3-10. Minulla on samanlainen koukkusetti nyt itsellä käytössä ja mielestäni se on ihan hyvä. Hieman koukku tuntui ensin avaavan lankaa, mutta enää en huomaa tällaista jälkeä työssäni. Ilmeisesti bambukoukuilla virkkaus on tekniikkalaji.

Arvon yhden ystävänpäiväpaketin, joka sisältää yllä mainitut tuotteet. Postitan paketin Suomeen. Arvontaan on osallistuttava viimeistään lauantaina 28.2.2015 klo. 22:00 ja arvonta suoritetaan sunnuntaina 1.3.2015. Arvontaan voit osallistua seuraavalla tavalla:

* Yksi arpa: Saat yhden arvan kommentoimalla tätä postausta.
* Kaksi arpaa: Toisen arvan saat, kun kommentoit ja liityt blogini lukijaksi.
* Kolme arpaa: Kolmannen arvan saat, kun kommentoituasi ja lukijaksi liityttyäsi vielä kerrot tästä arvonnasta omassa blogissasi.

Ilmoitathan kommentoidessa, miten voin olla yhteydessä sinuun (sähköpostiosoite, blogi yms.) ja monellako arvalla osallistut. Onnea arvontaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

185 kommenttia:

  1. Hyvää Ystävänpäivää! Yhdellä arvalla mukaan.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  2. Hyvää ystävänpäivää!:) koitetaan onnea yhdellä arvalla, yhteyttä voit ottaa blogiini http://mummunjalanjaljilla.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Hyvää yatävänpäivää :) Yhdellä arvalla mukana. puikoiltapujonnu(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Hyvää ystävänpäivää! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  5. Hyvää ystävänpäivää! Yhdellä arvalla mukana. jatantapaan@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana ollaan yhdellä arvalla! :) www.vastarannanvirkkaaja.blogspot.fi / vastarannan.virkkaaja (a) gmail.com

    VastaaPoista
  7. Hyvää ystävänpäivää! Lukijaksi liitytty, joten kahden arvan taktiikalla mukana. Saturnina2012@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kokeilen onnea kahdella arvalla! :) hyvää ystävänpäivää! millamustonen@outlook.com

    VastaaPoista
  9. Arvalla mukana. ahokajarvi@g,mail.com

    VastaaPoista
  10. Hyvää ystävänpäivää. Kahdella arvalla mukana. :)
    pimahla2 @ gmail.com

    VastaaPoista
  11. Hyvää ystävänpäivää1 Kahdella arvalla mukana.
    myy-67@suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. Kiva ystävänpäiväarvonta! Yhdellä mukaan :) nauravanappi@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Yhdellä arvalla mukana :)
    kasu70@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukavaa Ystävänpäivää! Osallistun kahdella arvalla, linkitin omassani.

    VastaaPoista
  15. Himovirkkaajan toivepaketti =) Kolmella arvalla mukaan.
    Hyvää Ystävänpäivää Sinulle ♥

    VastaaPoista
  16. Kiva arvonta ja hyvää ystävänpäivää! Yhdellä arvalla mukana, mailiosoite löytyy blogista (Villa&Villa)

    VastaaPoista
  17. Hyvää ystävänpäivää!
    Mukana yhdellä, osoite isotmi78@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella mukana :)
    hetat @ hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Ihana arvonta ja blogi!:) Osallistun kolmella arvalla. Minut tavoittaa blogini kautta.

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla kivaan arvontaan mukaan ja minut tavoittaa blogini kautta jossa on myös huomiseen asti aikaa osallistua pöllötyynyn arvontaan :)

    VastaaPoista
  21. Kahdella mukana, Tosi kiva arvonta. Tervetuloa vastavisiitille http://tuhansiasivuja.blogspot.fi/
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Ihana palkinto! Olen kolmella arvalla mukana. Arvontamainoksesi on jo seuraavan postaukseni luonnoksessa. Julkaisen viikonloppuna. :)
    marjaananposti@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Hyvää ystävänpäivää sinulle <3 mukana 2 arvalla ja minuun saa yhteyden nukenkaulus (a) gmail. com

    VastaaPoista
  24. Hyvää Ystävänpäivää! Osallistun arvontaan kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  25. Hyvää Ystävänpäivää : ) Yhdellä arvalla mukana sirpan@rokki.net

    VastaaPoista
  26. Hyvää ystävänpäivää! Kolmella arvalla mukaan :) adelheid79 (ät) hotmail.fi

    VastaaPoista
  27. oujee, ihanaa ystispäiväniltaa<3mukana ehdottomasti.

    Niin ja kahdella arvalla mukaan

    VastaaPoista
  28. Hyvää ystävänpäivää! Kahdella arvalla mukana. ☺ tarja.junnikkala@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Yhdellä arvalla mukana! info (at) mehukekkerit.net

    VastaaPoista
  30. Kahdella arvalla mukaan. Hyvää ystävänpäivää! :) hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukaan yhdellä arvalla =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Ihanaa ystävänpäivää!
    Arvontaan mukaan kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukana. Ihana palkinto!

    minnakn @ hotmail.com

    Ps. Myös minun blogistani löytyy arvonta.

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana! Ihana blogi sinulla:) suviluokkanen@gmail.com
    (sama kommentti saattoi tulla kahteen kertaan, kun kone sekoilee:D)

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukana. marjukkajoutsi@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukana! ida.kotimaki@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kolmella arvalla mukaan. :) Blogini löytyy osoitteesta http://i-has-free-time.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  38. Kahdella mukana
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kahdella mukaan
    anjoh50@gmail.com

    VastaaPoista
  40. 2arpaa
    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  41. yhdellä arvalla kokeilen arpatuuria

    VastaaPoista
  42. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Oijoij, kun on mahtava arvonta! Kahdella arpasella matkassa ;) !
    meoj_@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Oi mikä ihana arvonta! :) Yhdellä mukana :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Kahdella arvalla mukana :) jaanapaak (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Upea arvonta :).

    Mukana yhdellä arvalla.

    Http://omppumato.blogspot.com

    VastaaPoista
  47. yksi arpa kiitos :) ohtosanni@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Kahdella arvalla mukana :)
    wionadoe@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Kaksi arpaa! :)

    veeravaris ÄT hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Mukana arvonnassa. myynoma@suomi24.fi

    VastaaPoista
  51. Kahella arvalla mukana :)
    Kiva uusi tuttavuus on siun blogi!

    VastaaPoista
  52. Kahdella arvalla mukana! Liityin lukijaksesi. Kivoja juttuja luen mielelläni. ♡Tervetuloa kurkkaamaan melko tuoretta blogiani: www.aarreaukusti.blogspot.fi. :) Lukijaksikin saa liittyä. ;)

    VastaaPoista
  53. Mukaan arvontaan. 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Yksi arpa minulle, kiitos! Onpa ihana palkinto!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  55. mukana yhdellä arvalla eija.h.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Kahdella mukaan minäkin. isomummu@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Haluaisin yhden arvan =) j.patana@hotmail.fi

    VastaaPoista
  58. Ihanat palkinnot. Siispä kahdella mukaan, liityin juuri lukijaksesi.

    VastaaPoista
  59. Ystävänpäivä tuli ja meni, mutta kiitos ja sitä samaa. Luksusta ja arjen luksusta, osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  60. Mukava blogi sinulla. Eksyin onneksi tänne ja liityin saman tien lukijaksesi . Joten kahdella arvalla mukana =)

    VastaaPoista
  61. yhdellä arvalla mukana. kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  62. yksi arpa, maison@luukku.com. Ihanat koukut!

    VastaaPoista
  63. Kaksi arpaa, giovanna.full.of.hope@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Yhdellä arvalla mukana
    Maija.koski@nic.fi

    VastaaPoista
  65. Kaksi arpaa! Luen mielelläni toisen keliaakikkon ruokaohjeita +kädentaitojen tuotoksia!

    anitta.taimioja@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Yhdellä arvalla mukana marjoluu@msn.com

    VastaaPoista
  67. Yhdellä mukana 😊
    Ihana arvonta 😊

    VastaaPoista
  68. Yhdellä arvalla mukana :) ringa.lindgren@tamperelainen.org

    VastaaPoista
  69. Kahdella arvalla mukaan :) selailin noita tekstejä ja ihastelin tekeleitäsi :) Rattaat on ihanan pirteät!
    nannaleppanen@gmail.com

    VastaaPoista
  70. yhdellä arvalla mukana :)
    jo-su84@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Kahdella arvalla mukana :) ihana blogi sinulla :)

    VastaaPoista
  72. Heips ja kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  73. Hieno arvonta! Kolmella arvalla mukana :) http://anneliininaarteet.blogspot.fi/2015/02/koruja-ja-arvonta.html
    anneliininaarteet@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Hei, löysin blogiisi anneliinin kautta, mielenkiintoinen blogi sinulla, liityin jäseneksi. Eli kahdella arvalla mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Kahdella arvalla mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  76. Hei kahdella arvalla mukana, kivat arpapalkinnot =) tuulahir@hotmail.com

    VastaaPoista
  77. Kahdella arvalla mukana, kaija.heinonen@phpoint.fi
    Kaija H

    VastaaPoista
  78. Yhdellä arvalla osallistun. salla.leskinen@gmail.com saa yhteyttä.

    VastaaPoista
  79. Hyvä että kerkisin vielä mukaan, kahdella arvalla onnea koetan.

    VastaaPoista
  80. 3 arvallamukana. Kiitos! :-) yhteyttä saa: taija.vesa@oral.fi

    VastaaPoista
  81. Hei! Olen yhdellä arvalla mukana.Kiitos! Oranssirapu@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Heips! Mukavaa päivää :)
    mukana 1 arvalla ^^
    elli.peppi.makinen@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Yksi arpa, jos vaikka onni suosisi jo tällä kertaa. E-mail: leila.jurvavainio@gamil.com

    VastaaPoista
  84. <3 Ihania lankoja jotka sopisivat herkälle iholleni <3
    tinttickeskevaari@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Yhdellä arvalla mukaan ☺
    nurmisenminna@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Kahdella mukana. Omaa blogia ei ole.
    harmaakissa[at)luukku.com

    VastaaPoista
  87. Ystävänpäivä meni jo, mutta eikös se ole joka päivä :)
    Kahdella arvalla mukana
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ystävänpäivä on ihan joka päivä ♥ Tervetuloa lukijaksi ♥

      Poista
  88. Kahdella arvalla mukana :)

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Kahdella arvalla mukana. Olet valinnut juuri minun silmääni mielyttävät väritkin noihin lankapalkintoihin :)
    janttarainen(AT)luukku.com

    VastaaPoista
  90. arvalla mukana! :)
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  91. Kahdella arvalla osallitun kivaan arvontaan! :) Blogini kautta saa otettua yhteyttä!

    VastaaPoista
  92. Kertaa kaksi mukana :) Edellisen kerran virkannut yläasteella - jos tärppää, niin eikun taas, eikä mennyt kuin reilu kolkyt vuotta välissä :)

    VastaaPoista
  93. Arvontamainoksen tuomana löysin tänne ihanaan blogiisi. Kolusin läpi ja päätin jäädä myös lukijaksi.
    Arvontaan osallistun kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  94. Mukaan arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  95. Mukaan arvontaan yhdellä arvalla.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  96. Kahdella mukana. Liityin lukijaksi, koska täällä tarjoillaan gluteenitonta.....uusia ohjeita...

    VastaaPoista
  97. oi mukaan arvontaan pyrin, yhdellä vain. mie käyn kurkimassa, jos onni sattuu osumaan ja pyrin sitten yhteyden ottoon

    VastaaPoista
  98. Ihana palkinto, etenkin koukut houkuttaa! Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  99. Yhdellä arvalla mukana :)

    eeva.lundan@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Yhdellä arvalla mukkaan :)
    http://helemenkerraaja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  101. Yhdellä arvalla mukana. leenavalkonen@luukku.com

    VastaaPoista
  102. Ravelryn kautta löysin tänne, liityin lukijaksikin ja olen mukana kahdella arvalla. Ihanat palkinnot!

    VastaaPoista
  103. Kahdella arvalla mukana. manuliini@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Kiitos arvonnasta! Kahdella arvalla. iguinen@gmail.com ja http://kupillinenturkkilaistakahvia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  105. Kahdella arvalla olisin mukana.

    VastaaPoista
  106. Kummallista, luulin liittyneeni lukijaksesi jo aiemmin, mutta en sitten ollutkaan... no nyt olen lukija ja linkitin arvonnan blogiini http://keskeneraisianeuleita.blogspot.fi/ joten kolmella arvalla mukaan ihanan palkinnon arvontaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla, että blogger tekee taas omia temppujaan =) Tervetuloa lukijaksi ♥

      Poista
  107. osallistus yhdellä arvalla: satu.ruokamo@pp.inet.fi

    terv satu

    VastaaPoista
  108. Mukaan yhdellä arvalla :)
    wafer@suomi24.fi

    VastaaPoista
  109. Aivan ihana palkinto! Kokeilen onneani yhdellä arvalla :)
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  110. Ihana palkinto. Kahdella arvalla osallistun :)

    VastaaPoista
  111. Myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset ja kiitos ihanasta blogistasi! Yksi arpa!
    nimim. Aada
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  112. Mukana yhdellä arvalla
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  113. Yhdellä arvalla olen mukana! miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  114. Kahdella arvalla mukana
    marialuok(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  115. Arvalla mukana
    mirkkulainen(AT)luukku.com

    VastaaPoista
  116. Mukana yhdellä arvalla!
    valkoistaviljaa ät hushmail.com

    VastaaPoista
  117. Yhdellä arvalla mukana. Minulta puutuisikin kunnon koukkusetti. 😃

    VastaaPoista
  118. yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  119. Kiitoksia kivasta arvonnasta, kaksi arpaa :)
    Kauniita lankoja olet valinnut.

    VastaaPoista