"Epäonnistuminen on vain mahdollisuus aloittaa alusta, tällä kertaa fiksummin."
- Henry Ford
- Henry Ford
Kudoin meidän olohuoneeseen 160 senttiä leveän ja yli kolme metriä pitkän toimikasmaton. Tämä ei ole niitä hienoimpia töitäni ja jos nyt pitää olla ihan rehellinen niin myönnän epäonnistuneeni tässä täysin. Toimikas on haastava sidos, sillä se paljastaa kaikki käsialan muutokset ja kaikki kudonnan lomassa pidetyt kahvitauot. Siinä näkyy kuteen epätasaisuudet ja niiden jatkamiset, joten vajaan vuoden kutomisen ja kolmen maton jälkeen ei ehkä olisi kannattanut kutoa toimikasta näin isona ja vielä valkoisena, jossa kaikki tekemäni virheet korostuvat. Pelasin varman päälle ja valitsin väreiksi sellaiset, jotka varmasti sopivat meidän olohuoneeseen, valkoisen, vaalean ruskean ja tumman ruskean. Muutin kuviosuunnitelmia kesken työn ja kudoin matosta sellaisen kuin se nyt on, valkoisella pohjalla on ruskeita raitoja.
Ilmeisesti tämän maton vain oli tarkoitus epäonnistua! Olin kutonut puolet matosta, kun huomasin, että ostamani valkoiset kuteet eivät olleetkaan samanlaisia, enkä saanut täysin samaa kudetta lisää. Sain samaa materiaalia olevaa kudetta, mutta se on aavistuksen ohuempaa, joten matto on toisesta päästä kapeampi kuin toisesta. Olin kutonut jo kaksi puoli metriä, kun ymmärsin, että nyt mennään metsään ja pohdin vakavissani, että lopetan kutomisen kesken tai puran kutomani, mutta sellaisen määrän purkaminen ei houkutellut. Jos pitää ajatella positiivisesti, niin ainakin matto on ihanan pehmeä eli se on varmasti talvella lapsien alla mukava ja lämmin, kun he leikkiävät lattialla. Meinasin ensin, etten edes näytä teille koko mattoa. Uskon kuitenkin, että tällä oli tarkoitus epäonnistua, sillä jos mattoni olisi onnistunut, en varmasti olisi lähtenyt kutomaan toista.
Olin niin masentunut ja tympääntynyt tylsiin väreihin ja epäonnistuneeseen mattoon, että ajattelin tehdä loppuloimesta väriterapiamaton terassin sohvalle. Koska sen oli tarkoitus tulla "vain" terassille unohdin kaikki ennakkoluulot ja lähdin tekemään sitä, mikä näytti silmissä hyvälle. Hieman aloittaessa minua jännitti, että kuinkahan tässä käy kun varaamaani loimea oli enää reilu puoli metriä jäljellä, mutta viimeisenä kutojana sain kutoa tukin tyhjäksi. Keräsin kaikki iloisen väriset kuteet kaapeistani ja kutomon jämäkudekopasta ja leikkelin ne noin kolmisenkymmentä senttiä loimea leveämmäksi. Laitoin aina kaksi vaaleaa sävyä peräkkäin, sitten yhden tummemman ja solmin ne toisiinsa löyhin solmuin muodostaen valtavan ja iloisen väriterapiakudepallon, jonka kudoin jättäen kuteiden päät hulmuamaan loimen ulkopuolelle. Värit olivat niin ihanat, että kasvoni loistivat kuin Naantalin aurinko ja vähän väliä itkeä tihrustin onnesta, kun näin miten kaunis matosta tulee.
Kutoessa solmin kuteet hapsuiksi maton reunoille, ettei matto leviä käsiin pois puista ottaessa ja kotona tein niihin toiset solmut. Mattoa päätellessä muistin Hupsistarallaan Terhin virkkaamat räsymaton reunukset ja ajattelin kokeilla ideaa tässä. Yritin ensin virkata loimilangat kuteen alle piiloon, mutta reunoista tuli todella rumat kun kalalangat pursusivat milloin mistäkin välistä, joten ei auttanut muu kuin purkaa ja pujottaa loimilangat maton sisään ja virkata reunus uudestaan. Matosta tuli todella siisti ja aivan ihana! Se on suorastaan täydellinen! Yllätys minulle oli, että tähän meni melkein kolme ja puoli kiloa kudetta. Siinä on melkein 40 erilaista kudetta ja ne ovat melkein kaikki eripaksuisia ja eri materiaaleista. Osaa kudetta oli niin vähän, että ne on loppuivat kesken loimen ja olen joutunut jatkamaan sitä toisella. Sen lisäksi, että erilaiset kuteet tekevät kuviosta elävän ja pirteän, ne piilottavat käsialani epätasaisuudet. Sain kudottua yli metrin pitkän maton, joka on juuri sopiva terassin sohvalle, mutta jos näyttää siltä, että matto menee vielä kasaan, saan sitä vähän leveämmäksi virkkaamalla reunoille vielä toisen kerroksen.
Kutoessa solmin kuteet hapsuiksi maton reunoille, ettei matto leviä käsiin pois puista ottaessa ja kotona tein niihin toiset solmut. Mattoa päätellessä muistin Hupsistarallaan Terhin virkkaamat räsymaton reunukset ja ajattelin kokeilla ideaa tässä. Yritin ensin virkata loimilangat kuteen alle piiloon, mutta reunoista tuli todella rumat kun kalalangat pursusivat milloin mistäkin välistä, joten ei auttanut muu kuin purkaa ja pujottaa loimilangat maton sisään ja virkata reunus uudestaan. Matosta tuli todella siisti ja aivan ihana! Se on suorastaan täydellinen! Yllätys minulle oli, että tähän meni melkein kolme ja puoli kiloa kudetta. Siinä on melkein 40 erilaista kudetta ja ne ovat melkein kaikki eripaksuisia ja eri materiaaleista. Osaa kudetta oli niin vähän, että ne on loppuivat kesken loimen ja olen joutunut jatkamaan sitä toisella. Sen lisäksi, että erilaiset kuteet tekevät kuviosta elävän ja pirteän, ne piilottavat käsialani epätasaisuudet. Sain kudottua yli metrin pitkän maton, joka on juuri sopiva terassin sohvalle, mutta jos näyttää siltä, että matto menee vielä kasaan, saan sitä vähän leveämmäksi virkkaamalla reunoille vielä toisen kerroksen.
Annoin matolleni nimeksi Nurin kurin -matto ja jos se osoittautuu käytössä mukavaksi, teen kuistin sohvalle toisen. Tämä on siitä hyvä sohvanpäällinen, että koirien kynnet eivät riko mattoa ainakaan ihan heti. Maton värimaailmasta pidän niin paljon, että taidan syksyllä virkata samanlaisen torkkupeiton. Tämän työn myötä opin taas valtavasti väreistä ja niiden yhdistämisestä. Opin myös sen, ettei pidä pelata varman päälle vaan on tehtävä niin kuin sydän ja silmät sanovat. Koska pidän väreistä, niin minun ei kannata lähteä tekemään sellaisilla väreillä mattoa, josta en pidä vaan on rohkeasti kokeiltava omia rajojaan. Onnistuakseni, minun on välillä myös epäonnistuttava.