maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 kotona ja puutarhassa

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika panna pakettiin tämä ihana vuosi. Kolmessa seuraavassa postauksessa muistelen hieman mennyttä vuotta ja palaan minulle tärkeisiin ja mieleenpainuvimpiin hetkiin. Ajattelin, että homma on helppo, mutta tiedättekö millainen työ on ollut valita kuvia näihin vuoden viimeisiin postauksiin. Niin paljon lämpimiä muistoja ja kauniita kuvia, mutta ihan kaikkia en voi tähän laittaa.

Blogini näkökulmasta vuosi on ollut merkityksellinen. Aloin kirjoitella useammin ja helmikuussa astuin blogini kanssa "ulos kaapista". Aikaisemmin vain kourallinen ihmisiä tiesi tästä pienestä maailmastani, mutta kerättyäni reilun vuoden itsevarmuutta, uskaltauduin mainostaa blogiani ja se on kannattanut. Uusia lukijoita on löytänyt blogiini ja te olette tehneet blogini ylläpidosta ja päivittämisestä entistäkin ihanempaa! Kommenttinne tekevät minut niin iloiseksi, kun saan vastakaikua teksteilleni. Minusta tuntuu, että enää en puhu tyhjille seinille. Lämmin kiitos siis teille rakkaat lukijat, että olette jakaneet ja kulkeneet kanssani tämän vuoden! Olette minulle tärkeitä!


Tämä vuosi on mennyt viime vuoden tavoin lasten kanssa kotosalla ollessa. Äitiyslomani loppui kesällä ja jäin hoitovapaalle. Kuopuksemme on kasvanut itkevästä nyytistä pieneksi villiviikariksi ja esikoisemme muistuttaa päivä päivältä enemmän ja enemmän Vaahteranmäen Eemeliä. Onneksi annoimme lipputangon aikoinaan pois, niin minun ei tarvitse ainakaan pelätä, että toinen lapsistamme keikkuisi sen nokassa. Olen nauttinut suunnattomasti kotona olosta ja yritän olla ajattelematta ja murehtimatta tulevaisuutta. Yritän parhaani mukaan elää hetkessä ja nauttia yhteisistä päivistä poikien kanssa. Ihan aina elämä ei ole ruusuilla tanssimista, mutta vastoinkäymiset tekevät minusta vain vahvempia ja toivon oppivani niistä jotain.

Vuoden alussa ostin Kuukirjan ja tämän vuoden kylvin ja kitkin kuunliikkeiden mukaisesti. Toukokuussa ihastelin omenapuiden kukintaa. Alkukesästä aloitimme kanalan rakentamisen (tai siis mieheni aloitti, minä katselin vieressä ja yritin olla neuvomatta) ja kesäkuun alussa meille muutti kanaset. Juhannukseksi rakensimme kesäkodin kuistille ja mieheni naputteli minulle vanhoista ikkunoista kasvikaapin terassille. Heinäkuussa heitin vapaalle kokonaiseksi kuukaudeksi ja vietin aivan ihanan kesäloman. Loppukesästä keittelin rakkaushilloa, omenahilloa ja paholaisenhilloa. Syksyllä keräsin siemeniä talteen puutarhasta ja ehdin kuivattaa vielä viimeisiä nokkosia. Lokakuussa ihastelin ruskaa ja joulukuun alussa retkeilimme laavulle. Jouluna vain oltiin. Vuoteni kotona ja puutarhassa taisi lyhyesti olla tässä. Kiitos, että touhusit kanssani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti