perjantai 3. huhtikuuta 2015

Lankalauantain laihistelua






Lankalaihikseni meni torkkupeittoa tehdessä niin sekaisin, että ajattelin lankalauantain kunniaksi hieman päivittää sitä. Lähtötilanne vuoden alussa oli 27,9 kiloa ja tavoitteenani oli laihduttaa vuoden aikana neljä kiloa ostamatta uusia lankoja, mutta sehän ei nyt ole onnistunut. Jo tammikuussa taisin lompsia ensimmäisten lankaostosten kanssa kaupasta, kun tarvitsin virkattuihin tennareihin lisää lankaa. 900 gramman tossuista laihduin vain 300 grammaa ja tennarikuvauksissa käytetystä Twisteristä 330 grammaa.

Torkkupeittoon lankoja hupeni 1,8 kiloa, mikä olisi ollut melkein puolet tämän vuoden tavoitteestani, mutta peittoa varten ostin 1,2 kiloa lisää ja niiden lisäksi hamstrasin turkoosia seiskaveikkaa neljä kerää. Arpajaislankoja ostaessani ostin itselleni yhden kerän Blend Bambua ja Lankariehasta ostin 200 grammaa lisää lankaa. Pirkanmaan Osuuskauppa lähetti 400 grammaa Ipana-lankaa, kun he siivosivat nurkistaan viime syksyn keskosmyssykampanjan lankajäämiä. Lämmin kiitos heille niistä! Olen korvamerkannut langat lastensairaalaa varten.

Villasukkavuoden Marjaana ilahdutti minua lähettämällä 100 grammaa lapaslankoja. Kirppikseltä löysin naurettavan halvalla 450 grammaa Nallea ja vähän myöhemmin 200 g dralonlankaa. Se tuntuu ihan kamalalta, mutta värinsä puolesta se sopii seuraavaan työhöni kuin nenä päähän. Sitä oli kaksi siistiä vyyhtiä, mutta menin avaamaan toisen niistä ja se on nyt tuollainen epämääräinen kasa. Saakohan tuota enää selvitettyä?

Olikohan tässä nyt kaikki? Kuluneen kolmen kuukauden aikana olen käyttänyt 3,03 kiloa lankaa, mutta olen ostanut ja saanut yhteensä 3,8 kiloa. Laskinko nyt oikein, että varastoni ovat lihoneet 770 grammalla? Miten tässä nyt näin on käynyt? Laihduttaahan minun on pitänyt eikä lihoa. Onneksi seuraavaan työhöni en tarvitse enempää lankoja, vaan nyt tyhjennellään mummon lankavarastoja. Kuinka saan itseni uskomaan tuon? 

8 kommenttia:

  1. Eikös me voitais sopia että lankalauantaina hankittuja lankoja ei tarvitse laskea mukaan lankavarastoihin. Eikä koko pääsiäisenä, ei siis pääsiäisviikolla, eikä seuraavalla viikolla. Eikä koko sinä aikana kun pääsiäismunia tai mämmiä myydään kaupoissa.
    Terveisin nimimerkki Lupasin laihduttaa tänä vuonna kahdeksan kiloa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on eka laihisteluvuoteni ja mun on myönnettävä, että on ollut melkoinen yllätys millaiset määrät lankaa kuluu ja tulee ostettua. Kolme kiloa on kaksikymmentä kerää seiskaveikkaa ja se on aikas huima määrä lankaa. Suurin yllätys oli kuitenkin toi, et kuinka helposti niitä tulee ostettua lisää! Mä en olis ikinä uskonut, et olen kantanut melkein neljä kiloa lankoja lisää =) Toi määrä selittää ehkä myös sen, et mihin mun rahat katoaa =D

      Ens vuonna sit säännöt uusiksi! Lasketaan vain kulutus =D

      Poista
  2. Se on aina vaikeaa tuo laihduttaminen, kun kaikkea herkkua on tarjolla niin paljon...
    Mukavaa lankalauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Onneksi ruokakaupassa lankahylly on sellaisella suunnalla, et harvemmin sieltä tarviin mitään eli heräteostokset sen osalta on melko turvassa (toivottavasti kaupan hyllyjärjestelijä ei lue tuota. Tiistaina on kuitenkin korikaupalla tarjouslankaa kassojen vieressä). Mä yritän nyt tosissani mennä tämän hetkisen työni läpi varastolangoilla, sillä enhän mä nyt ihan oikeasti tarvitse enempää lankoja =)

      Poista
  3. Mun laihis toimii hyvin kun en ole tehnyt hetkeen lankatöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan tuokin aika toimivaa laihduttamista =) Kun ei käytä lankaa, niin ei osta lisää, mut ei siinä kyl pääse väheneenkään varastot. Tosin eipä ne mullakaan vähene vaikka melkein joka päivä virkkaan =) Mulla toimii sama kankaiden kanssa. En osta kankaita, kun en niistä kuitenkaan ompele mitään. Vanhat kankaat kuten Fin-Helenit, Tampellat yms. joihin joskus törmää kirppiksellä, onkin sit ihan eri juttu =)

      Poista
  4. Voimia laihikseen!
    Itse olen laihduttanut 4,2 kiloa kunnes tänä aamuna sorruin äitini lankakaapilla! Niistä otetuista langoista 87g tuhosin jo, vaan 375g on vielä tuhoamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Sä oot hienosti laihdutellut! Mun tarvii tulla kurkkiin, mitä kaikkea olet tehnyt =) Isäntä katsoi mua ihan ihmeissään kun selitin sille lankalaihiksesta. Selittäessäni, se vilkuili mua ymmärtämättä, että mistä ne langat on lähtenyt, lanteilta vai vatsasta. Onneksi täältä löytyy hengenheimolaisia, jotka heti tietää mistä on kyse =)

      Tsemppiä laihisteluun sullekin =)

      Poista