torstai 2. kesäkuuta 2016

Kesän lapsia

"Unestani taas herään kesätuuleen, 
ja hyvän olon saan, kun meren äänet kuulen. 
Kesämieli on taas ihan vallaton. 
Mä rakastua niin nyt haluaisin kaikkiin."
 -Katri Helena, Kesän lapsi (sanat Chrisse Johansson)


No nyt on kesä! Ainakin vielä tämän päivän on ollut. Ei saisi valittaa, mutta terasillamme on ollut jo niin kuuma, että olen joutunut vetäytymään sisätiloihin päivän kuumimmaksi ajaksi. Pikkuväellä on omenapuun katveessa allas, missä he voivat lutrata mielin määrin ja ukkokullalle olen esittänyt toiveen aurinkosuihkusta. Kukat ovat puhjenneet kukkaan ja iltaisin pääskyt kiitävät taas taivaalla. Laiskana olen tehnyt Tosca-Raparperipiirakkaa isoon vuokaan. Se on aivan taivaallisen hyvää, mutta nyt piirakkakiintiö alkaa olla jo täynnä. Enää muutama päivä ja vieressämme olevan koulun kellot soivat tältä kevätkaudelta viimeisen kerran ja pienet koululaiset kirmaavat kesälaitumille. Siirryn itsekin blogini kanssa kesäaikaan ja tapaamme kesäkuussa vain kahdesti viikossa. Heinäkuussa vedän töpselin seinästä ja pidän kokonaisen kuukauden netti- ja somelomaa, mutta sitä ennen meillä on vielä paljon tekemistä ja ihmettelemistä yhdessä. Leivomme vielä ainakin maailman maukkaimman kesäkakun ja ihmettelemme olohuoneen mattoa, jos vain saan sen valmiiksi.

Ostin itselleni kesälukemiseksi Katie Daisyn How to be a Wildflower -kirjan. Löysin viime talvena Katie Daisy -nimisen nuoren taitelijan Instagrammista ja tänä keväänä julkaistu kirja on hänen ensimmäinen. Kuukauden päivät odotin Etsy-ostostani, kun kirja matkasi toiselta puolen maapalloa, mutta se oli kaiken sen odottamisen arvoinen! Istuin eilen illalla keinussa selaamassa kirjaani ja kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Ihastuin siihen ensi sillmäyksellä! Se on Katie Daisyn kuvittama opas, joka neuvoo tutkimaan luontoa ja näkemään maailman yhtä taianomaisena ja kiehtovana kuin millaisena näimme sen lapsena. Se on täynnä kauniita maalauksia, sitaatteja (olet varmasti huomannut, että pidän niistä) ja lisäksi ohjeita mm. kukkaseppeleen ja -mandalan tekoon. Jos haluat tutustua kirjaan paremmin, niin Instagrammista löytyy kirjan nimellä paljon kuvia sen sisällöstä ( #howtobeawildflower ). Mukavaa torstai-iltaa sinulle rakas lukija. Nähdään taas pyhänä!
 

10 kommenttia:

  1. Kaunita kesäisiä kuvia <3 Tuo kirja kuulostaa aivan ihastuttavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Se on kyl aivan ihana! Mä selailen sitä vähän väliä, kun en millään malttaisi laskea sitä käsistäni =)

      Poista
  2. Ihanan kesäinen postaus. :) Ja vitsi mitkä kannet kirjassa - hivelee silmää, sillä valitsen esim. kirjastosta luettavaa nimenomaan kansien perusteella. Nyt en ole kyllä aikoihin ehtinyt lainaamaan muuta kuin opiskeluun tarvittavia opuksia (tylsää)... Pitää kyllä varmaan kesän aikana repäistä ja käydä kirjastossa muuten vaan, nyt kun asun ihan parinsadan metrin päässä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mulla on ihan sama! Mä ostan monesti kirppikseltä kirjoja kauniiden kansien takia ja viikko sitten ostin kirjan vain nimen takia. Enhän mä nyt voinut olla ostamatta kirjaa, jonka nimi on Pieni lankakauppa =D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos =) Kesä on kuvaamisen kannalta niin ihanaa aikaa, kun valoa riittää pitkälle iltaan ja kameraa tulee kannettua mukana ihan erilailla kuin esim. talvella =)

      Poista
  4. Ihania kesäisiä kuvia! Kirja vaikuttaa mahtavalle, tuollaisen pariin on ihana uppoutua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se on kyl aivan ihana <3 Mä toivoisin, että oppisin itsekin maalaan, mutta sivellin ei vain tunnu sopivan mun käteen =)

      Poista