sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kankaan värjäystä ja kuviointia


Tämä viikko on vierähtänyt kansalaisopiston kankaan kuviointi -kurssilla. Tämä oli nyt toinen kerta (ensimmäisestä kerrasta voit lukea täältä), kun pääsin väripatojen ääreen ja kokeilemaan erilaisia värjäys- ja kankaankuviointimenetelmiä. Ajatuksenani oli, että värjään kuteet seuravaan kahteen mattoon ja tutustun ikat estovärjäysmenetelmään, mutta asiat eivät menneet ihan niin kuin piti. Minulla oli vähän lapsellinen ajatus mennessäni kurssille, että värjäämällä kuteet itse saan niistä juuri oikean sävyisiä. Näillä värjärin taidoillani ei kuitenkaan ollut yhtään varmaa, että mitä sieltä väripadasta nousee.

Värjäsin liukuvärjättyä trikookudetta sinisellä, keltaisella ja niistä sekoitetulla vihreällä reaktiovärillä. Pistin kattilaan sen verran vettä, että kuteet juuri ja juuri peittyivät ja kaadoin kipoista väriainetta eri kohtiin kattilaa. Tämä oli oikeasti todella vaikeaa, sillä vain yksi erä onnistui niin, että siinä näkyy edes vähän keltaista ja turkoosia ja muut vyyhdit ovat enemmän tai vähemmän vihreitä. Onneksi se ei oikeastaan haittaa sillä pidän kuteistani kirjavan vihreänäkin ja olen tyytyväinen siitä, ettei kuteista paista niiden valkoinen pohjaväri. Tein vyyhdeistä yhtä pitkät mitä loimeni on leveä, joten on aika mielenkiintoista nähdä, miten kuteet käyttäytyvät valmiissa matossa. Olen aivan varma, että näistä tulee ihanat lastenhuoneen matot. Vaikka kuteiden värjäys ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, en aio lannistua vaan kokeilen tätä toistekin.


Kolmen päivän kankaan kuviointikurssilla oli aikaa kokeilla vähän muutakin, joten pääsin kokeilemaan kankaan painantaa. Käytin opiston seuloja ja niissä valmiina ollutta perhoskuviota ja tein itselleni perhoskankaan. Kangas oli jo valmiiksi turkoosin värinen ja painoin siihen pigmenttipastalla tumman harmaita perhosia, jotka silitettiin kiinni. Valitettavasti en muista tästä menetelmästä oikein mitään, mutta kuulette varmasti tästä vielä, sillä ihastuin kankaaseen niin paljon, että seuraavalle kurssille ostan oman seulan ja etsin tai piirrän jonkun kuvan, mitä voin painaa kotonakin. Perhoskankaasta ajattelin ommella itselleni mekon tai tunikan, mutta kuvatessani sitä, tulin ihan siihen lopputulokseen, että siitä puuttuu jotain. Taidan kokeilla kankaaseen jotain estovärjäysmenetelmää ja teen kankaasta kirjavan.

Viimeksi ihastelin erään rouvan ikat-kankaita ja nyt halusin kokeilla tätä itse. Ikat on yksi ikivanhoista Shibori estovärjäysmenetelmistä, jossa kangas taitellaan ja osa siitä suojataan, ettei väri pääse värjäämään koko kangasta. Minulla oli vähän järeämmät välineet tähän touhuun, sillä ruuvasin mummolan vanhan lakanan ruuvipuristimen väliin ja kuvio syntyi kahden pienen puupalikan avulla. Koko härveli upotettiin väripataan ja kankaan taitoskohtiin ruiskutin isolla ruiskulla lisää väriä. Padassa porisi punainen reaktioväriliemi, toisessa ruiskussa oli sinistä ja toisessa violettia väriä. Kelta-punainen kangas on ensimmäinen ikat-kokeiluni ja sitä puristaessa en huomannut kiristää ruuvipuristinta tarpeeksi tiukkaan ja sen vuoksi värjäämättä jäänyt alue on paljon pienempi kuin violeteissa kankaissa. Lisäksi en ole ollut tarkka, että mihin väleihin olin ruiskuttanut väriä, joten kuviot ovat vähän erilaiset. 


Yksi hyödyllisimmistä opeista tällä kurssilla oli jälkivärien käyttö. Viimeksi kaadoin kaikki liemeni yhden värjäyskerran jälkeen viemäriin, mutta nyt opin käyttämään ne hyväksi. Laitoin kasan kuteita yön ajaksi kerran käytettyyn väriliemeen ja seuraavana aamuna huuhtelin ja keitin ne. Tämän postauksen ensimmäisissä kuvissa olevat kerityt kerät ovat kaikki jälkiväreillä värjättyjä ja yllätyin, miten hienoja sävyjä sain samoilla, jo kerran käytetyillä väreillä! Ikattia värjätessä värejä jäi ruiskujen pohjille sen verran reilusti, että ruuttasin ne toisen, kokeneemman värjärin neuvosta kattilaan ja sulloin sekaan kaksi pientä pitsiliinaa. Väriä oli vain nimeksi ja sain aivan uskomattomia violetin turkooseja pitsiliinoja. Juuri ennen näitä mietin, että pitäisiköhän minun opetella värjäämään tasaisesti ja tässä näette vastauksen - ei pidä! Vihreä ja punainen liina on värjätty taas ihan normaalisti toinen ikatin kanssa ja toinen kuteiden seurana.


Tiedätkö mitä, olen aivan koukussa tähän touhuun! Värjääminen on aivan ihanaa ja uskomattoman mielenkiintoista! Tämän kertaisista kokeiluistani varsinkin ikat on sellainen, jota aion vielä opetella enemmän, enkä aio lannistua kuteidenkaan kanssa. Jos ikat värjäysmenetelmä kiinnostaa sinuakin, niin kannattaa katsoa Pinterestistä millaisia osumia saa hakusanalla Shibori tai vain kurkkaamalla värjäyskansiooni. Olen kerännyt sinne malleja ja ohjeita, jotka inspiroivimmat minua eniten. Mukavaa sunnuntai-päivää ja aivan ihanaa alkavaa viikkoa!

20 kommenttia:

  1. Wauutsi, ihanan näköisiä kuteita! Ja muutkin kangas jutut oli ihania<3

    Olen joskus pienenä tyttönä ollut myös opiston kankaanpainanta kurssilla, ja se oli kyllä hieno kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Tosi jännää kyl nähdä, et millainen matto noista tulee. Harmi vain, että noita jälkiväreillä värjättyjä kuteitahan on tosi vähän, eli ei niillä ihan yksi väristä mattoa kudota, mutta nillä saa ihan kivaa lisäväriä johonkin värikkääseen =)

      Kankaanpainanta on kyl tosi kivaa ja värjäyksen jälkeen se tuntuu ihanan helpolta ja siistiltä, kun siinä ei tarvitse pestä ja huuhtoa niin paljoa =)

      Poista
  2. Olisi kyllä mahtavaa osallistua jollekin tuollaiselle kurssille. Pidin etenkin noista värjätyistä kankaista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kannattaa kysellä paikalliselta kansalaisopistolta, että järjestettäisiinkö teilläkin vastaavanlaisia kursseja. Jos värjäyskurssille on kysyntää ja osallistujia löytyy riittävästi, niin luulisi opiston myös järjestävän sellaisen vaikka sitä ei olisikaan ollut opinto-ohjelmassa aikaisemmin =)

      Poista
  3. Ai, että mitä ihania kankaita :) Joskus kun aika antaa myöden niin minäkin menen erilaisille kursseille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kursseilla käyminen on ihanaa, mutta ne vaativat myös oman aikansa samoin kuin kaikki harrastaminen. Mä haluaisin oppia huovutusta ja mosaiikkeja mutta ihan kaikkeen ei ole aikaa, kun lapset ovat pieniä. Sit kun mullakin on aikaa, niin sit mäkin opettelen ihan kaikkea =)

      Poista
  4. Wau, kiinnostavaa! Tosi hienot kuviot. Tuo Ikat on täysin uusi juttu minulle. Täytyy tutkia Pinterestistä lisää, kuin myös ohjeitasi. Värjäyksiin liittyy yksi kirppislöytö pari vuotta sitten, jota harmittelen vieläkin, kun jätin ostamatta ja palattuani paikalle, oli se luonnollisesti mennyt. Se oli vanha kirja, jossa neuvottiin kasvivärjäystä (n. 1920-30-luvulta muistaakseni). Kirja oli mielenkiintoinen ja arvokasta vanhaa tietoa kaikkinensa!
    Ja tässä on tämä linkki minun pieneen pyöreään mattoon, jonka tein joskus itse leikatuista matonkuteista. Se oli sievä matto, mutta jotain tapahtui, kun pesin sen, sitten ne reunat alkoi hulmuamaan;) Pitäisi varmaan yrittää uutta pesua ja tasokuivatusta tai jotain.. Mutta tässä linkki: https://hyvmieli.blogspot.fi/2011/11/ihan-itse-tein.html
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Voi miten harmillista! Toivottavasti saat vielä kirjan uudestaan vastaasi! Mäkin haluaisin tuollaisen kirjan =) Ystäväni löysi viime syksynä samantapaisen ja osoittautui muuten hienoksi löydöksi ja mielenkiintoiseksi, mutta muistaakseni kirjan ohjeissa mainittuja raaka-aineita ei enää saanut mistään, sillä ne taidetaan mykyisin luokitella niin vaarallisiksi. Olisi kuitenkin hienoa löytää kans tuollainen ja kokeilla ohjeita joillain nykyisillä aineilla. Siitä voisi löytyä myös sellaisia kasveja, joiden käyttö on ajan mittaan unohtunut. Vanha kansa on kuitenkin tiennyt niin paljon enemmän =)

      Kiitos linkistä! Mä tulen kurkkamaan <3

      Poista
  5. Värjäys on kivaa ja voi tehdä tylsästä ihania juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mua harmittaa vähän, että huomannut käydä vaatekaappiani läpi ennen kurssille menoa. Olisin voinut antaa uuden elämän mun vanhoille trikoopaidoille, kun olisin kokeillut niihin erilaisia solmimisia. Noh, pitää muistaa sit seuraavalla kurssilla =)

      Poista
  6. Upeita kuvioita on syntynyt ja mitkä värit!!! Tykkään tuosta hommasta,se on kivaa mutta sotkuisaa puuhaa. Näin kesällä voisi kaivaa kamat taas esiin ja mennä ulos värjäilemään ja painamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Sotkuista se tosiaan on! Ensimmäisenä päivänä sain pyyhkiä värejä milloin seinistä ja lattioilta kun rapatessa roiskui. Heti kun rauhoituin ja keskityin siihen mitä tein, pysyi väritkin siellä kattilassa =)

      Mun pitää varmaan kans ostaa pieni keittolevy ja kokeilla värjäystä kotioloissa. Seuraavaan kurssiin on ihan liian pitkä aika =)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Mä en ole vielä kokeillut luonnonvärjäystä, mutta haluaisin kokeilla! Meillä oli kurssilla käytössä pelkät reaktio- ja pigmenttivärit, mutta jos vain lähiseudulla järjestetään kasvivärjäyskurssi osallistuisin varmasti heti. Mä olen aikaisemmin luullut, että kasviväreillä saa aikaan vain hempeitä sävyjä, mutta olen kutomolla nähnyt niin upeita punaisia ja keltaisia, että pakkohan mun on päästä joskus kokeileen luonnonväreilläkin värjäystä =)

      Poista
  8. Ihan mahtavia nuo kankaat.
    Kannattaa kokeilla kasveilla värjäystä, siihen tosin jää koukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mun pitää kyl kokeilla sitäkin! Mua vaan vähän jännittää lähteä kokeileen sitä ihan yksin, kun en ole koskaan värjännyt kasveilla =)

      Poista
  9. Nämä on kyllä upeita värjäyksiä kaikki! Meillä oli opiskellessa värjäystäkin ja kankaanpainantaa jonkin verran ja tykkäsin :). Viime vuonna yritin päästä kansalaisopiston kurssille, mutta sinne ei ilmoittautunut muita kuin minä :D. ja eihän ne nyt yhden takia koko kurssia pidä. Olisi kiva tehdä värjäyksiä jossain kunnon tiloissa, kun kotona pelottaa, että tuhrii joka paikan niillä väreillä. Mun äiti on värjännyt kasviväreillä lähinnä villalankoja, niistä tuli ihania sävyjä. Varmaan äidin kanssa voisin joskus kokeilla kasvivärjäystä, kun heillä voi savusaunalla keitellä isoissa kattiloissa kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Aika kurjasti kävi sun värjäyskurssin kanssa. Toivottavasti se kurssi järjestetään kuitenkin vielä toisen kerran, jos vaikka silloin olisi osallistujia =)

      Meidän opisto ei kai järjestä syksyllä tällaista parin päivän kurssia, joten mä varmaan joudun vähän kokeileen kotivärjäystä. Ajattelin harjoitella tuota Ikattia, mutta pienemmillä kankailla, niin voisin huuhdella ne keittiön tiskialtaassa. Kylppärin valkoiset kaakelit vois olla mielenkiintoisen väriset parin turkoosin ja pinkin kattilallisen jälkeen =D

      Poista