sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Virkattu joulukalenteri

"Epäonnistuminen on vain mahdollisuus aloittaa alusta, tällä kertaa fiksummin."
- Henry Ford


Tässä ne nyt ovat! Jos mielipidettäni kysytään, niin pikkuväki sai ehkä maailman hienoimmat joulukalenterit. Kolme viikkoa tämän parissa taisi vierähtää, mutta opin taas valtavasti lisää tämän työn aikana. Joulusukan virkkaus ja huovutus oli ihanin ja helpoin vaihe, mutta en ymmärrä vieläkään, kuinka onnistuin saamaan samankokoiset joulusukat vaikka ne on erikseen huovutettu. Ensimmäinen sukka huopui toisella pesukerralla, mutta toinen vaati kolme pesua. Reunoja kiertävä sydänkoriste on tehty hyvin yksinkertaisesti: virkkasin ensin pieni sydämiä ja lopuksi virkkasin ne kiinni ketjusilmukkaketjuun. Sydänten ohjeen julkaisin hieman myöhemmin. Sen löydät täältä. Nauhat surautin Kosotädin ohjeiden mukaisesti sähkövatkaimella ja numerot virkkasin.

Koska Pinterestistä löytyneet virkatut numerot eivät olleet mieluisia, virkkasin nämä omasta päästäni. Kieltämättä ne vaativat hieman pitkäjännitteisyyttä ja purin epäonnistuneita yrityksiä kerta toisensa jälkeen, mutta uskotteko, että se oli kuitenkin kaiken sen vaivan arvoista. Osasta numeroistani olen todella ylpeä ja osa on taas vähemmän onnistuneita. Yritin kirjoittaa niille ohjetta, mutta virkatessani ohjeeni mukaista toista numeroa, sainkin ihan erilaisen lappusen, joten luovutin. Käytin punaista puuvillalankaa ja päädyin reunustamaan ne ohuella valkoisella virkkauslangalla, koska paksummalla niistä ei vain tullut niin sieviä. Valmiit ja päätellyt numerot tärkkäsin erikeepperi-vesiseoksella, mutta pingottaessani niitä, en huomannut tarkistaa pingotusneuloja ja melkein kaikissa numeroista on nyt ruostetahroja. Se harmittaa niin vietävästi, etten oikein tiedä mitä niiden kanssa pitäisi tehdä. Uusia en ajatellut virkata, en ainakaan tänä iltana. 

Yhden joulusukan kalenterini toimii niin, että illalla vaihdamme poikien kanssa sukan kyljessä olevan numeron näyttämään seuraavaa päivää, jotta tonttu osaa yön aikana sujauttaa yllätyksen sinne. Sukan taakse voisin tehdä pienen taskun, jossa pystyisi säilyttää ylimääräisiä numeroita, niin ne eivät pääse hukkumaan. Tein sukista hieman isommat, sillä ajattelin, että aattoaamuna niistä löytyy virkatut nallet. Muille päiville minun piti kerätä kirppiksiltä pikkuautoja, Brion junaradan osia ja kaikkea muuta kivaa pientä, mutta en ole käynyt kuin pikaisilla kirppiskierroksilla viime aikoina, joten kaikki yllätykset ovat ostamatta. Onneksi Mehukekkerit-blogissa oli juurikin viime viikolla ideoita kalenterin luukkuihin ja ihastuin Veeran esittelemään tehtäväkalenteriin.

Enää pari päivää ja kalenterit pääsevät käyttöön. Nyt ajattelin pitää pari päivää virkkausvapaata, nukkua pois univelkojani joita on väkisin syntynyt yövirkkauksieni takia. Ahmin rästiin jääneitä blogitekstejänne ja luen pois lehdet, jotka ovat kerääntyneet työpöydän reunalle. Taidan aloittaa tämän rästiurakkani kunnon päikkäreistä. Ihanaa sunnuntaita ja ensimmäistä adventtia!

Hei! Käy kurkkaamassa luukkuideani täältä!

21 kommenttia:

  1. Sä se kyllä teet ihan mahtavia virkkausjuttuja!!! Mulla ei ehkä riittäisi pitkäjänteisyys noin monen numeron virkkaamiseen. Mun joulukalenterissa olisikin ehkä vaan viis numeroo. :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Aikaisemmista kirjaintöistä oli kyl paljon apua numeroiden kanssa. Siltikin niissä oli sen verran hommaa, että taisin muutaman kerran vannoa, etten virkkaa niitä enää ikinä. Saas nähdä kuinka kauan pysyn päätöksessäni =)

      Poista
  2. No onpas ihana kalenteri totta tosiaan! Siis kerta kaikkisen upea! Kyllä tuonne kelpaa tontun sujautella yllätyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tänä iltana ne tars ripustaa ja huomasin eilen illalla, että niistähän puuttuu kokonaan ripustuslenkit. Se siitä virkkuuvapaasta. Mä tiedän, mitä teen ens yön =)

      Poista
  3. Että nuo kalentrisukat on ihanat, kelpaa poikiesi nyt joulua odotella ja yllätyksiä sukista etsiä :)

    VastaaPoista
  4. Oi taivas miten ihanat!!! Nuo sydänketjut on ♥, ihanimmat ikinä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä vaan vähän jännitän, että kuinka kauan sydämmet nauhojen päissä pysyy kiinni. Epäilen, ettei pienempi pojista pysty vastustaan kiusausta vaan repii ne jossain välissä irti =)

      Poista
  5. Ihanat ovat kyllä nuo sukat. (: Kelpaa tonttujen jättää terveisensä. ;)

    VastaaPoista
  6. Ihan mielettömän upeat ,mikä idea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tässä on vain se huono puoli, että nuo kirjaimet ovat irrallaan ja niillä on hieman paha tapa kadota. Vaikka joulukuu ei ole vielä alkanutkaan, niin silti yksi kirjain oli jo patterin välissä =)

      Poista
  7. Oi että, tulipa niistä ihanat ja upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyl niissä oli vähän tekemistä, mutta pirskatti miten hyvän mielen sain näistä itselleni ja pikkuväestä puhumattakaan =)

      Poista
  8. Tehtäväkalenteri kuulostaa huippuidealta! Hauska yhdessätekeminen on ihan parasta. Älä sinä ruostetahroista välitä, ei niitä kukaan huomaa ja mitä väliä sillä olisi jos huomaisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Niinhän se varmaan on, ettei nuo ruosteet häiritse ketään muuta kuin itseäni. Eipä ne pikkuväkeä ainakaan ole haitanneet ja sehän tässä kai tärkeintä =)

      Poista
  9. Tämä on kyllä siis aivan mahtava virkkausprojekti! En ymmärrä miten olet jaksanut nuo kirjaimetkin, kaikki kunnioitus tälle työlle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ ja kiitos tuosta tehtäväkalenterista. Pikkuväki oli eilen aamuna aivan ihmeissään, kun saivat pukilta joulukortit ♥

      Poista