perjantai 27. marraskuuta 2015

Keltainen tuoli

"Tee yksi ihminen onnelliseksi joka päivä — vaikkapa se olisit sinä itse."
- Tony Pettito


Tervetuloa kaikille uusille lukijoille blogini pariin. Vaikka blogini keskittyy vahvasti käsitöihin, olen pahemman luokan romukeisarinna ja tongimme täällä välillä niin roskiksia kuin tutkimme kirppislöytöjä. Ukkokultani bongasi viime kesänä eräästä varastosta huonekaluja ja sieltä löytyi vanhan senkin lisäksi tämä aivan ihana keltainen tuoli. Se ei tosin löytöhetkellä ollut ihan näin siistissä kunnossa kuin nyt on, mutta onneksi se oli ehjä. Se oli kaiken maailman koneiden takana ja romujen alla, eikä siitä näkynyt kuin vain vähän likaisen keltaista kulmaa, kun raivasin tieni sen luokse. Istuinosassa on varmasti ollut pehmuste, kun tuolissa on tuollaiset jäljet, joita en saanut edes pestyä pois.

Sain taas kysellä ystävältäni tunnistusapua ja näyttäisi siltä, että se voisi olla Askon valmistama Amigo-tuoli. Olihan tämä hieno yllätys, kun oletin sen olevan ruotsalaisvalmisteinen. Pidän siitä valtavasti ja mikä onni, että se on keltainen. Se on kuin pieni aurinko meidän muuten niin ahtaassa eteisessä ja se ilahduttaa minua nyt kun marraskuu antaa pahintaan. Lumet sulivat ja ulkona on niin synkkää ja harmaata, ettei edes ikkunan ääressä voi virkata ilman lisävaloa. Pikkuväen joulukalenteri taitaa sittenkin valmistua ajoissa ja ehkä uskallan jo luvata, että esittelen sen teille seuraavaksi. Mielestäni siitä tulee aivan ihana, mutta käytännöllisyydestä en mene takuuseen. Näette sitten sunnuntaina, jos vain saan kuvattua sen tämän pimeyden keskellä. Mukavaa viikonloppua!

P.s. Olettehan jo osallistuneet arvontaan?

12 kommenttia:

  1. Ihana tuoli ja väri ! Oon maalannut yhden lipaston ja köökin tuolin keltaisella ja tykkään kovasti !! Keltainen on väri jota oon inhonnut aina mutta kävikin niin että tuli lempiväriksi :) Minä oon meillä se joka on joka paikassa tonkimassa ,roskiksella useimmiten, Mies usein haukkuu mun hienot löydöt mutta kehuukin hienoiksi kun oon laittanut niitä kunnostaen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla =) Meillä ukkokulta pyörittelee päätään, kun kurkin aina metallinkeräykset läpi. Viimeksi löysin sieltä jonkun ison metallisen kehikon. Heti kun näin sen, tiesin, että tarvitsen tuota vielä joskus ja tuolla se autotallissa nyt odottaa käyttötarkoitustaan =)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No on! Ja ihanaa kun on vain yksi, niin ei tarvitse harmitella, että mihin saisin sen mahtumaan. Eikös kodissa ole aina yhdelle ylimääräiselle tuolille tilaa =)

      Poista
  3. Pirtsakka tuoli :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se on kyl ihana! Meinasin ensin virkata siihen jonkun päällisen, mutta en tiedä tarviiko se, kun mun silmät ovat jo tottuneet istuinosan jälkiin =)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. No niinpä! Melkoinen tuuri, että se on keltainen eikä esim. valkoinen. Tuo sen väri tekee siitä vieläkin ihanemman =)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. No on! Kyllä tuohon kelpaa pyllynsä asettaa ja vetää kenkiä jalkaan =)

      Poista