keskiviikko 26. elokuuta 2015

Juthbacka-markkinat 2015

"Ei auta suru markkinoilla, rahaa siellä pitää olla."
- suomalainen sananlasku 


Onneksi olimme varanneet Juthbackaan kaksi päivää, sillä sitä myyjä- ja tavaramäärää ei yksinkertaisesti pystynyt sulattamaan kerralla. Googlettelin ennakkoon tietoa tapahtumasta, josta olin kuullut todella paljon ja jossain yhteydessä törmäsin mainintaan, että tapahtuma on ensivierailijalle elämys ja se pitikin paikkansa. Juthbacka-markkinat ovat Suomen suurin rompetori ja sanotaan, että se on ympärivuorokautinen tapahtuma. Yllätyksekseni tapahtumaan oli ilmainen sisäänpääsy ja kiertelimme jo perjantaina alueella muutaman tunnin ajan. Kello oli melkein yhdeksän, kun jouduimme lähtemään paikan päältä eikä ollut merkkejäkään tapahtuman hiipumisesta. Läheisen ravintolan lavalla bändi viritteli soittimiaan ja oletettavasti markkinahumu jatkui myöhään yöhön. Ilma oli aivan mahtava. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja pitkälle iltaan pärjäsi kevyt kesämekko päällä. Ruotsinkielinen puheensorina viimeisteli vaikutelman, että olemme ulkomailla ja lomalla, vaikka ihan kotomaassa olimme.

Vaikka suurin osa kuvistani onkin vanhoista aarteista, markkinoilla myytiin paljon muutakin kuin vanhaa tavaraa. Siellä oli käsityöläisiä, pölypussi- ja lakukauppiaita, taisi olla ompelukonekauppiaskin ja ihan tavallisia kirpputorikansaa myymässä lastenvaatteita ja taloustavaraa. Valikoimaa oli todella huimasti ja ihan varmasti jokaiselle oli jotain. Näin paljon sellaisia minulle uusia aarteita, joita en ole ennen nähnyt. Varsinkin peltipurkkien kohdalla sain muutamaan otteeseen miettiä, että onkohan ne uusia vai vanhoja. Yhtään Wangelia en harmikseni löytänyt, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä siellä olisi ollut. Joku muu oli vain ehtinyt ennen minua. Uusia peltitarjottimia olisin kaivannut, mutta en löytänyt mieleistä enkä myöskään saanut pannuhyllylleni uutta asukasta. Finelin pannuja oli aika monta, mutta mikään niistä ei oikein puhutellut minua. Sarviksen piknik-salkku oli todella hieno, enkä ole sellaiseen aikaisemmin törmännyt. Hangon Lakritsi -pahvilaatikko olisi ollut upea, mutta olin jo tuolloin tuhlannut käteisvarani. Myyjä lupasi laittaa sen Huutonettiin, joten pitää olla tarkkana, jos vaikka sen sitä kautta vielä bongaisin.

Osa myyjistä ei osannut suomea, mutta yllättävän hyvin selvisin alkutakeltelun jälkeen ruotsin kielestä. Hieman minua harmitti tapahtuman hintataso, joka tuntui olevan ihan yhtä korkea kuin muillakin rompetoreilla. Jotenkin elin siinä toivossa, että kun lähdimme pohjoiseen, hinnatkin olisivat hieman maltillisempia. Se hyvä puoli näissä myyjän ja asiakkaan välisissä tapahtumissa on, että näissä pääsee tinkaamaan. Moni myyjä totesikin kippoja pyöritellessäni, että se hintahan on aina keskusteltavissa ja kyllähän siitä sitten keskusteltiin, joskus paremmalla menestyksellä ja joskus hieman huonommalla. Mitään ostoksia en tehnyt vielä perjantaina ja ehdinkin jo ukkokullalle kehua, että tulipa tästä halpa reissu. Varmaan sanomattakin selvää, että kuinka siinä kävi. Kun tapahtumassa on 700 myyntipaikkaa, niin mahtuuhan siihen joukkoon myös sellaisia kauppiaita, joiden hinnat olivat hieman edullisemmat ja vastaan tuli myös jotain sellaista, jota en vain voinut enää vastustaa. Tuliaiset esittelen teille sitten ihan omassa postauksessaan.

12 kommenttia:

  1. Mitähän ihanaa sie tuolta löysitkään....mahtavat markkinat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli ne! Hieman mun kävi sääliksi, kun siellä myytiin pahvilaatikossa vanhoja lankoja. Kaikki villalangat oli yhdessä laatikossa hujan hajan ja niin likaisia, ettei niistä varmasti kukaan käsityöihminen maksa senttiäkään. Ne langat ovat luultavimmin olleet joskus jonkun rouvan suurimpia aarteita ja ilontuojia. Nyt ne olivat vain kasa koinruokaa. Suruhan niitä katsellessa tuli.

      Poista
  2. Minä olen vain kerran käynyt juthbackassa, taisi olla 2009. Vaikka näin lähellä asun, en ole paikan päälle kerinnyt useammin. Me ajoimme pohjoiseen pohjoiseen perjantaina ja kovasti sinne jurhbackaan päin ajeli autoja silloin.

    Hinnat on kyllä juuri nyt niin justiinsa kohdillaan, että aivan hirvittää välillä. Mutta onhan se hyvä, että vanhaa kierrätetään ja pelastetaan :)

    Mitähän kivaa sinä löysit sieltä, kerrothan sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin instassa, että lähditte ajeleen pohjoisiin. Toivottavasti oli upea reissu! Ainakin komeita poroja näit =)

      Yritin googletella, että kuinka paljon siellä oli tänä vuonna kävijöitä mutta ei osunut silmiin. Epäilen, ettei aikaisempiin vuosiin verrattuna ainakaan vähempää, kun oli niin hieno ilmakin. Tuliaisiin palaan huomenna =)

      Poista
  3. Nämä ovat kyllä kokemisen arvoiset markkinat, tunnelma on aivan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olivat! Kyl mun tekis mieli ens vuonna lähteä uudestaan =)

      Poista
  4. Oi wau..!! Tuollahan helposti sekoaisi. Ite näin jo montakin juttua mitä tuolta olisi ollut pakko saada mukaan! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli kyl ihan hirvittävästi kaikkea ihanaa, mutta toisalta oli ihan hyvä, ettei hinnat olleet kirppistasoa. Peräkärryhän meillä olisi pitänyt olla mukana, jos olisin saanut ostettua kaiken, mitä olisin halunnut =)

      Poista
  5. Oo, mikä tavarataivas!!!
    Jään odottelemaan postausta löydöistäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Se oli juurikin sitä =) Yhdessä tapahtumassa oli tarjolla kaikki aarteet, joita vain voi toivoa löytävänsä kirppikseltä. Hieman mua jäi harmittaan, etten löytännyt uusia tarjottimia, kun tietysti löysin eilen paikalliskirpulta uuden telineen tarjottimille =)

      Poista
  6. Me oltiin ekaa kertaa myymässä kun saatiin paikka. Viime vuonna kuulin että joku olisi ollut paikkajonossa sijalla 101. Ensi vuonna mennään varmasti uudelleen, paikkamaksunkin jo maksoin. T. Sarviksen picnicsalkun myyjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, mikä jono! Mut en kyl yhtään ihmettele, että sinne riittää kauppiaita, kun väkeä käy joka vuosi niin paljon. Toivottavasti kauppa kävi hyvin ja pääsitte vähällä pakkaamisella kotimatkalle =)

      Poista