Vasara ja nauloja

Pikku hiljaa takapihallemme on noussut puutarhavaja, jonka voimme kohta ristiä kanalaksi. Se ei ole vielä valmis, mutta melkein. Ovet puuttuvat ja muutama lauta ja naula pitää vielä vasaroida. Vajasta tulee hieno. Siitä tulee hienompi kuin millaista suunnittelin. Mieheni yllätti minut jälleen kerran näppäryydellään.

Minun on myönnettävä, että hieman epäilin kuinka kanalamme käy. Mieheni loukkasi itsensä ja oli muutaman viikon jalkapuolena. Vasta toukokuun puolella hän pystyi aloittamaan urakan, joka oli suurempi töinen kuin kuvittelin. Ihmettelin hänen murahteluaan, ettei sitä tehdä parissa päivässä. Kuvittelin, että viikonloppu olisi riittänyt lämpöeristetyn vajan rakennukseen. Ei se ihan riittänyt yhdelle miehelle, joka joutuu tekemään ihan kaiken alusta loppuun yksin.

Minusta ei ole ollut paljon apua rakennustöissä. Olen lapset sylissä katsellut ikkunasta, kuinka mieheni paiskii ympäri pyöreitä päiviä, satoi tai paistoi. Välillä olen tapani mukaisesti huikannut tuiki tärkeitä rakennusohjeita ikkunasta. Perhesovun säilyttämiseksi on ehkä parempi, etten puutu sen enempää rakennustyöhön. Miehelläni on ollut varmasti tarpeeksi sulateltavaa hyvissä neuvoissani.

Päivä päivältä kanasuunnitelmamme alkaa tuntua todellisemmalta. Olemme ihan oikeasti saamassa kanoja! Tosin hieman aikataulumme taitaa venyä sillä kanojen aitaus puuttuu vielä kokonaan, mutta tuskin se maata kaataa. Otamme kanat kun kaikki on valmiina. Nyt kun mieheni on rehkinyt rakennustöissä, minunkin pitäisi varmasti tehdä hieman asian eteen ja alkaa opiskella kanojen hoitoa. Voisin vaikka aloittaa siitä, että mitä ne syövät ja mistä saan kuivikkeita kanalaan.

Puutarhasuunnitelmia

Viimeistenkin routien sulettua pääsin kasvimaalle. Heräsin horroksestani hieman liian myöhään, enkä pystynyt täysin noudattamaan kuukirjani ohjeita maan muokkauksesta. Kirjan ohjeistuksen vastaisesti, käänsin kasvimaan keväällä vain kahdesti. Koska kasvimaamme on vasta viime vuonna perustettu, en ravinnut sitä enää keväällä. Viime syksyinen kompostiannos saa riittää.

Huhtikuussa nostettujen maa-artisokkien siemenmukulat ovat jo päässeet takaisin maahan. Minun oli kylvettävä ne jo huhtikuun viimeisinä päivinä, koska ne alkoivat itää niin hyvin kellarissamme. Viime kesäinen satomme oli noin 35 kiloa. Se olisi ollut vielä suurempi, mutta valitettavasti olimme saaneet jonkun tuholaisen vaivaksemme ja osa mukuloista oli mennyt pilalle. Minulla on vielä vannan pohjalla mukuloita, joista teen huomenna sosekeittoa pakkaseen ja lopuista maa-artisokkagratiinia. Teimme sitä jo viime viikonloppuna ja se oli aivan taivaallista. Paketillisella Koskenlaskijaa saattoi olla osuutta asiaan.

Mintut ja ruohosipuli ovat jo heränneet maan uumenista ja ruohosipulissa on jo nuppujakin. Olen napsinut ensimmäisiä värimintun lehtiä karitsan lihapulliin ja kermaviilikastikkeemme ovat saaneet ruohosipulista taas hieman lisämakua. Ei mene enää kauaa, kun saamme tehdä kevään ensimmäisiä raparperipiirakoita ja -kiisseleitä. Ihanaa, kun saamme taas syödä oman maan antimia.

Esikasvatuksessa olevat taimet ovat hullaantuneet. Tomaatin, chilin ja paprikan taimet kasvoivat niin korkeiksi, että minun oli pakko järjestellä uudelleen taimihyllykköäni. Jotta tomaattien varret pysyisivät pystyssä, olen epätoivoisesti yrittänyt tukea niitä mummoni vanhoilla kutimilla. Kirjastohuoneemme ikkunan edusta muistuttaa nyt enemmän viidakkoa kuin kirjastohuonetta. Asterit ja sitruunamelissat koulin omiin purkkeihinsa viime viikolla ja ratkaisin tilapulman sijoittamalla asterit vanhempieni hoiviin. En olisi millään kyennyt pitämään lähes 50 pientä taimenalkua turvassa kaksivuotiaaltamme.

Olen opiskellut Minna Siltalan Keittiötarhan 3 vuodenaikaa -kirjasta kasvikumppaneita ja niiden perusteella olen hahmotellut keittiötarhaani. Olen nyt melko tyytyväinen sijoitteluun. Ainoa murheeni on enää tomaattien kumppanit, sillä tomaatit pääsevät taas kukkapenkkiimme liljojen jatkoksi. Olisi mukavaa, että penkissä kasvaisi jotain hieman koristeellisempaa kuin pensaspapu. Viime kesänä en perehtynyt pahemmin kasvikumppaneihin ja vuosi meni ihan harjoittelun merkeissä. Olin onnellinen kun ylipäätänsä sain jotain omasta maasta ruokapöytään. Mielenkiintoista kun saan viedä puutarhaharrastukseni nyt tavallaan ihan toiselle tasolle.

Minulla oli tehtynä hienot puutarhasuunnitelmat keväälle. Katsoin kuukirjasta hedelmä-, lehti- ja juuripäivät. Minun piti niiden mukaan kylvää, koulia ja istuttaa kaikki juurekset ja loput kasvikset. Kahden pienen lapsen äitinä unohdin, ettei kaikki aina mene kuin elokuvissa. Lasten päiväuniaikana en ehdi tehdä ihan kaikkea mitä suunnittelin. Joudun nyt hieman oikaisemaan ja istutan loput yhtenä päivänä.

Esikoisemme pääsee perjantaina isovanhempiaan viihdyttämään ja mieheni lupasi olla kuopuksemme kanssa. Saan muutaman tunnin omaa aikaa. Vedän puutarhahanskat käteeni ja painun kasvimaalle. Kylvän kaikki mitä toukokuussa on kylvettävänä. Istutan loput esikasvatettavat sisälle ja koulin mitä on vielä koulimatta. Perjantaina on neitsyen päivä ja silloin kaiken pitäisi kasvaa hyvin. Uskotteko kuinka odotan perjantaina? Silloin ovat vain minä ja kasvimaa.

Maailman maukkain rouskuva näkkileipä

Söin viime syksynä Tampereella ravintola Berthassa maailman parasta näkkäriä. En tiennyt, että gluteeniton näkkäri voi olla niin maukasta. Tästä innostuneena halusin oppia tekemään maailman maukkainta näkkileipää. Hieman se vaati harjoittelua, muutaman reseptin kokeilua ja monta epäonnistunutta pellillistä. Kunnes eräänä päivänä vahingossa onnistuin.

Kuinka hyvää on maailman maukkain rouskuva näkkäri? Se on niin hyvää, että teen sitä aina kerralla useamman pellillisen, sillä ensimmäinen pellillinen katoaa leipurin suuhun. Se on niin hyvää että hanhenmaksalla ja etanoilla itseään hemmotteleva mieheni pitää siitä ja jopa kaksivuotias poikamme syö sitä. Se on siis kokeilemisen arvoista. Tässä on minun versioni gluteenittomasta, maukkaasta ja rouskuvasta näkkäristä.

GLUTEENITON NÄKKILEIPÄ
(yksi pellillinen)

0,5 dl maissijauhoja
1,5 dl Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta
0,5 dl auringonkukan siemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
1 tl unikonsiemeniä
1 tl suolaa
1 tl kuminan siemeniä
1 tl fenkolin siemeniä
2 dl kiehuvaa vettä
n.2 rkl oliiviöljyä

Jauha mortellilla kuminan ja fenkolin siemenet. Sekoita mausteet ja kuivat aineet keskenään. Kaada joukkoon kiehuvan kuuma vesi ja öljy. Sekoita hyvin. Kaulitse näkkileipä pellille ohuen ohueksi levyksi ja leikkaa taikinapyörällä valmiiksi paloiksi. Paista 150 asteessa uunin keskitasossa n.50 min.

Vedän aina muovikelmun kaulimen ympäri, silloin taikina ei tarraa kiinni siihen ja kauliminen on helppoa. Teen taikinan tuplana ja paistan sen 150 asteessa n. 1 ½ tuntia. Vaihdan levyjen paikkaa puolen tunnin välein, jotta näkkileipä kypsyy tasaisesti. Itse säilytän näkkäriä vanhassa Tukon peltisessä kahvilaatikossa. Pidän kantta hieman raollaan, jotta ilma kiertää laatikossa. Näkkileipä säilyy ainakin muutaman viikon.

Pieniä virkattuja kukkia

Äitienpäivä lähestyy. Ajattelin yllättää oman äitini virkatulla kukkakranssilla, mutta nyt näyttää pahasti siltä että aika loppuu kesken. Vaikka kuinka yritän virkata kaikissa mahdollisissa tilanteissa, en taida siltikään onnistua. Olen aikataulustani nyt kaksi viikkoa myöhässä. Huhtikuun loppuun mennessä kaikkien pikku palasten piti olla valmiina ja minun piti alkaa koota kranssia. Tehtynä on nyt 60 kukkaa, pätkä vihreää "kangasta", jolla peitän styrox-rinkulan mutta ei vielä yhtään lehteä.

Aloitin kranssin teon maaliskuun ensimmäinen päivä. Muutama päivä aikaisemmin sain valmiiksi virkatun koiran puvun ja päätin pitää kaksi päivää virkkaustaukoa. Nuo kaksi päivää olivat todella pitkiä. Minun on myönnettävä, että koen tästä pienoista ylpeyttä. Minulla oli valtava taistelu itseni kanssa, jotta en ottaisi koukkua käteeni ja ihan vähän kokeilisi kukkien virkkausta. Istuin iltaisin käsieni päällä, etten sortuisi.

Idean sain Attic24 blogista. Löysin blogin viime syksynä juurikin kranssi-idean avulla ja nähtyäni kauniin kukkakranssin, päätin heti tehdä sellaisen äidilleni äitienpäivälahjaksi. Ostin itselleni joululahjaksi Caitlin Sainion kukkakirjan, josta olen valinnut mieluisimmat kukkani. Kirja on englanninkielinen, mutta se ei haittaa, sillä kaavakuvat ovat niin hyvät että olen helposti tehnyt kukat niiden mukaan.

Lankana olen käyttänyt kaapeistani löytyneitä vanhoja virkkauslankoja ja lisäksi Novitan Virkkauslankaa ja Kotiväkeä. Työtä aloittaessa minulla ei ollut kuin yksi pieni kerä vihreää lankaa lehtiin, joten jouduin ostamaan sitä uutena. Valitettavasti haluaamani sävyä ei löytynyt pienempää kerää, joten tuosta 500 g jättiläiskerästä riittää varmasti työhön jos toiseenkin. Olen myöhemmin löytänyt kirpputoreilta myös vihreitä lankoja, enkä loppujen lopuksi olisi edes tarvinnut aikaisemmin ostamaani kerää. Tuhoan sitä nyt styroxin peittämiseen tarkoitettuun kappaleeseen.

Yritän nauttia kranssin teosta niin paljon kuin vain pystyn. Yritän olla hätääntymättä. Teen kukan kerrallaan. Yritän lohduttaa itseäni kokoajan, että lehtien virkkaus on nopeampaa ja päättelytyö vähäisempää kuin kukissa. Uskoni alkaa silti hiipua. Aika ei taida enää riittää. Onneksi äitini ei tiedä mitä on saamassa, joten toivon että hän ilahtuu tästä myöhemmin.

Lupa munia

Muistatteko tämän kuvan? Vuoden ensimmäisessä postauksessani annoin hieman vihjeitä tulevasta ja nyt olisi aika paljastaa suunnitelmista suurin ja suunnattomin. Tänä vuonna toteutamme taas yhden haaveistamme. Kuukauden päästä takapihallemme muuttaa neljä arvokasta rouvaa, jotka pitävät jatkossa huolta munatuotannostamme. Me otamme neljä maatiaiskanaa kuopsuttamaan, kotkottamaan ja tekemään kaikkia kanamaisia juttuja. Jatkossa saamme syödä ihan oikeasti onnellisen kanan munia. Eikö olekin mieletöntä?

Minua jännittää. Minua jännittää ihan valtavasti! Haluaisin koko ajan painaa deleteä ja pyyhkiä kaiken kirjoittamani. Pelkään, että nyt kun paljastan tämän suunnattoman suunnitelman, jotain menee pahasti mönkään. Olen haaveillut omista kanoista niin kauan kuin vain muistan. Alkaessamme mieheni kanssa seurustelemaan, saimme tutultamme kotikanalan munia ja tuolloin minulle valkeni, mikä ero on kotikanalan ja kaupan munalla. Se näyttää erilaiselta ja maistuu aivan erilaiselta. Kun minulla on todistusaineistoa, näytän teille mitä tarkoitan. Aikaisemmin suunnitelmamme ovat kaatuneet kanojen talvehtimiseen, kun emme ole keksineet mihin saisimme ne talveksi. En enää muista mistä saimme vinkkiä leikkimökkikanaloista, mutta siitä ajatuksemme ympärivuotisesta pienestä kanalasta virisi.

Saimme jo maaliskuun alussa Eviralta "munaluvat". Rekisteröidyimme siipikarjan kasvattajiksi ja kodistamme tuli virallisesti kanojen pitopaikka. Ihan taloomme kanat eivät kyllä muuta. Rakennamme takapihallemme pienen puutarhavajan, jonka takaosasta lohkaisemme tilan kanoille. Kanojen asumustila eristetään ja arvon rouvat voivat viettää siellä talvea katsellen ikkunasta nietoksia ja tehdä niitä kanamaisia juttujaan. Vajan eteen tulee valtava häkki, jossa kanat saavat tepsuttaa aina säiden salliessa. Naapureidemme kanssa olemme puhuneet asiasta eivätkä he onneksemme vastustaneet ajatusta kotkottavista takapihan asukeista. Enemmänkin naapurimme ovat olleet innostuneen kuuloisia ja huojentuneita, kun olen kertonut, ettei meille ole tulossa kukkoa.

Vanha kuivausteline joutaa metallinkeräykseen. Tonttimme perimmäinen nurkka saa uusia asukkaita!

Piirsin miehelleni hieman kuvaa millaista asumusta uusille perheenjäsenimmelle olin suunnitellut.

Niin paljon on vielä opeteltavaa ja mietittävää. Enhän minä tiedä mitään kanoista! Toivon mukaan niille kelpaa meidän talousjätteemme, mutta mitä muuta kanoille tarjotaan? Mitä kanat tarvitsevat asumiseen ja olemiseen ollakseen onnellisia kanoja? Apua! Pakokauhu on jo lähellä vallata mieleni. Kuinka selviydyn? Onneksi kaikki kanaihmiset joihin olen tähän mennessä tutustunut, ovat olleet aivan ihania ja auttaneet. Kärsivällisesti he ovat vastanneet tyhmiin kysymyksiini ja valaneet minuun uskoa että pystyn tähän.

Toivoisin, että kuukausi olisi jo kulunut ja kanat olisivat takapihallamme. Pelkään saavani tästä jännittämisestä kohta vatsahaavan. Höpötän aamuisin pojallemme aamiaispöydässä, että kuukauden päästä meille tulee kanoja takapihalle. Ei hän taida ymmärtää, mutta innostumiseni tarttuu häneen. Hän osoittaa takapihaa ja alkaa selittää minulle omalla kielellään luultavimmin ihan samaa. Kuukauden päästä saan näyttää hänelle, mitä olen yrittänyt selittää koko pitkän kevään.

Haaveita

Joka aamu kävelemme aamulenkillämme erään talon ohi. Joka aamu ihailen kuinka kaunis se on. Talo on vanha, kolmikerroksinen kivitalo pienen järven rannalla. Joka aamu katselen taloa ja mietin, millaista siinä olisi asua. Jos asuisimme siinä, mieheni saisi talon kellarista isot harrastustilat. Ylimmässä kerroksessa me asuisimme ja keskikerroksen huoneet vuokraisimme. Pitäisin pientä Bed & Breakfast -tyylistä majataloa siinä. Jokaisen vuokrahuoneen sisustaisin erilailla. Ala-aulaan ja olohuoneeseen tekisin pienen kahvilan. Olen mennyt mielikuvitusleikissäni niin pitkälle, että olen jopa miettinyt mitä tarjoaisin ihmisille.

En ole ikinä käynyt talossa, enkä edes tiedä miltä se näyttää sisältä. Olen kuvitellut millaista siellä on ja millaisia ihmisiä unelmieni talossa asuu. Vain yhden kerran olen nähnyt talon pihassa liikettä. Tällä viikolla huomasin talon pihassa suuren trampoliinin ja tavallaan petyin. Talossa asuu joku. Jos talon asukkaat ovat huomanneet katseluni, toivottavasti he eivät koe sitä ahdistavana. Outoa se varmasti heistä on. En vain voi sille mitään, että pidän heidän talostaan.

Haaveita on kaikilla ihmisillä ja niitä kuuluukin olla. Elämäntilanteiden ja iän myötä haaveet muuttuvat ja ne vaihtuvat. Pienen lapsen haaveet: isona minusta tulee palomies, muuttuu ajan saatossa teinin haaveeksi treffeistä filmitähden kanssa. Haaveita on yhtä paljon erilaisia kuin haaveilijoitakin. Siinä missä toiset haaveilevat omasta majatalosta, toiset unelmoivat lottovoitosta, uudesta autosta tai paremmasta terveydentilasta.

Mielestäni haaveet ovat aikuisiällä aikuisten omaa mielikuvitusleikkiä. Haaveiden ei tarvitse olla realistisia. Omassa pienessä päässään jokainen saa pyöritellä sellaisia prinsessaunelmia ja haaveita kuin haluaa. Kukaan ei niille saisi nauraa, sillä jokaisella meistä on omat haaveemme.

Mitä jos haaveet toteutuvat? Kyllähän se on mahdollista. Mielessä pitkään pyörinyt ajatus alkaakin muuttua pikku hiljaa ihan oikeaksi suunnitelmaksi. Silloin haaveet muuttuvat päämääriksi ja ne saavat ihan uuden muodon. Niiden eteen alkaa tehdä töitä ja niitä alkaa tavoitella. Haave ei enää ole pelkkä haave vaan tavoite.

Vaikka haaveilen omasta majatalosta, unelmoin monesti elämästä vanhalla, ranskalaisella viinitilalla. Mieheni kanssa puhumme välillä, että ostamme vielä joskus vanhan maatilan järven rannalta. Meillä olisi kanoja, vuohi ja ehkä pari lammasta. Puutarhassamme kasvattaisin itse ruokamme ja miehelläni olisi lääniä harrastaa. Molemmin puolin maatilaa olisi omat metsät ja lähin naapuri kilometrien päässä. Haaveideni maatilalla paistaisi aina aurinko ja olisimme aina onnellisia.

Epäilen, että puutarhavillitykseni on alun perin lähtöisin juuri tuosta maaseutuhaaveesta. Pyrin saamaan kaiken mahdollisen irti meidän pienestä puutarhasta. Haluan opetella koko ajan lisää puutarhanhoidosta ja asetan itselleni uusia tavoitteita kasvattamalla uusia lajikkeita. Tavallaan harjoittelen haavetta varten sen varalta, jos se vaikka joskus toteutuisi. Huomaamattani olen tainnut muuttaa haaveni tavoitteeksi.

Matkamuistoja: Tour de France osa 3. Pariisi

Elokuussa 2010 matkustimme kahdeksi viikoksi Ranskaan. Lomailimme ensimmäiset kolme päivää Normandiassa. Sieltä suuntasimme Loiren laaksoon, kauniiseen, pieneen Vouvrayn kylään ja viimeisen viikon seikkailimme Pariisissa. Kukaan ei jaksaisi kahlata läpi koko kirjoitusta, jos kertoisin yhdessä postauksessa koko matkasta. Jaoinkin reissun kolmeen osaan, joista ensimmäisessä kerroin Normandian valloituksestamme ja toisessa osassa Vouvreyn viinitiloista. Tässä on Tour de Francen kolmas ja viimeinen osa:

PARIISI

 

Pariisi

Pariisia.

Eiffel-torni

Näkymää tornista.

Pariisia tornista katseltuna.

Notre Dame takaa.

Notre Dame edestä.

Louvre

Lomailumme Vouvreyssä päättyi nopeammin kuin olisimme halunneet ja hyppäsimme Pariisin junaan. Meillä oli varattuna huone kahden tähden huoneistohotellissa jossain Pariisin liepeillä. Onneksi en muista hotellin nimeä, sillä valitettavasti minulla ei ole siitä mitään hyvää kerrottavaa. Opimme Pariisin matkallamme sen, ettei hotellista kannata tinkiä, jos ei satu matkustamaan ulkomaille vähintään kerran kuussa. Hotellimme sijaitsi niin syrjässä, että jouduimme vaihtamaan pariin kertaan metroa, jotta pääsimme keskustaan. Emme uskaltaneet liikkua myöhään, joten pienessä ja ahtaassa hotellihuoneessa oli todella kurja viettää iltaa.

Meillä kävi taas hieman sama virhe kuin Rooman matkan kanssa, matkustimme Pariisiin pahimpaan turistiaikaan. Pääsimme taas jonottamaan. Eiffel-torniin jonotimme neljä tuntia ja kaksi tuntia saimme jonottaa alas. Notre Damen tornit meiltä jäi näkemättä ihmispaljouden vuoksi. Luovreen pääsimme vaivattomasti, kun matkustimme suoraan metrolla museolle ja ostimme liput alakerran kioskista. Kerrankin saimme kävellä lipunmyyntijonojen ohi suoraan museoon. Sacré-Coeurissä laukullani kävi taskuvarkaita, jotka joutuivat tyytymään pelkkään desinfiointiainepullon korkkiin.

Näimme Napoleonin haudan Invalidikirkossa ja ihmettelimme Pantheonissa Foucault'n heiluria. Risteilimme Seinellä ja ihastelimme kaunista Pariisia. Vierailuun Versaillesin linnassa varasimme kokonaisen päivän. Upeat linnan salit ja valtava puutarha olivat näkemisen arvoisia. Ehkä mieleenpainuvin nähtävyys Pariisissa oli kuitenkin Salvador Dalin näyttely, jossa kävimme. Olen aina pitänyt Dalin töissä, mutta Pariisissa minusta tuli fani.

Sacré-Coeur

Napoleonin arkku.

Dalin näyttely

Meillä oli matkaoppaana Wsoy:n Kaupunkikirjojen Pariisi -opas ja minun on kehuttava, että se on matkaopaskirjoistamme paras! Siinä on selkeästi kerrottuna kaikki mitä sinun on tiedettävä kaupungista ja vielä vähän päälle. Wsoy:n opas hakkasi käytännöllisyydellään mennen tullen Budapestissä olleen Otavan oppaan.

Varmasti on sanomattakin selvää, että ruoka oli hyvää. En muista kertaakaan syöneeni Pariisissa huonosti. Turistinähtävyyksien lähellä ravintoloissa oli hieman kalliimpaa, mutta pienemmissä ravintoloissa, hieman sivummalla sai 20 eurolla jo kolmen ruokalajin päivällisen. Vaikka herkuttelin kaloilla ja kampasimpukoilla, en ole vieläkään pystynyt unohtamaan Pariisin munakkaita. Kuulostaa varmasti melko yksinkertaiselle. En kuitenkaan tähän päiväänkään mennessä ole syönyt missään niin hyvää sieni-juustomunakasta kuin mitä Pariisissa söin. Poikkesimme lähes päivittäin lounaalle pieniin katukahvioihin ja usein ainoa vaihtoehtoni listalta oli munakas.

Pariisi. Me odotimme kaupungilta paljon, mutta petyimme. Lieneekö syynä, että olimme jo viikon lomailleet ja hieman väsyneitä. Kolmantena päivänä minulle nousi kuume ja olin lopun matkan flunssaisena. Hotellimme oli ihan kamala. Ihan kaikki ja ihan kaikkialla oli todella kallista. Kuitenkin vaikka Pariisi on meillä hieman kurjana muistoissamme, olemme mieheni kanssa sopineet palaavamme kaupunkiin pitkälle viikonloppulomalle ja annamme sille uuden mahdollisuuden. Varaamme huoneen pienestä hotellista, läheltä keskustaa ja matkustamme kaupunkiin sesonkiajan ulkopuolella. Toivoisin silloin näkeväni Pariisin sellaisena rakkauden lehtona kuin sitä on mainostettu.

Versailles

Versaillesin linna

Linnan puutarhaa