"Ruukku tihkuu sitä, mitä se sisältää."
- Kiinalainen sanonta
- Kiinalainen sanonta
Kevät on loistavaa aikaa tehdä löytöjä keräysastioista, koska tähän aikaan vuodesta mökkejä ja varastoja siivotaan ahkerasti. Pari päivää sitten keräyspisteen ohi kävellessä näin suihkun keraamisen altaan metallinkeräysastiassa ja minun oli pakko mennä tarkistamaan, että näinkö oikein. Ukkokulta oli taas vaimostaan ylpeä, kun pengoin laatikkoa takamus kohti taivasta, mutta eihän näitä aarteita voinut jättää sinne laatikon pohjalle.
Astiassa oli useampi uudempi keksipurkki, enkä meinannut ensin edes erottaa niiden joukosta laatikon pohjalla lojuvaa Hangon Keksin perhosrasiaa. Tässä kaunottaressa on myyty keksejä ja vohveleita 50-luvulla. Ostin muutama vuosi sitten huutokaupasta Hangon keksin kolibrirasian (löydät siitä kertovan postauksen tästä), joten oli mukavaa saada sille kaveriksi perhosrasia. Tuntuu aivan uskomattomalta, että joku on heittänyt tämän aarteen ja näin hyväkuntoisena pois. Pesaisin sen ja sain siitä siistin ja kauniin rasian muliinilangoilleni.
Hyväkuntoisten emaliastioiden löytyminen yllättää aina, sillä emali on ollut jo pitkään suosiossa ja ihan rupusistakin purkeista pyydetään kirppiksillä maltaita. Emalikipot pääsevät kukka- tai yrttipurkeiksi, jos en niille muuta käyttöä keksi, mutta punaista puolalaista kaadinta tarvitsen varmasti värjäyksissä ja matalasta, ilmeisesti vanhasta uunivuuasta sain kätevän pikkutarjottimen kirjontavälineilleni. Vanhan raastimen otin hetken mielijohteesta, vaikka sille en äkkiseltään keksi mitään käyttöä. Saatan tarvita sitä vielä joskus askarteluissa.
Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä esittelen vanhan samovaariin, jonka kaivelin metallinkeräyksestä jo vähän aikaa sitten. Edellinen omistaja ei ollut edes ottanut käyttöohjeita sen sisältä pois, mutta eipä venäjänkielisten ohjeilla paljoa viisastu. Keittimen sisällä on myös johto, mutta en ole vielä kokeillut toimiiko samovaari, koska tuskin keittelen sillä teetä. Ajattelin, että tästä saisi hienon, vähän erilaisen lankakorin muiden joukkoon. Mukavaa viikonloppua!
Ai kun ihana purkki! Terveisiä Hangosta 😀
VastaaPoistaKiitos =) Toivottavasti Hangossa oli viikonloppuna kaunis ilma <3
PoistaIhastuin myös tuohon rasiaa, näin Hankolaisena voin sanoa että se olisi ihana löytö!
PoistaKiitos =) Ihanaa <3 Lisää hankolaisia! Hanko on kaunis kaupunki =)
PoistaPurkki oli kyl hieno löytö! Se on vieläkin kirjastohuoneessa pöydän päällä, kun en raski laittaa sitä kaappiin =)
Voi kun tuli lapsuusajat mieleen. Ihana rasia.
VastaaPoistaMiten ihanaa kuulla <3 Kiitos =)
PoistaTeillähän on uskomaton keräyspiste, minäkin haluaisin päästä sinne tonkimaan ;)
VastaaPoistaNo on! Tuolla se nököttää meidän kotitien päässä. Sinne saa mennä muutkin kurkkimaan =) Tänään taas näin siinä tutun punaisen auton, kun eräs vanhempi herra kiertää kylän keräysastiat läpi. Mä luotan siihen, että aarteita riittää kaikille =)
PoistaOih, mitä löytöjä. Ihmiset heittävät käsittämättömiä asioita pois.
VastaaPoistaKiitos =) No kyllä! Se on jännä miten toiset asiat ovat toisille ihan roskaa ja sitten toisille ne ovat niitä aarteita. Näiden tavaroiden edellinen omistaja (oletan, että nämä ovat samasta taloudesta samovaaria lukuunottamatta) ei tainnut pitää arvossa vanhoja esineitä, mutta olisihan hän voinut viedä nämä vaikka kierrätyskeskukseen ettei ihan roskiin olisi tarvinnut heittää =)
PoistaMeillä säilytettiin lapsena perhosrasiassa kiiltokuvia
VastaaPoistaMiten ihanaa <3 Oikeastaan tuo rasia näyttääkin ihan kiiltokuvarasialta! Harmi, ettei mulla ole enää kiiltokuvia jäljellä =)
PoistaOhoh! Dyykkaus kannattaa! Entisen vuokrakerrostalokodin hyvä puoli oli se, että lähes joka kuun vaihteessa joku muutti, ja roudas kaikki ylimääräiset rojut taloyhtiön jätekatokseen... josta sitten peräpää pitkällä poimin aarteita itselleni. :)
VastaaPoistaIhanaa =D Se on muuten hauskaa miten ihmiset karsastaa dyykkausta, vaikka voin olla melkein varma ei kovinkaan moni jättäisi esim. arvokasta maljakkoa roskikseen, jos sellaisen siellä näkisi =)
PoistaMieletöntä! En ole ennen tuota perhosrasiaa nähnytkään.
VastaaPoistaMä olen muistaakseni pari kertaa pyöritellyt tuota kirppiksellä, mutta siinä on ollut joka kerta niin suolainen hinta, että olen jättänyt rasian hyllyyn. Enpä olisi uskonut, että saan sen näin =)
PoistaTäällä ei ole ehditty dyykkaamaan roskiksia, kun on tyhjennetty mummulaa. Ai että mikä aarreaitta! En vaan enää tiedä mikä tavara on hienoa ja kannattaa säilyttää ja mikä kuuluu roskiin. Tai, ehkä sekin tulisi säästää! Kun kaikki paikat on täynnä aarteita! :)
VastaaPoistaIhanaa <3 Onnekasta aarteen metsästystä <3 Jos multa kysytään niin säästä kaikki! Tiedän tosin, että se on mahdotonta =) Minulla menee pääsiäinen vähän samoissa merkeissä, kun mummolani myydään parin viikon päästä ja se pitäisi saada tyhjäksi. Olisin halunnut ostaa talon, mutta tällä hetkellä toisen talon ostaminen on täysin mahdotonta.
PoistaKuinka ihmeessä kohdallesi osuu näin kivoja tavaroita, se on harvoin kun löydän yhtään mitään (tai ehkä en osaa etsiä)! Minulla on myös pari samaa sarjaa olevaa rasiaa mökillä, en kyllä muista kuvioita. Perhoset on hyvä löytö!!!
VastaaPoistaKiitos =) Ihanaa <3 Ajatella, miten kauniisti keksit ja makeiset on ennen pakattu <3 Nykyisin kaikki myydään muoveissa ja/tai pahvissa, jotka painetaan roskiin. Ihminen kulkee vähän takaperin toisissa asioissa...
PoistaIhan mahtavaa, kun sait pelastettua ihanat astiat turvaan <3 Uskomatonta kyllä, että vielä näinä päivinäkin ihmiset heittävät tuollaisia aarteita roskiin :(
VastaaPoistaKiitos =) Emali ja varsinkin hyväkuntoinen emali on kyl todella harvinainen näky keräysastiassa. Se on niin sääli, että metallinkeräykset alkaa nykyisin olla niitä isoja laatikoita, joiden sisälle ei pääse ja aarteiden pelastaminen vaikeutuu. Onneksi en vielä ole nähnyt Fineliä sellaisen sisässä. En edes tiedä mitä tekisin siinä tilanteessa =D
PoistaKyllä kannatti olla pylly pystyssä roskiksessa :)
VastaaPoistaAivan mahtavia löytöjä. Ihan uusi samovaari, meilläkin on mumman puolella ollut. Sitä käytettiin ja hyvin lämmitti veden. Jossakin vaiheessa kierrukka meni rikki.
Nyt en tiedä missä on ??
Kiitos =) Miten ihania muistoja lapsuudesta <3 Mä en varmaan ole koskaan juonut teetä tai muutakaan, joka on lämmitetty samovaarissa. Pitää varmaan joskus kokeilla, että maistuuko se jotenkin erilaiselle. Mä uskon, että samovaarista tarjoiltava tee olisi ainakin pikkuväen mieleen =)
PoistaMinulta löytyy perhospurkki vihreänä ja vanha venäläinen samovaarikin on keittiön hyllyllä.Hienot tavarat olet napannut.
VastaaPoistaT:Tytti
Kiitos =) Wau! Mä yllätyin jo kun näin Inkerin arkistoissa oranssin purkin, mutta en tiennyt, että näitä on olemassa myös sen vihreänä <3 Se on varmasti kaunis <3
PoistaHienoja löytöjä. Hyvä kun olit paikalla ja otit aarteet talteen =))
VastaaPoistaKiitos =) Onni oli mun =) Ukkokulta ei ehkä ollut ihan niin onnessaan, kun joutui taas kantamaan mun aarteita =)
PoistaVau! Onpa mahtavat dyykkauslöydöt jälleen! Tuo perhospurkki on aivan ihana. Haluaisin löytää itsekin vielä kolibripurkin, mutta hinnat ovat usein pilvissä näiden purkkien kanssa.
VastaaPoistaKiitos =) No niinhän ne on. Toivotaan kuitenkin, että onni on myöden ja löydät purkkisi vielä edullisesti <3 Mä pistän korvan taakse, jos satun vaikka joskus vielä törmäämään =)
PoistaWou, mitä aarteita! Upea tuo perhospurkki.
VastaaPoistaKun vajaa 10 vuotta sitten muutimme mieheni kanssa tähän 50-luvulla rakennettuun taloon, jossa nyt siis asumme, niin olemme tehneet kyllä aikamoisia ja varsin jännittäviä löytyjä talon komeroista. Ja tästä ei itseasiassa ole kovin kauaa aikaa kun hoksasin talon kellarissa fazerin vaneriset säilytyslaatikot:) Että mitähän kivaa ja jännittävää vielä tullaan löytämään:)