Enpä muista, että olisinko ennen tehnyt pelkkiä vaatelöytöjä kirppikseltä, mutta jostain syystä viime aikoina en ole saanut vastaani mitään niin hienoa esinettä, että olisin sen ostanut. Toivottavasti tämä jatkuu vaikka vähän pidempäänkin, sillä meillä on ylimääräistä tavaraa ihan riittävästi ennestään. Vanhoille vaatteille sen sijaan en sano ei, varsinkin jos ne ovat vielä oikean kokoisia. Viime viikolla löysin Kaunotaren mekon neljällä eurolla paikalliselta kirppikseltä. Se ei ole ihan niin hieno kuin aikaisemmin löytämäni vihreä liivimekko, mutta uskoisin, että tätä tulee pidettyä ihan yhtä paljon kuin sitä aikaisempaakin. En löytänyt siitä lappuja sisältä enkä raski leikata siitä palaa, jotta voisin tehdä koepolton langalle, mutta olettaisin mekon olevan villaneulosta. Tosin materiaalituntumukseni on niin surkea, että se voi myös olla ihan mitä tahansa muuta.
Viereisestä pöydästä löysin Jean Clairen mekon enkä oikein tiedä, että pidänkö siitä vai en. Se on hauskan näköinen, mutta siitä puuttuu se jokin. Edellinen omistaja on sen lyhentänyt, mutta se ei oikeastaan haittaa, vaikka se onkin lyhennetty leikkaamalla olkaimet lyhemmäksi eikä vain kääntämällä niitä. Enemmän minua vaivaa sinisen ja punaisen välissä oleva keltainen raita. Se ei ole kauniin keltainen vaan se näyttää siltä, että ihan kuin mekon vieressä olisi poltettu parikymmentä vuotta tupakkaa. En tiedä kuuluuko raidan olla keltainen vai valkoinen, joka on ajan mittaan kellertynyt. Pesussa se ei ainakaan vaalentunut, mutta eihän kunnolla pinttinyt lika välttämättä vaalenekaan pesussa. Minulla on kaapissa kirkkaan keltainen tekstiiliväri ja ajattelin nakata mekon lakanoiden kanssa samaan värikylpyyn. Eihän se tuosta kai pahemmaksi voi muuttua? Kai tuohon kankaaseen muuten tarttuu väri?
Viereisestä pöydästä löysin Jean Clairen mekon enkä oikein tiedä, että pidänkö siitä vai en. Se on hauskan näköinen, mutta siitä puuttuu se jokin. Edellinen omistaja on sen lyhentänyt, mutta se ei oikeastaan haittaa, vaikka se onkin lyhennetty leikkaamalla olkaimet lyhemmäksi eikä vain kääntämällä niitä. Enemmän minua vaivaa sinisen ja punaisen välissä oleva keltainen raita. Se ei ole kauniin keltainen vaan se näyttää siltä, että ihan kuin mekon vieressä olisi poltettu parikymmentä vuotta tupakkaa. En tiedä kuuluuko raidan olla keltainen vai valkoinen, joka on ajan mittaan kellertynyt. Pesussa se ei ainakaan vaalentunut, mutta eihän kunnolla pinttinyt lika välttämättä vaalenekaan pesussa. Minulla on kaapissa kirkkaan keltainen tekstiiliväri ja ajattelin nakata mekon lakanoiden kanssa samaan värikylpyyn. Eihän se tuosta kai pahemmaksi voi muuttua? Kai tuohon kankaaseen muuten tarttuu väri?
Keittiöön löytyi Finlayson vanha pöytäliina ja olen vähän katsellut tätä sillä silmällä, että siitä saisi kivan hameen. Toisaalta olisi sääli saksia hyväkuntoista liinaa, mutta talossamme asuu sen luokan sottapyttyjä, ettei meillä vielä muutamaan vuoteen saada liinaa pöytään. Olen melkein varma, että olen aikaisemminkin katsellut tätä myynnissä, mutta se on maksanut muutaman euron enemmän. Paikalliskirpikseltä löytyi myös pitsiliinat. Luulin ensin että valkoinen on koneella tehty, mutta sen on näpertänyt joku todella tiukka käsialainen. Vastapainona kauniille liinalle, löysin toisenkin pitsiliinan ja vasta kotona huomasin, että se on keskeltä kuprulla eikä leviä tasaisesti pöydälle. Vaikka liina ei maksanut kahta euroa enempää niin kyllä se vähän silti harmittaa. Pöydällä se tosin nytkin on, kun otin kuvien jälkeen Finlaysonin liinan pois ennen kuin se on mehutahroissa. Huomaatteko, meillä on kevätverhot ikkunassa!
Ihanat mekot! Kaunotar on tehnyt upeita vaatteita ja onneksi niihin törmää välillä vielä. Kuvassa tuo saksalaisen mekon raita ei näytä epäväriltä, mutta ehkä livenä se on ikävä. Mekossa on tekokuitua ja tekstiilivärit tarttuvat huonommin niihin, mutta toisaalta mukana on villaa, eli värjäys saattaa onnistua. Ylimmästä raidasta saattaa tosin tulla vihertävä ja punainen muuttuu enemmän oranssiksi, mutta muutos voi olla ihan hauska.
VastaaPoistaNo niin mäkin vähän veikkaan, että muutkin värit saattavat saada osansa keltaisesta, jos se nyt ylipäätään tarttuu. Oikeastaan tuo vihreä-kelta-oranssi kuulostaa niin hauskalta, että voisin vaikka kokeilla värjäystä ihan mielenkiinnosta! Mun tarvii vielä pari valkoista lakanaa metsästää värikylpyyn ja sitten vasta kokeilen. Pidähän peukkuja =)
PoistaMinun mielestä molemmat mekot ovat tosi kauniit! Raita ei näytä mitenkään typerältä.
VastaaPoistaMä olen ollut nyt niin lahjakas kuvaaja, että raitamekko näyttää todella hyvältä kuvassa. Keltainen raita ei siis oikeasti ole noin puhtaan vaalea vaan tosiaan sen värinen, että sen on aika ja/tai tupakka kellertänyt. Mä ihan rehellisesti epäilen, etten tule pitään mekkoa tuon näköisenä. Mä aloin jo äsken suunnitella, että saisinko purettua sen paloiksi ja yrittäisin valkaista keltaista raitaa jotenkin... Nyt taisi mekon pelastus lähteä jo vähän lapasesta =D
PoistaTuo Kaunotar onkin aivan ihana <3 Mä veikkaan, että tulen pitämään sitä valtavasti!
Minulla on tuommoinen vihreä-valkoinen pöytäliina myös. Ei vain taida oikein meille istua mihinkään (ei ole kyllä pyöreää pöytääkään).
VastaaPoistaSe on kaunis <3 Mun mielestä ennen vanhaan on osattu tehdä paljon kauniimpia kuoseja kuin nykyään, vaikka onhan uusissakin ihan kauniita malleja tarjolla =) Pyöreässä liinassa on tosiaan se vikansa, että se vaatii pyöreän pöydän. Neliön muotoista voikin pitää melkein minkä mallisella pöydällä tahansa. Mä olen kans jättänyt monet liinat kirppikselle vain sen takia, ettei aikaisemmin ollut muuta pyöreää pöytää kuin terassilla ja se on yleensä pöytäliinojen päätepysäkki. Aurinko pitää huolen, ettei liinoissa ole enää sen jälkeen värejä, joten en raski hienoja ja kalliita liinoja sinne levittää.
PoistaSe on minusta mukava juttu, että näitä vanhoja mekkoja on säilynyt ja että niitä voi löytää vielä kirppareilta. On niissä niin oma tunnelmansa ja värit sun muut ajalle tyypilliset tunnusmerkit;)
VastaaPoistaNo on! Pitäisi vaan oppia tarkemmin katseleen vaaterekkejä! Mä missaan varmasti paljon kaikkea ihanaa kun en osaa katsella vaaterekeiltä aarteita, kun keskityn aina vain niihin pöydillä oleviin tavaroihin. Nytkin olin jo menossa kassalle, kun löysin nuo mekot =)
PoistaOi miten upeita löytöjä. Ihana tuo ruutumekko ja liina! Tuo keskeltä vinks vonks pitsiliinakin olisi tarpeellinen, siitä saisi kauniita keramiikka tai betoniaskarteluja.
VastaaPoistaNo niinhän siitä sais, mutta en raski sitä siihen käyttää... Ainakaan vielä =) Mulla on muuten toinenkin kirppisliina, joka on puolestaan sellainen liehureunainen, mutta se ei ole ikinä mua häirinnyt. Mun pitää ostaa kukkia pöydälle, niin peittyy tuon liinaan viat =D
PoistaVoii että mitkä verhot! Mistä oot tuommoset aarteet löytänyt? Mulla on nyt pakkomielle noista auringonkukista, niin ihailen niitä joka paikassa... (:
VastaaPoistaKiitos =) Ne on kyl kivat! Löysin ne muutama vuosi sitten kirppikseltä, pakkasin ne vaatehuoneeseen, unohdin ne ja löysin uudelleen viime keväänä =D Ne saa keittiön näyttään siltä, että koko ajan paistais aurinko =)
VastaaPoista