Opintoni lähenevät loppujaan. Yritän valmistua tämän vuoden puolella ja kerron lopuista opinnoistani nyt vähän ripeämpään tahtiin tai muuten kirjoitan näistä vielä ensi kesänä. Kuvikkaat ja kaksinkertaiset kankaat ovat kaksi erillistä jaksoa, mutta esittelen ne tässä samassa postauksessa.
Opiskelimme kuvikkaita ja kaksinkertaisia kankaita keväällä 2021, kun Ammattiopisto Tavastia oli etäopetuksessa. Meidän ryhmässä oli viime keväänä vain neljä oppilasta, joten saimme olla hiljaisessa ja tyhjässä koulussa, kun muut olivat etäopetuksessa. Maaliskuussa tuli kuitenkin koko koulua koskeva etäopetusmääräys ja mekin jouduimme kotiin.
Teoriaa pystymme opiskelemaan etänä. Kankaan kudonta kuitenkin vaatii paljon käytännön harjoittelua, joka vaatii lähiopetuksen, koska harvalla opiskelijalla on kangaspuut kotona. Opiskelimme sidosoppia Teamsin välityksellä, mutta kaikki opettajan näyttämät koetilkut näimme vain ruudulla. Emme päässeet tutustumaan niihin lähemmin ja kokeilemaan niiden tuntua, mikä on hyvin tärkeä ominaisuus kankaassa. Huhtikuun puolessa välissä palasimme takaisin koululle ja pääsimme jatkamaan kesken jääneitä koeloimia.
Kuvikas-jaksolla käsitellyt sidokset
Tavallinen kuvikas
Täyskuvikas
Monivärikuvikas
Moniväritäyskuvikas
Ontelokuvikas
Poimittu kuvikas
Kaksinkertaiset kankaat -jaksolla käsitellyt sidokset
Täkänä
Ontelo
Tasoksi levitettävä
Kuviollinen ontelo
Opiskelimme taas kaikkien jaksolla käsiteltyjen sidosten sidosopit ja teimme kaikista sidoksista mallitilkut. Mielestäni emme tehneet kummallakaan jaksolla asiakastöitä.
Syy tähän varmasti oli viime kevään rikkonainen lähiopetus ja se, että yksi meistä joutui palaamaan työelämään eikä jaksoja voitu jatkaa syksyllä.
Näilläkin jaksoilla oli
muutama lemppari, joista pidin enemmän kuin muista. Poimitusta kuvikkaasta pidin kovasti ja
kaksinkertaisissa kankaissa pidin eniten täkänästä ja kuviollisesta ontelosta. Kuviollisesta ontelosta (ruutuja vihreä-keltaisella pohjalla) pidin varmasti tuon mallitilkun kuvion takia. Sain siitä niin paljon ideoita, että mitä kaikkea voisin siitä tehdä. Toivottavasti voin jonain päivänä toteuttaa ideani taidetekstiilin muodossa.
Poimittua kuvikasta (yllä oleva balleriina) varten tulostin kuvan netistä ja suurensin sen
loimeen sopivaksi. Paperia kuljetettiin työn alla kudonnan ajan ja
taisin tehdä balleriinan käsivarret kolmeen kertaan ennen kuin olin
niihin tyytyväinen. Ihastuin tähän teknikkaan paljon ja muistaakseni sen kudontaan ei tarvittu montaa vartta tai polkusta.
Täkänässä (ruusu alla) kuvio piirrettiin pieniruutuiselle paperille, jonka avulla se kudottiin. Löysin ruusun kuvan netistä ja muutin sen valopöydällä ruutupaperille pikselimäiseen muotoon. Jokainen ruutu vastasi kahta loimilankaa ja kuva poimittiin kankaalle laskemalla lankoja. Tämä ei ole nopein mahdollinen tekniikka, mutta lopputulos on aika ihana, eikö vain?
Nämä jaksot olivat meidän viimeiset kudonnan teoriaopinnot. Jakson jälkeen jäimme kesälomalle ja syksyllä tein rästihommia pois ennen kuin aloin keskittyä näyttöihin. Sidosoppien loppuminen vähän harmittaa, koska olen pitänyt niistä paljon ja olisin halunnut opiskella niitä vielä lisää. Onneksi minulla on koko loppuelämä aikaa!
Ruusu on �� Oot niiiin taitava! T:Satu
VastaaPoistaKiitos <3 Siitä tuli kyl aika ihana <3
PoistaKauniita kudonnaisia!
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaHyvin kauniita kudonnaisia! <3
VastaaPoista