maanantai 26. tammikuuta 2015

Vapriikki-Vintage


Kätkö Vintage
Oitin Soma-asu
Retrosisko
Retrosisko
VintagEija's
Viikonloppuna järjestettiin Tampereella Vapriikki-Vintage, jonka teemana oli 60-luku. Tapahtumassa oli erilaisia aarteita notkuva vintage-tori. Eniten tarjolla oli vaatteita ja kenkiä, mutta valitettavasti ne olivat hieman eri tyylisiä kuin mistä itse olen kiinnostunut. Retrosiskon kuvaaminen alkaa käydä jo perinteestä, mutta hänen värikäs myyntipaikkansa on aina yhtä ihastuttava. Hauska yhteensattuma oli se, että Retrosiskolla oli myynnissä samasta Tampellan kankaasta tehty pitkä hame, jota pari päivää sitten ihastelin Sateenkaaria ja Serpentiiniä -blogissa. Olen jo tottunut siihen, että nuo vanhat hameet ovat sellaisia aarteita, ettei niihin toiste törmää, mutta nyt sattui käymään hyvä tuuri. Valitettavasti hame jäi ostamatta, sillä se ei olisi mahtunut minulle edes pitkän paaston jälkeen.

Luultavimmin ensimmäistä kertaa vanhat tavarat eivät minua vetäneet tapahtumaan vaan sunnuntainen Anna Linnan luento: Keräilijän emaliaarteet. Annahan on toukokuun alussa ilmestyvän Emalikirjan toinen kirjoittaja eli oli mielenkiintoista päästä kuulemaan vähän maistiaisia tulevasta kirjasta. Luentoa kuunnellessa en voinut olla miettimättä, että olenkohan ikinä ennen ollut näin mielenkiintoisella luennolla. Uutta tietoa tuli sen verran paljon, että meinasin jo kaivaa muistiinpanovälineet esiin. Enää muutaman kuukausi ja pääsen nauttimaan upouudesta emalikirjasta. Hienoa että kirjailijat ovat paneutuneet teokseensa intohimoisesti ja odotettavissa on melkoinen tietopaketti niinkin ihanasta keräilykohteesta kuin kotimainen talousemali.



Tapahtumassa järjestettiin työpajoja ja muuta oheistoimintaa, joihin sai halutessaan osallistua. Säkenöivää kassitaidetta -työpajassa olisi päässyt koristelemaan kasseja, mutta sain unohtaa sen, sillä kotiinpaluuni olisi venynyt aivan liian myöhäiseksi. Helsinki Traditional Jazz Dance Company opetti 60-luvun tanssia, joka oli upeaa katseltavaa. Itse tyydyin seuraamaan sivusta, sillä kahdella vasemmalla jalalla tanssi ei käy niin kepeästi. Vintage-muotinäytös oli juuri niin hieno kuin mitä odotinkin sen olevan. Näytöksessä vilahti monia sellaisia vaatteita, jotka olisin kiljuen kelpuuttanut vaatekaappiini. Kaiken kaikkiaan minulla oli aivan ihana päivä! Kotiin lähtiessä oli mielestäni hävinnyt kaikki sen aamuiset harmitukset, joita kiire aiheutti. Lämmin kiitos tapahtuman järjestäneille loisteliaasta päivästä!

2 kommenttia:

  1. Olis pitänyt tulla vasta sunnuntaina. Kävin lauantaina kun piti kattella uusia silmälaseja. Kattelemati kuitenkin jäi. Ja sunnuntaina olis ollu mukavampaa istua emaliluennolla kuin tekemässä rästihommia tietokoneella. No, tarttee sit kumminki hankkia se kirja, sieltä kai ne luennon asiat sit näkee. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olis kyl pitänyt! Vaapukan Outin mä treffasinkin Vapriikissa ja olis ollut niin hienoa nähdä sutkin livenä =)

      Poista