lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulupyhät


Olen aivan varma, että tämä joulu on ollut ihanin joulu tähän asti. Vaikka viimeiset päivät ennen pyhiä olivat niin täynnä touhua ja tohinaa, että ne imivät minusta viimeisetkin voimat. Kaikki hössötys oli sen arvoista. Ensimmäisen kerran tein kaikki jouluruuat itse. Laatikkojen teko ei ollut ollenkaan niin vaikeaa, kuin mitä luulin. Minun on vain muistettava ensi vuonna, että olen ainoa joka perheestämme syö perunalaatikkoa eli ei kannata tehdä sitä 20 hengen annosta. Syön luultavimmin loppu vuoden perunalaatikkoa, mutta ei se haittaa. Se on hyvää. Ehkä se on hieman kökkäreistä, koska olin laiska muussaaja, mutta se on hyvää!

Me emme tänäkään vuonna ostaneet kuusta, sillä luultavimmin kuopuksemme, josta on kehkeytynyt varsinainen täystuho, olisi kaatanut sen hetkessä. Pystyn mielessäni kuvittelemaan sen kaaoksen, mikä olohuoneessamme vallitsisi, jos tänne kuusi pystytettäisiin. Keittiössämme on ihanan jouluista kun on jouluverhot ikkunoissa ja pöytäliina pöydällä, mutta muuten pyrimme pitämään koristemäärät mahdollisimman pienenä. Kirjastohuoneen enkelikello pysyi tasan päiväunien ajan koossa enkä ole sen jälkeen uskaltanut laittaa siihen tulia, jotta ei satu mitään vahinkoa. Luontoäiti antoi joululle vielä oman silauksensa, sillä saimme varmasti koko talven lumet kerralla. Ulkona on ollut ihanaa peuhata lasten kanssa, kun pitkästä aikaa siellä on jotain tekemistä.

Minun on rehellisesti myönnettävä, että lapsemme ovat tehneet tästä oikean joulun. Poikamme täyttää kohta kolme ja ensimmäisen kerran hän ymmärsi, mikä joulu on. Esikoisemme katseli aaton aattona uutisista kuinka pukki lähti matkaan ja yllätys olikin suuri, kun hän oli jättänyt lahjat kirjastohuoneen sohvalle. Poika oli ihmeissään, että kuinka pukki oli voinut käydä hänen huomaamattaan. Hoidimme sukuloinnit jo ennen joulupyhiä pois, joten olemme vain syöneet, levänneet, vähän leikkineet, katselleet piirrettyjä, laskeneet mäkeä ja taas syöneet. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan, olemme mieheni kanssa lämmittäneet saunan ja kattaneet juustolautaset olohuoneeseen ja herkutelleet niiden lisäksi mädillä ja smetanalla. Tapaninpäivänä paahdoin manteleita (reseptin löysin täältä) ja pitkästä aikaa olen avannut ihan oikean kirjan. Elämä on ollut yhtä herkkua. Tämä on ollut joulu, jonka toivoisin vain jatkuvan ja jatkuvan.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa onnistuneelta joululta. Leppoisia välipäiviä. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana joulu teillä! Sinun postauksesi ovat aina niin positiivisia että jo lukemisesta tulee hyvälle mielelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Aivan ihanaa kuulla <3

      Unohdin muuten kertoa, että vaikka meille ei tullut kuusta, niin kanamme saivat pienen kuusen. Rouvilla on kulunut aika leppoisasti sitä tutkiessa ja nokkiessa =)

      Poista