Kaksi vuotta kotona

Tänään tulee täyteen kaksi vuotta siitä kun jäin äitiyslomalle. En ikinä kuvitellut että minusta tulisi äiti. Kummasti ihminen ja ajatukset muuttuvat ajan myötä. Se kuuluisa biologinen kello alkoi minullakin tikittää kun ohitin kolmenkympin rajapyykin. Elämäni muuttui kertaheitolla. Excel-taulukot ja talousraportit vaihtuivat vaipanvaihtoihin ja tuttipulloihin. Pitkät työpäivät muuttuivat hetkessä unettomiksi öiksi.

Vaikka omalla tavallani nautin työelämästä ja vaihtelevista, välillä hieman haasteellisista työtehtävistäni, minun on myönnettävä että elän nyt elämäni onnellisinta aikaa. Rakastan kotona oloa. Minusta on ihanaa touhuta kotona ja tehdä kotitöitä. Nautin kun saan yllättää mieheni tuoreella, itse tehdyllä leivällä. On korvaamatonta kun saan seurata lapsieni kasvamista ja kehittymistä ihan vierestä. Hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Käsittämätöntä mihin tämä aika on mennyt? Kaksi vuotta? Muistan vieläkin millaisia ensimmäiset aamut olivat kun minun ei tarvinnutkaan nousta töihin. Katselin kokkiohjelmia televisiosta ja loikoilin sängyssä. Pian osasin ulkoa television tarjonnan ja päivärytmini perustui Market Kitchenin ja Jamie Oliverin esitysaikoihin. Kaikki muuttui kun taloon saapui pieni ja äänekäs nyytti.

Jäätyäni kotiin minulla oli suuria suunnitelmia vapaalleni. Minun piti hioa äidinkieltäni ja opetella pilkkusäännöt, jotka ovat jääneet oppimatta ylioppilastodistuksesta huolimatta. Minun piti parantaa englannin kieltäni. Minun piti käydä piknikeillä vauvan kanssa ja opetella piirtämään. Aioin opiskella Ayervedaa. Mitä kaikkea muuta olikaan?

Vaikka minulta jäi toteuttamatta suunnitelmiani, olenhan kai saanut jotain aikaiseksi lapsieni lisäksi? 
Äitiyslomalle jäätyäni en kuvitellut alkavani virkkaamaan. Tällä hetkellä sormeni syyhyävät että pääsisin jatkamaan keskeneräistä työtäni. Pieni, vanhoilla punatiilillä reunustettu, parin neliön kokoinen salaattipenkkini on kasvanut komeaksi kasvimaaksi. Olen oppinut tuntemaan kotimaista desingia. Vielä kaksi vuotta sitten minulle ei sanonut mitään Metsovaara, Tynell tai Tomula. Ja olenhan alkanut kirjoittaa blogia, joka minulla oli haaveissa monta vuotta.

Vuoden ensimmäisessä kirjoituksessani paljastin hieman tämän vuoden suunnitelmistani (Lue tästä). Tämä ei ehkä ole se hohdokkain eikä suuria hurraa huutoja aiheuttava suunnitelma, mutta minulle se on sitäkin tärkeämpi! Aion parantaa äidinkieltäni! Minua ärsyttää suunnattomasti omat kirjoitusvirheeni. Vanha lukion äidinkielenkirjani joka lojui ensin puoli vuotta vaatehuoneessa, on nyt ollut kaksi viikkoa keittiön pöydän reunalla. Saankohan sen vielä tässä kuussa auki? Meinasin aloittaa pilkkusäännoistä, mutta taitaa olla parasta että aloitan ihan kirjan alusta.