tiistai 17. joulukuuta 2013

Virkattuja vauvan myssyjä


Kerroin teille  heinäkuussa Lohjan synnytysosastolle virkatuista vauvan myssyistä (Lue tästä). Säästin yhden jämälangoista tehdyn myssyn masuasukkaallemme. Lupasin palata myöhemmin asiaan ohjeen merkeissä mikäli myssy on käyttökelpoinen. 


Virkattu vauvan myssy.

Kuvassa vauvamme on viikon vanha ja myssy hieman kinnaa päässä. Tämä ohje on siis hieman sirompi päiselle vauvalle kuin meidän potra poikamme. Koko vastaa suurin piirtein äitiyspakkauksessa ollutta vauvan myssyä. Lankana käytin Novitan Bambua.

Virkkasin alkuun 52 ketjusilmukkaa. Tein pylväitä 3:n koukulla 3 krs. Vaihdoin 3,5 koukkuun ja tein 4 krs pylväitä. Vaihdoin taas 3:n koukkuun ja tein 3 krs pylväitä. Katkaisin langan. Takakappaleeseen tein 15 pylvästä keskelle myssyaihion takaosaan. Joka toisella kerroksella kavensin kummastakin reunasta yhden pylvään verran. Viimeisellä kerroksella oli 7 pylvästä ja takakappaleen pitäisi olla nyt samanmittainen kuin myssyn reunat. Kokosin myssyn ja päättelin langat. Nauhat tein ketjusilmukoilla ja samalla kiersin myssyn reunat.

Vanhempani löysivät kirpputorilta alpakkalankaa josta virkkasin pojallemme uuden myssyn. Virkkasin koko ajan kolmosen koukulla, joka oli aivan liian iso enkä sen vuoksi uskaltanut vaihtaa välillä isompaan. Loin alkuun 72 ketjusilmukkaa ja tein pylväitä 13 kerrosta. Kuudennella ja kahdeksannella kerroksella lisäsin molempiin reunoihin yhdet pylväät. Takakappaleeseen tein 26 pylväällä ja kavensin aina joka toisella kerroksella. Pääteltyäni langat pätkät, kiersin myssyn reunat vielä ketjusilmukoin. Myssy on sopiva vauvalle jonka hattukoko on n. 42 cm.


Alpakkalangasta virkattu vauvanmyssy.

Käsityökulhoni pohjalla pyöri valmiina ja pääteltynä ensimmäinen myssykokeiluni. Virkkasin siihen eilen pitsireunuksen ja kiikutan sen seuraavalla neuvolakäynnillä mallina toimineen nuken päähän. Enää ei neuvolan nukellakaan päätä palele.



Neuvolan nukkekin saa nyt myssyn päähänsä.


7 kommenttia:

  1. Hei. Minkähän verran silmukoita pitäisi vähentää että sopisi keskosen päähän? OYS kaivataan myssyjä ja pieniä trikoopipoja sekä turvalonkeroita keskosille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... Mun on todella vaikea arvioida tätä, kun siitä on niin pitkä aika kun olen näitä viimeksi tehnyt =) Mä tekisin ehkä kahdeksasta kymmeneen silmukkaa vähemmän aloituksessa ja takaosasta tekisin myös vähän kapeamman. Muistaakseni tein näistä suurin piirtein saman kokoisia kuin äitiyspakkauksen myssy. Se kuitenkin pyöri meidän esikoisen päässä, mutta ei taas mahtunut kuopuksen päähän, joka syntyi 10 pvä ennen laskettua aikaa =) Eli varmasti kaiken kokoisille myssyille on käyttöä, kun keskosiakin on erikokoisia =)

      Hyvä kun kerroit, että OYS:sin tarpeesta. Mä voin käydä hihkaiseen tästä käsityöryhmässä =)

      Poista
    2. Okei, täytyy vaan alkaa kokeileen jos aikaa löytyy (työ ja lapset vie suurimman osan ajasta)... Kiva juttu kun hihkut OYS:in tarpeesta käsityöpiireissä <3 Ite kans mainostanut virkkausryhmissä =)

      Poista
    3. Hienoa =) Facebookista muuten löytyy ryhmäkin (tässä linkki)
      , jossa kerätään turvalonkeroita ja myssyjä Oys:siin. Siellä varmasti osataan vinkata valmiista keskosmyssyohjeestakin =)

      Poista
  2. Hei.. voitko sisäistää mulle miten saat oikeen kokosen takakappaleen tohon myssyyn jos 15:sta pylväästä vähennetään 7 pylväseen joka toisella kierroksella, niin ainaki mun matikalla siit ei tuu kovin korkeeta 😃 ei ainakaan etukappaleen korkeeta. Voitko nyt sisäistää mulle tätä, tajusinko jotain väärin.. kuinka monta kerrosta taka kappaleeseen tulee jne. 😎 tv. Amatööri virkkaaja

    VastaaPoista