sunnuntai 24. lokakuuta 2021

KIRJOVIRKATTU PURKINSUOJUS SIS. OHJE



Opetan Valkeakoski-opistossa virkkausta ja kolmella paikkakunnalla on käynnissä parhaillaan virkkauksen tekniikkakurssi. Kurssilla perehdytään erilaisiin virkkaustekniikohin ja yksi kurssilla opetettavista tekniikoista on kirjovirkkaus. Tein kurssille mallityöksi virkatun purkinsuojuksen. Halusin, että mallityö on niin helppo, että sen voisi virkata vaikka ei olisi paljoa virkannut. 

Kirjovirkkaus on virkkaustekniikka, jossa virkataan kuvioita kahdella tai useammalla värillä. Kirjovirkkauksessa virkataan yhdellä langalla ja muut langat kulkevat mukana silmukoiden alla. Molla Mills on kirjovirkkauksen mesteri ja hän on tehnyt usemman kirjan kirjovirkkausmalleista. Jos innostut, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan hänen tuotantoonsa.

Haluan jakaa tämän ohjeen kanssasi, jotta sinäkin voit kokeilla kirjovirkkausta. Malli on hyvin helppo ja siinä vain opetellaan kuljettamaan lankaa mukana ja vaihtamaan välillä väriä. Koska virkatessa tuubia silmukat asettuvat hieman edellisen kerroksen oikealle puolen, kuvio alkaa automaattisesti kaatua oikealle vaikka virkkaat aina punaisen silmukan edellisen kerroksen punaisen silmukan päälle ja valkoisen valkoisen päälle. 


 

VIRKATTU PURKINSUOJUS OHJE

Näitä tarvitset:

Dropsin Muskat lankaa kahta väriä
Mallityö on virkattu kirsikalla (väri 1) ja luonnonvalkoisella (väri 2). Virkkuukoukun kokoa 4 tai käsialan mukaan.
Neulan päättelyyn
Sakset
Sisälle lasipurkki jonka pohjan halkaisija on n. 7 cm

Lyhenteet:
ps – Piilosilmukka
kjs – Ketjusilmukka
ks – kiinteä silmukka

Virkkausohje


1. krs. Virkkaa lenkkialoitukseen 1 kjs (ei lasketa silmukaksi), 8 ks.
Sulje kerros ps:lla kerroksen 1. kjs:an.

Kerroksella silmukoita: 8 ks
 

2. krs. 1 kjs (ei lasketa silmukaksi), 2 ks jokaiseen edellisen kerroksen ks:aan.
Sulje kerros ps:lla kerroksen 1. kjs:an.

Kerroksella silmukoita: 16 ks
 

3. krs. 1 kjs (ei lasketa silmukaksi), *ks, 2 ks seur.* toista *-* yhteensä 8 kertaa. Sulje kerros ps:lla kerroksen 1. kjs: an.

Kerroksella silmukoita: 24 ks
 

4. krs. 1 kjs (ei lasketa silmukaksi) *2 ks, 2 ks seur.* toista *-* yhteensä 8 kertaa. Sulje kerros ps:lla kerroksen 1. kjs:an.

Kerroksella silmukoita: 32 ks
 

5. krs. 1 kjs (ei lasketa silmukaksi), ks, 2 ks seuraavan silmukkaan, *3 ks, 2 ks seur.* toista *-* yhteensä 7 kertaa. 2 ks
Sulje kerros ps:lla kerroksen 1. kjs:an.

Kerroksella silmukoita: 40 ks
 

6. krs. 1 kjs (ei lasketa silmukaksi), *4 ks, 2 ks seur.* toista *-* yhteensä 8 kertaa.
Sulje kerros ps:lla kerroksen 1. kjs:an.

Kerroksella silmukoita: 48 ks
 

7. krs. 1 kjs (ei lasketa silmukaksi), *4 ks värillä 1 ja 4 ks värillä 2 * toista *-* yhteensä 6 kertaa. Sulje kerros ps:lla kerroksen 1. kjs:an.

Kerroksella silmukoita: 48 ks
 

8. krs. 1 kjs (ei lasketa silmukaksi), Virkkaa kaikki kerroksen silmukat silmukat edellisen kerroksen silmukoiden takareunaan. *4 ks värillä 1 ja 4 ks värillä 2 * toista *-* yhteensä 6 kertaa. Sulje kerros ps:lla kerroksen 1. kjs:an.

Kerroksella silmukoita: 48 ks


9. krs. 1 kjs (ei lasketa silmukaksi), *4 ks värillä 1 ja 4 ks värillä 2 * toista *-* yhteensä 6 kertaa. Sulje kerros ps:lla kerroksen 1. kjs:an.

Kerroksella silmukoita: 48 ks

Jatka kerroksen 9 toistamista, niin pitkään kunnes työ ylttää purkin reunaan.

Virkkasin omaan purkinsuojukseeni vielä kerroksen piilosilmukoita reunaan. Katkaise langat ja päättele ne. Kaunis purkinsuojuksesi on nyt valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti