"Jos evoluutio todella toimii, niin miten äideillä on vain kaksi kättä?"
- Näyttelijä Milton Berle (1908-2002)
- Näyttelijä Milton Berle (1908-2002)
Kaupallinen yhteistyö: Toika Oy
Muistatko, kun taannoin virkkasin itselleni Ilopilleri-kassin, kun tarvitsin kassin, missä voin kuljettaa koulutarvikkeitani? Jos et, niin ei haittaa, löydät kassini täältä. Toikassa käydessäni näytin heille kassiani ja he pitivät siitä niin paljon, että pyysivät minua suunnittelemaan heille oman Toikan Putkis -ontelokuteesta ja kirjoittamaan sille ohjeen.
Täysin samanlaista kassia en voinut tehdä, minkä tein itselleni. Samalla palamäärällä kassista olisi tullut valtava, koska ontelokuteesta virkatut ruudut ovat paljon isompia kuin omassa kassissani ja vähemmällä määrällä paloja kassista olisi tullut taas liian pieni. Pari iltaa pyörittelin paloja lattialla ennen kuin ne löysivät paikkansa. Palojen yhdistäminen ei onnistunut ensimmäisellä kerralla, enkä enää ole varma, että kuinka monta kertaa kokosin ja purin kassin ennen kuin se tuli valmiiksi.
Virkkasin kassiin pitkät kahvat, jotta sen voi heittää olalle ja näin saat vapaat kädet. Kaapin pohjalta löysin samaa kangasta, jolla vuorasin oman kassini ja ompelin siitä tähänkin vuoren. Jos olet miettinyt, että ompeletko kassille vuoren vai et, niin suosittelen! Vuori tekee kassista ryhdikkään ja viimeistellyn näköisen. Siihen saa myös helposti ommeltua taskut, jotka ovat tuikitärkeät kassissa. Suosin itse vuorikankaiksi vanhoja lakanoita ja verhoja, joita löytyy kirppiksiltä.
Virkkasin kassiin pitkät kahvat, jotta sen voi heittää olalle ja näin saat vapaat kädet. Kaapin pohjalta löysin samaa kangasta, jolla vuorasin oman kassini ja ompelin siitä tähänkin vuoren. Jos olet miettinyt, että ompeletko kassille vuoren vai et, niin suosittelen! Vuori tekee kassista ryhdikkään ja viimeistellyn näköisen. Siihen saa myös helposti ommeltua taskut, jotka ovat tuikitärkeät kassissa. Suosin itse vuorikankaiksi vanhoja lakanoita ja verhoja, joita löytyy kirppiksiltä.
Mielestäni tästäkin Ilopilleri-kassista tuli aivan ihana! Se on vähän rennomman tyylinen kuin omani ja siitä saa kätevän kesäkassin kesän
rientoihin. Se on riittävän iso rantavarusteille, mutta
silti niin siro, että se käy olkalaukusta kesän seikkailuissa. Parin ruudun virkkaukseen meni kolme varttia eli kassin virkkaa ontelokuteesta todella nopeasti. Väreiltään se on ihanan raikas, mutta jos valitsemamme värit eivät miellytä, niin voit halutessasi
muuttaa niitä juuri sellaisiksi kuin itse haluat. Toikan Putkiksessa on tosi ihana värivalikoima!
Mallikassia virkatessa ratkaisin monta pulmaa puolestasi, jotta sinä
pääsisit mahdollisimman helpolla. Lisäksi ihanat koevirkkaajani ovat
testanneet ohjeen, jotta sinun olisi mukava virkata itsellesi kassi. Toikan Ilopillerikassin ohjeen voit lunastaa itsellesi kolmella eurolla Toikan verkkokaupasta (tässä linkki). Se sisältää ruutujen ja kahvojen ohjeet sekä kokoamis- ja viimeistelyohjeet. Kun saat kassisi valmiiksi, niin olisin enemmän kuin iloinen, jos jakaisit valmiin kassin kuvan somessa tägillä #toikanilopilleri Olisi ihana nähdä sinunkin Ilopillerikassi!
Kauniita kasseja <3
VastaaPoistaKiitos Sesse ♡
PoistaRaikkaat värit, kiva kesäkassi. Omalla mallilla itsellekin, kantohihnat letitin ontelokuteesta, ehdottomasti vuori taskuineen. Irmeli
VastaaPoistaKiitos Irmeli ♡ Letitetyt hihnat kuulostaa tosi hyvältä! Tosi hyvä idea!
PoistaIhana ja niin kesäinen kassi =))
VastaaPoistaOnpa ihana! :) Tämä onkin varmaan mukavan jämäkkä, kun on ontelokuteesta tehty.
VastaaPoistaKiitos ♡ No kyllä :) ja vuori teki siitä vielä entistäkin jämäkemmän:)
PoistaKaunis ja kesäinen, lempparivärejäkin.
VastaaPoistaKiitos paljon Saija ♡
PoistaSuper söpö kassi :)
VastaaPoistaKiitos paljon Melissa <3
PoistaAivan ihana kesäkassi! Sopivasti kokoakin, että mahtuu kaikki kesävermeet mukaan:)
VastaaPoistaKiitos <3 Siitä tuli kyl kivan kokoinen =) Muutaman päivän sain tosin pyöritellä kassia ja sen paloja lattialla ennen kuin se löysi muotonsa =)
Poista