torstai 1. kesäkuuta 2017

Kasvien kerääminen on hyödyllinen ja hauska kesäharrastus

"Lapsi kasvaa parhaiten epätäydellisten vanhempien huomassa."
- Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen

Kevään Flow-lehdessä oli artikkeli kasvien keräämisestä ja innostuin sen myötä tekemään pikkuväelle omat kasviot. Ajattelin, että kasvien kerääminen luonnosta olisi mukavaa puuhaa lapsien kanssa ja samalla pikkuväki oppisi kasveista mm. mitä saa syödä ja mitkä kasvit ovat myrkyllisiä. Talvella saamme sitten katsella kasvistoja ja muistella retkiämme metsään. Muistan hämärästi, että kouluaikana joudun keräämään kasvion, mutta se ei ollut yhtä mukavaa touhua kuin näin vanhempana ja kun apuna on kaksi innokasta pikkupoikaa, niin tästä nauttii ihan erilailla. Minusta on niin ihanaa, kun saan seurata pikkuväen touhuja ja opin samalla itsekin tunnistamaan unohtuneita kasveja.

Ostin Tigeristä kasvivihoiksi kolmen euron muistikirjat. Niiden sivut ovat ohuehkoa, mustaa kartonkia ja ajattelin, että ne kestäisivät kasvien painoa paremmin kuin perinteinen paperi. Ainakin nyt kukat näyttävät kauniilta mustalla pohjalla, mutta en ole varma aiheuttaako tumma paperi myöhemmin ongelmia, kun kukat ovat tummempia. Kirjan ensimmäiselle sivulle liimasin valkoiselle paperille kirjoitetun sisällysluettelon, jota täytän sitä mukaa kun keräämme kasveja ja sivujen kulmiin liimasin tarrat, joille kirjoitin tiedot kasvista. Ajattelin ensin, että etsin kasveille latinalaiset nimet, mutta niitä tuskin tarvitaan. Ehkä tärkeintä on merkinnät, että mitä, mistä ja milloin kasvit ovat poimittu. Kirjoitin kirjojen kansiin Kasvisto kultaisella maalitussilla, koska luulin tähän hetkeen asti, että kokoamme kasvistoa, mutta google osasikin kertoa, että tämä on kasvio. Luotan kuitenkin siihen, ettei nimi näitä vihkoja pahenna, vai mitä mieltä olet?

 
Kasvion ensimmäiset kukat olivat pikkuväelle tuttuja ja he tunnistivat ne ihan itse. Toimme kasvit poimimisen jälkeen sisälle ja laitoin ne heti kuivumaan. Putsasin kukista ensin roskat ja jätin juuret pois, ettei kirjojen välistä suotta ripise hiekkaa tai multaa. Asettelin kukat varovaisesti valkoisen paperin päälle tietosanakirjan väliin ja yritin taivutella kasvit niin suoraksi kuin sain, että lehdet ja kukinnot olisivat mahdollisimman siististi. Suljin kirjan ja keräsin päälle ison kasan kirjoja painoksi. Toistaiseksi kaikki kasvit ovat löytyneet meidän kotipihasta, mutta pikkuhiljaa saamme laajentaa kasvien hakureissuja lähimetsiin. Emme kerää kaiken kattavaa kasviota, vaan vain ne kaikkein kauneimmat kasvit ja sellaiset, minkä tunnistamisesta on pikkuväelle iloa ja hyötyä. Puun lehdet keräämme yhdelle aukeamalle ja näin saamme enemmän kasveja mahtumaan kirjaan.

Kesä on vasta alussa ja ehdit hyvin tehdä oman kasviosi. Tämä on edullinen harrastus kesäksi, josta on niin iloa kuin hyötyä. Sinun ei tarvitse vielä ostaa mitään vihkoja tai kansioita. Ehdit hyvin ostaa ne myöhemmin. Jos ihastuit kasvien keräämiseen, mutta et koe tarvitsevasi kasviota. Kuivattuja kasveja voi käyttää myös koristeena korteissa tai niistä voi tehdä pieniä ja isoja sisustustauluja. Ainakin itse ajattelin kerätä muutaman ylimääräisen ja tehdä pari taulua. Tärkeintä on kuitenkin se, että tämä on hauskaa!


Vinkkini kasvien keräämiseen ja kuivaamiseen:

- Suunnittele etukäteen mitä keräät, ettei kukinta menee ohi. Näin säästyt myös ruuhkalta ja kerääminen on kivaa.
- Tunnista kasvi ennen poimintaa.
- Älä poimi rauhoitettuja kasveja.
- Keräteksesi yhden kasvin, älä tuhoa koko kasvupaikkaa eli saadaksesi puun lehden, sinun ei tarvitse kaataa koko puuta.
- Jos keräät kasveja lasten kanssa, muista käsien pesut ja painota kasvien myrkyllisyydestä.
- Poimi kasvit kuivalla säällä, kun kukinnot ovat auki. Vältä myös aamuja, sillä silloin kasvit ovat kosteita aamukasteesta.
- Poimi kuivattavaksi ehjiä kasveja.
- Pyri saamaan kasvit nopeasti kuivumaan, niin ne eivät nahistu tai lakastu.
- Anna kasvien kuivua rauhassa painon alla.

8 kommenttia:

  1. Oi, miten hienon kasviston olette tehnyt. Kiitos vinkeistä. Meillä kasvien kerääminen edessä tai keksimmäisen kesäläksy, ehkä hieman äidinkin apua tarvitaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mukava kuulla, että kasvien kerääminen kuuluu tänäkin päivänä opetusohjelmaan. Meidän olisi huomenna tarkoitus kerätä kolme kasvia lisää ja tämä ilta mulla menee kasvikirjaa selatessa, sillä mulla ei mitään hajua, että mitä ne ovat =D

      Poista
  2. Itse vältyin kasvion keräämiseltä kouluaikana. Isosiskoni vielä joutui sen keräämään ja olin jo suunnitellut lainaavani sieltä osan, kun sitten ei meidän luokan enää tarvinnutkaan kerätä. Noita voisi kerätä ja tehdä kauniita korttejakin.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän? Miksiköhän teiltä jäi kasvion kerääminen välistä? Mä en muistaakseni pitänyt kouluaikoina yhtään koko touhusta ja jos oikein muistan, niin kasviossani ei kyl tainnut olla kaikkia kasveja edes kerättynä. Nyt tämä on kyl ihan erilaista hommaa! Kuivatut kasvit ovat kauniita, tämän myötä saa hyötyliikuntaa ja samalla oppii kasveista =)

      Poista
  3. Upea kasvisto <3 Tekisi itsekin mieli kerätä kasveja ja tehdä niistä taulu Ebba Masalin tyyliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ebba Masalin <3 Hänen taulut ovat kyl upeita <3 Mä en tiedä, että minkähän takia normaalisti kasvit laitetaan valkoiselle paperille, koska ne ovat kyl todella makean näköisiä tuota mustaa kartonkia vasten <3 Voikohan syy olla vain siinä, että valkoinen paperi on edullisempaa?

      Poista
  4. Tämä on kiva idea! Kasvien kerääminen on mukavaa, jopa niin mukavaa, että taisin innoissani kerätä lastenikin koulutehtäväkasvit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihanaa <3 Mä epäilen kans, että taidan olla meidän perheen innokkain kasvien kerääjä =D

      Poista