Mummolaa tyhjentämässä

"On vain kaksi kestävää perintöä, jotka kannattaa antaa lapsilleen: juuret ja siivet."
    - Toimittaja Hodding Carter (1907-1972)

   

Isovanhempieni talo myytiin ja viime viikot olemme tyhjentäneet sitä. Olisin halunnut ostaa talon, mutta emme tarvinneet toista omakotitaloa, eikä meillä olisi siihen ollut varaakaan. Vaikka luopuminen on haikeaa, on talon myyminen myös helpotus, sillä nyt voin lopettaa siitä haaveilun ja voin siirtyä ajatuksissani eteenpäin. Talo on isäni lapsuuden koti, jonka isoisäni rakensi 50-luvulla, joten varmasti sanomattakin selvää, että se on minulle rakas. Sen pihassa kasvaa isäni ja setäni istuttama mänty ja mummon ruusut. Vaikka talossa on vuosien mittaan tehty remonttia; maalattu ja tapetoitu, niin silti siinä on paljon vanhaa jäljellä. Se olisi mitä täydellisin talo, mutta ihan kaikkea ei vain voi saada. Lohduttaudun ajatuksella, että saan mukaani kaikki ihanat muistot, jotka minulla on.

Ajattelin aina, että saan talosta itselleni harrastetilat ja ehkä myöhemmin mahdolliset työtilat. Minun oli tarkoitus kutoa ja värjätä siellä, kun pihassa on oma kaivo. Kasasimme viime syksynä kangaspuuni sinne, mutta kutomaan en ehtinyt. Talossa oli vain peruslämmitys päällä ja puulämmitys oli hieman epäkäytönnöllinen. Parin tunnin kutomisen takia minun olisi pitänyt lämmittää koko omakotitalo, enkä ole kaksinen takan sytyttäjä. Kutominen siellä jäi, koska sormet kohmeessa ei tehnyt mieli paukuttaa kangaspuita. Nyt saan pakata puut kasaan ja etsiä niille uuden paikan.

 
   

Suurimman osan ns. aarteista olimme jo pelastaneet talosta. Mummon langat vein jo aikoja sitten ja niillä tein mm. Maire-neulegraffitin (löydät sen täältä). Poikien huoneen kaappi löytyi verstaan seinältä (sen löydät täältä) sekä kesäisin kuistillamme oleva marjapuuron värinen keinutuoli on mummolan vanha (kurkkaa tänne). Vintiltä löytyi kuitenkin vielä aarteita, kuten setäni vanha kasvisto ja isäni Kasvioppi, jonka kuvitus on aivan ihana. Siitä saisi tehtyä ihanan leikekirjan, jos raskisin saksia sitä. Kesähuoneen seinältä poimin mukaani Sarah Kayn taulut, joille etsin nyt kuumeisesti paikkaa. Murheellisin löytö oli kuitenkin isovanhempieni vanha valokuvakansio, josta on kaikki kuvat irroitettu ja poltettu. Emme oikein vieläkään ymmärrä, että minkä takia isovanhempani halusivat tuhota kaikki kuvat.
    

    
Tämän illan pengoin kellaria ja kaappeja ja pakkasin kuplan aarteilla ja suuntaan heti aamusta Tampereelle. Huomenna järjestetään taas Moron peräkonttikirppis Tampereen keskustorilla ja sain sinne myyntipaikan. Keräilyn kurjana puolena on se, että jotta taloon mahtuu uutta tavaraa, pitää toisesta päästä vähentää, enkä minä ihan kaikkea mummolan tavaroitakaan tarvitse. Toivon mukaan mm. mummon kengät, jotka eivät kuuna päivänä mahdu jalkaani sekä laukut löytävät uuden kodin. Jos aamulla tulee taivaan täydeltä kissoja ja koiria, niin kirppis taitaa jäädä osaltani väliin. En lähde kokeilemaan, että saanko itseni kipeäksi. Jos aurinko paistaa ja näet siellä kuplan täynnä aarteita. Tule sanomaan heippa! Olisi mukava nähdä!