perjantai 20. toukokuuta 2016

Kesäverhot



Vaihdoin jo kesäverhot ikkunaan! Olohuoneen ikkunoihin en tänäkään kesänä vaihda verhoja, vaikka se kyllä käväisi mielessä, mutta pikkuväen huoneen eläinverhot kääräisin pakettiin ja ripustin tilalle PMK:n ihanat kukkaverhot. Löysin nämä muutama vuosi sitten Lempäälän Klaffista ja Piirongista puolen hinnan pöydästä. Jouduin pulittamaan täyspitkistä verhoista neljä euroa ja nämä ovat luultavammin yksi kaikkien aikojen hienoimpia löytöjäni. Ihanaa kun meidän pikkuväki vielä hihkuu ilosta ikkunassa roikkuvista vihreistä jättikukista. Ei taida enää mennä kauaa, kun he vaativat ikkunaan kaiken maailman Transformersseja ja Spidermaneja.

Keittiön verhot löytyivät muutama viikko sitten paikalliselta kirppikseltä, mutta jätin ne pois edellisestä kirppispostauksesta, koska halusin esitellä ne vasta kun ne ovat ikkunassa. Verhot olivat huomattavasti kalliimmat kuin normaalisti kirppikseltä ostamani kankaat ovat, mutta ne ovat niin upeassa kunnossa ja koska olen jo vuoden päivät kaipaillut kesäverhoja, raskin ostaa nämä. Harmikseni en tiedä kuka kankaan on valmistanut, mutta paksusta ja laadukkaasta puuvillasta päätellen nämä ihanuudet ovat vanhaa tuotantoa. Keltaiset verhot saavat koko keittiömme hehkumaan. Aivan ihanat verhot!


14 kommenttia:

  1. Voi että on keväistä ja raikasta teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Vaihdoinkohan mä jo helmikuussa kevätverhot ikkunaan ja nyt oli pakko saada kesäverhot =D Multa puuttuu vielä talviverhot, mutta toivottavasti löydän nekin, ettei tarvitse roikottaa taas samoja puolta vuotta =)

      Poista
  2. En kestä! IHANAT! Miten kesäiset ja raikkaat!

    VastaaPoista
  3. Pitäisikin kokeilla kesäverhoiksi lastenhuoneeseen, kun minulla on tuollaiset vihreäkukalliset, mutta pienemmillä kukilla olevat verhot jemmassa. Viime kesänä oli vinoraidalliset kelta-valkoiset ja onhan nekin kivat :) Meillä vaaditaan jo moneen asiaan Turtleseja ja ties mitä, mutta sisustukseen on vielä kelvannut muutkin jutut, kun ei ole vaihtoehtoja mainostettu ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne pikkukukkaisetkin ovat todella ihania! Mulla ei harmikseni ole näitä kuin isoilla kukilla, mutta kuvia olen kyl nähnyt =)

      Eikä varmaan kannatakkaan mainostaa =D Meidän pikkuväen mieltymykset ovat vasta Autot-leffassa, mutta eivät hekään ole kyselleet onneksi niitä ikkunoihin. Tosin enpä mä ole tainnut kertoa, että sellaisia autoverhojakin olisi =D Mä nautin tästä pikkuväen huoneen sisustamisesta niin pitkään kuin se vain on mahdollista =)

      Poista
  4. Oi, kesäverhot, ihanat. Täällä ei vielä olla verhojen vaihtoa ehditty tekemään tai oikeastaan en muualle vaihdakaan kuin keittiöön. Kauniit pirteät verhot ja muutenkin leikkiin kutsuva lastenhuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mä en ole tainnut kuin vasta pari vuotta vaihtaa verhoja. Meillä roikkui kesät ja talvet Marimekon Kissanmintut keittiön ikkunassa, mutta varmaan tämä kotona olo on aiheuttanut sen, että haluan saada vaihteeksi jotain muuta ikkunaan. Mä en myönnä, että se mitenkään voisi johtua mun iästä =)

      Poista
  5. Aijjai, silmiä hivelevän ihania verhoja!!
    Eilen vaihdoin minäkin, olkkarissa on nyt vaaleanvihreät ja keittiössä myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kuulostaa ihanan keväisiltä <3 Mä haluaisin kans olohuoneeseen jotkut kesäiset, mutta en oikein tiedä millaisista pitäisin. Ehkä ne oikeat verhot löytävät mut joku päivä =)

      Poista
  6. Ihanan kesäiset verhot. Kummatkin. Verhoilla on tosi iso vaikutus, noilla sinun verhoillasi aurinko paistaa ihan takuuvarmasti koko ajan huoneissanne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Totta! Verhoilla on kyl valtaisa merkitys huushollissa. Mun mielestä tuo poikien huone on kyl meidän talon yksi ihanimpia huoneita! Se on niin ihanan valoisa ja noi värit tekee siitä sellaisen, että mäkin viihdyn siellä. Meidän oma makkari on ihan tylsä tuon rinnalla =D

      Poista
  7. Voi mikä verhokateus! :D Aivan ihania molemmat mutta erityisesti hihkuisin minäkin noista vihreäkukallisista. Yhdyn myös edelliseen kommenttiin - verhot tekevät tosi paljon. Ja itse olen ihan verhofriikki, vaihdan aina vuodenajan (ja mielialan) mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Nuo oli kyl uskommattoman hieno löytö, sillä yleensä kaikki vanhat verhot mitä löydän, ovat liian lyhyitä ikkunaan. Mulla on parit mummolan vanhat verhot kaapissa, mutta en mä voi niitä ikkunaan laittaa, kun ovat liian lyhyitä ja niiden kangas on ihan liian kaunista leikeltäväksi =)

      Poista