sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Värjäyskurssilla


Osallistuin pari viikkoa sitten kansalaisopiston järjestämälle värjäyskurssille, jolla värjäsimme reaktioväreillä kankaita ja lankoja. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta ja uskotteko, miten pihalla olin, kun kerrottuaan ohjeet opettaja kehotti tarttumaan kattilaan ja aloittamaan työt. Ensimmäinen ilta oli melkoista pyörimistä, mutta onneksi kurssilla oli kokeneempia värjäreitä tukena ja turvana, silloin kun opettaja oli auttamassa toisia. Nopeasti kuitenkin opin ja seuraavana aamuna jo tiesin, että mitä alan tekemään ja mihin ryhdyn seuraavaksi.

Kahdeksan vanhaa, rikkinäistä reunapitsilakanaa sai uuden ihanan keltaisen värin. Hiemanhan niissä näkyy kokemattomuus, kun värjäsin ne ihan ensimmäisinä ja ajatuksissani sulloin ne myttynä pataan ja vasta sen jälkeen ilmakuplia katsellessani ymmärsin, että nämä eivät taida värjäytyä tasaisesti. Värjäsin lakanat kahdessa erässä ja toisen kanssa olin jo vähän viisaampi ja laskin ne hieman avonaisempana pataan. Epätasaisuudet eivät tosin haittaa, sillä aion ottaa pitsit talteen ja leikata värjäämäni lakanat kuteiksi ja tehdä niistä ensi syksynä meille eteisen matot. Joulun alla suihkuttelin tekstiilispraylla kauppakasseja ja pilalle menneet kassit pääsivät vihreä-mustaan värikylpyyn. Vaikka väri ei olekaan ihan lemppareitani, niin tumma väri peittää hienosti sotkut ja kasseista tulee varmasti aivan ihanat, kun vähän koristelen niitä.

Minulla on siitä mahtava opettaja, että hän on päästänyt minut kokeilemaan kaikkea vaikka olen vasta-alkaja niin kudonnassa kuin tässä värjäyksessä. Puolituntia ennen kurssille lähtöä nappasin mukaani pari vuotta sitten kirppikseltä löytyneet, luonnonvalkoiset puuvillalangat ja tiesin heti, etten halua niistä mitään tavanomaista vaan niiden kanssa pitää vähän leikkiä. Opettajan ehdotuksesta laitoin kattilan pohjalle mittakupit, niihin väriaineet ja kattilaan kolmannen väriliemen ja puuvillalangat sekaan. Sain nieleskellä onnen kyyneliä, kun näin, miten värit alkoivat nousta lankoja pitkin ja sekoittua. Kun kippasin keitokseni huuhtelualtaaseen, näytti siltä kuin koko allas olisi ollut liekeissä. Lopputuloksena on maailman upeinta puna-keltaista lankaa, joka suorastaan uhkuu energiaa ja voimaa. Aivan uskomatonta, että minä ensikertalaisena olen ne värjännyt! Ajattelin ensin, että virkkaan näistä itselleni pusakan, mutta taidan sittenkin kutoa näistä tuoliini päällisen.

Kiitos kaikille Kevätmessujen pääsylippujen arvontaan osallistuneille. Ajattelin, että pääsen arvonnassa helpommalla, kun en sotke sekaan kommenttejani, joten vastailen sinne vasta vähän myöhemmin. Arvoin liput taas Random Number Generaattorilla ja pääsyliput voitti Susanna Pitkänen. Onnea voittajalle! Mukavaa huhtikuun ensimmäistä sunnuntaita kaikille! Tavataan taas muutaman päivän päästä.

22 kommenttia:

  1. No nyt tulikin hauska liukuvärjäys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mä pidän itsekin siitä tosi paljon ja vitsit, kun oon hyvillä mielin, että muistin sen ennen kurssille lähtöä =)

      Poista
  2. Ihanat pitsilakanat! Itse en malttaisi matonkuteeksi leikata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ne on melkein kaikki rikkinäisiä ja tahraisia lakanoita, eli suotta niitä alkaa enää säästeleen. Olisko seassa ollut yksi tai peräti kans ehjää lakanaa, joita yritin myydä kirppikselläkin, mutta eivät kelvanneet parilla eurolla kenellekään. Reunapitsit otan kyl talteen, jos niitä tarttee vielä jossain muussa työssä, mutta itse lakanoita en ajatellut enää säästää =)

      Poista
  3. Värjääminen on mukavaa puuhaa! Tosin hieman sotkuisaa kotona... Hehkuvia värejä sait aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Se on kyl tosi mukavaa touhua, eikä tämä ensimmäinen kerta kyl jäänyt viimeiseksi! Mä aloin jo miettiä, että pitäisikö kotiin ostaa tätä varten vehkeet ja värit, mutta taidan vielä malttaa mieleni =)

      Poista
  4. Ihan mahtva keltainen sävy noissa lakanoissa ja tuo lanka on kuin namunen. Mitähän sie siitä loihditkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ne on kyl aivan upeita <3 Lakanoista tulee kyl upea matto, kun laitan siihen vähän sekaan vielä punaista, vihreää ja oranssia kudetta. Langat mun pitäisi keriä, mutta en millään malttaisi. Ne näyttää niin hienoilta vyyhteinä =)

      Poista
  5. Lakanoista ja langoista tuli aivan ihana hehkuvat aj aurinkoiset! Hienoja värjäyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ne on kyl upean värisiä. Nuo lakanat ovat värjätty lämpimällä keltaisella. Mä en ennen tiennyt, että keltaisellakin on omat lämpimät ja kylmät sävynsä. Värit on kyl niin mielenkiintoisia, että niitä pitäisi lähteä opiskelemaan vähän enemmän, mutta en oikein tiedä, että mistä aloittaisin. Mä oon jo vähän googletellut, mutta en pääse väriympyrää pidemmälle. Pitää varmaan googletella vähän lisää =)

      Poista
  6. Vautsi vau mitä värejä, aivan upeita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Tuon väriset lakanat olisi kyl aivan mahtavat ihan sängyssäkin. Olisi aivan ihanaa herätä tuon värisissä lakanoissa <3 Makuuhuone olisi tulvillaan aurinkoa <3 Pitää varmaan pistää korvan taakse ja värjätä loka-marraskuulle ihan omat lakanat =)

      Poista
  7. Nyt on kyllä niin ihania värejä voi että! :) Tosi kaunis keltainen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Tuo keltainen on kyl mahtavan värinen. Mua harmittaa, ettei meillä ole pihassa pitkiä pyykkinaruja, niin en saanut lakanoita liehumaan mihinkään esille. Yritin levitellä niitä kuviin, mutta eihän ne sillain näyttäneet ollenkaan niin hyvältä =)

      Poista
  8. aivan valtavan hienoja sävyjä olet saanut aikaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Vaikka kuinka yritin varovaisesti sekoitella lankoja kupeissa ja padassa, niin silti niihin jäi vähän valkoisia kohtia. Ehkä mun pitää hyväksyä se, etten ensikertalaisen voi vaatia itseltäni ihan täydellistä lopputulosta =)

      Poista
  9. Kylläpäs oli mun väristä lankaa siis värjäyksen jälkeen! Tulee varmasti ainutlaatuinen työ mitä ikinä keksitkin virkata!

    P.s. Blogiin saan taas kuvia, olikin yhden klikkauksen päässä se. Tervetuloa lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) No niinpäs onkin! Mistähän johtuu, että sä tulitkin mieleen, kun kuvasin lakanoita =)

      Mukavaa kuulla, että onnistui! Mä tuun vähän paremmalla ajalla kurkkaan =) Kiitos, kun ilmoitit =)

      Poista
  10. Tuo lanka on ihan huikean hieno! Upea väri :). Kauniit tuli lakanoistakin, keltainen on kivan keväinen väri. Meillä oli opiskellessa värjäystä jonkin verran, mutta olisin halunnut viime vuonna sitä vielä kansalaisopistossa lisää opiskella. Harmikseni sinne kurssille ei ilmoittautunut muita kuin minä, joten en päässyt väripatojen äärelle :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Miten harmillista kuulla, ettet päässyt värjäyskurssille! Toivottavasti se toteutuu ensi syksynä. Sun pitää pistää puskaradio päälle ja houkutella mukaan väkeä =)

      Olisiko sulla mahdollisuuksia värjätä kotona? Mä mietin ihan tosissani, että ostaisin jonkun pienen keittolevyn ja uhraisin yhden kattilan siihen touhuun. Mikä olisi sen mukavempaa, kuin istua kesällä terassilla väripadan vieressä ja leikkiä väreillä. Vasta nyt mieleeni tuli se huuhteluosuus ja taidankin miettiä tätä suunnitelmaa vielä pari kertaa. Kylpyhuoneen vaaleat kaakelit saisivat varmaan vähän eri sävyn,jos sinne kippaisi parit väriliemet =D

      Poista
    2. Sama ongelma meilläkin, kaakelit ei varmaan tykkäisi ;). Äiti on joskus värjännyt savusaunallaan lankoja, siellä varmaan voisin joskus kokeilla (tosin eipä siellä ehdi käymään niin usein, että viitsisi vähäistä siellä olo aikaa värjäykseen 'uhrata').

      Poista
    3. Ihan ymmärrettävää =) Tosin voisihan tuo värjäämäninen olla sellainen äidin ja tyttären yhteinen harrastuskin ja siinä sivussa varmasti oppisikin jotain uutta =)

      Vitsit, kun en muista misssä näin mainoksen Saimaan rannalla järjestettävästä kasvivärjäyskurssista. Se oli sellainen, missä mun ymmärtääkseni yövytään ja sisälsi ruuat sun muut. Sellaiselle olisi hieno päästä!

      Poista