sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Restaurantapäivät 2015



Loikoilin perjantaiaamuna vielä sängyssä ja kuuntelin olohuoneesta kuuluvaa meteliä, kun viittä vaille 2-vuotias raivosi isälleen, kun ei saanut tahtoaan läpi ja uhmiksemme esitti vastalauseensa, kun hänen mielestään oli epäreilua ettei saanut hyppiä sohvalla. Ukkokulta vietti viimeisiä rentouttavia kesälomapäiviään heräämällä jälkikasvun kanssa, jotta sain parina aamuna nauttia pitkistä aamu-unista ja hieman tasoittaa kolmen ja puolen vuoden aikana kertyneitä univelkoja. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, että lähtisinkö tonkimaan romua. Olisin nukkunut koko Kangasalan Restaurantapäivien ohi, ellei Vaapukka olisi muistuttellut minua. Muutaman kerran viestittelin treffikaverini kanssa, missä mennään, mutta onnistuimme kiertämään ristiin emmekä törmänneet kertaakaan.

En ole ennen ollut näillä kesäisillä Restaurantapäivillä ja olikin melkoinen yllätys, että kuinka paljon siellä oli kauppiaita. Vaikka tapahtumassa oli ihan selvästi tyhjiä myyntipaikkoja, niin kojuja oli silti ihan hirvittävästi. Minun olisi pitänyt ottaa eväät mukaan ja varata huomattavasti enemmän aikaa romutorilla kiertelyyn. Pari tuntia iltapäivällä ei nimittäin riittänyt mihinkään ja olin jo lopuksi niin pyörällä päästäni ja jalkani huusivat armoa, että ihme kun löysin takaisin kotiin. Romutorilla olisi kyllä helposti saanut tuhlattua pienen omaisuuden, mutta olin kaukaa viisas ja lähdin matkaan pienin käteisvaroin, koska ihan oikeasti me emme tarvitse yhtään mitään!

Minulla oli ajatuksena, että ostan pari pöytäliinaa ja jonkun pienen Finelin pannun itselleni iltapäivän kahvihetkiin tai parhaassa tapauksessa täydennän kokoelmaani jollain vähän harvinaisemmalla, mutta sopivaa ei osunut kohdalle. Yksi koboltin sininen pannu olisi ollut muuten ihana, mutta en halunnut maksaa siitä pyydettyä hintaa vaikka pannu olikin loistokunnossa. En myöskään törmännyt mihinkään harvinaisuuteen, joka olisi ollut ihan pakko saada. Luulin jo pääseväni tyhjin käsin kotiin, kun törmäsin maailman hienoimpaan ompelujakkaraan. Vaikka sain pulittaa jakkarasta huomattavasti enemmän mitä olin ajatellut, ei minua kaduta. Sen sijaan olen melkein varma, että minua olisi harmittanut, jos olisin jättänyt sen ostamatta. Se on niin hieno! Ukkokulta pyöritteli silmiään kun tulin kotiin jakkara kainalossa. Tämä taisi olla nyt viides jakkara olohuoneessa eli sen tarpeellisuudesta en minäkään mene takuuseen.

6 kommenttia:

  1. Tuntuu, että tuollaisissa tapahtumissa, lisätään hintaan aina tapahtumalisä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo. Toi hinnoittelu on kyl hankalaa. Mä ymmärrän sen, että myyjä haluaa parhaan mahdollisen hinnan tavaroistaan ja ostaja odottaa saavansa vähän edullisemmin, kun kyseessä on kuitenkin romutoritapahtuma. Hinnat eivät olleet nytkään mitään kirppishintoja, mutta huomattavasti halvempia kuin esim. viime vuonna Fiskarsin antiikkipäivillä. Mut kyl näistä aina jotain löytyy ja yleensä lopullinen hinta on vain neuvottelukysymys =)

      Tervetuloa lukijaksi ♡

      Poista
  2. Onneksi en päässyt tuonne =) Siellä olisi törvääntynyt useammankin kuukauden eläkerahat .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Sehän riski näissä tapahtumissa on, et voi karata mopo käsistä =) Kylhän siellä olis ollut kaikkea ihanaa ja äärimmäisen tarpeellista, mutta pieni budjetti piti hyvin kurissa kaiken ylimääräisen ostelun =)

      Poista
  3. Toi on kyllä mahtava tapahtuma! :) Tänä vuonna vaan oli hieman normaalia vähemmän myyjiä. Kivan löydön teit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) No joku kauppias taisi sanoa, että nyt olis ollut vähempi myyjiä ja musta tuntui, et niitä oli ihan hirveesti! Syksyllä ei muistaakseni ollut ollenkaan yläkenttää eikä nurmella ihan noin paljoa kojuja. Mä en ymmärrä, miten oon voinut missita ton tapahtuman aikaisempina vuosina.

      Poista