torstai 8. tammikuuta 2015

Inventaario ja lankalaihis


Nyt lankani on siististi lajiteltu virkkauslankoihin, tavallisiin puuvillalankoihin, villalankoihin ja epämääräiseen lankakassiin, joka toivon mukaan hupenee nopeasti villasukkiin. Luultavimmin siistit varastoni leviävät ja sotkeutuvat heti kun seuraavan kerran käyn penkomassa laatikoita, mutta ainakin kerran vuodessa lankani ovat järjestyksessä. Jostain kumman syystä ajoitin lankavarastoni inventoinnin sellaiseksi päiväksi, että sain olla yksin kotona. Parempi ettei mieheni tiedä totuutta lankavarastoistani ja pienistä sormista tuskin on apua lankoja lajitellessa. Pystyttekö kuvittelemaan, miten reilun vuoden ikäinen ja kolmevuotias villiintyisivät, jos yllättäisivät minut leikkimästä langoilla?

Vuosi takaperin punnitsin varastoni painoksi 23,4 kiloa. Sitkeästä käytöstä huolimatta se ei ole päässyt pienenemään, vaan tällä hetkellä lankoja on 27,9 kiloa. Jäin viime kesänä hoitovapaalle ja olen joutunut karsimaan menojani. Nyt joudun tinkimään myös lankahankinnoista ja yritän olla tämän vuoden ostamatta uusia lankoja. Sen verran joudun tekemään itselleni myönnytyksiä, että saan ostaa lankoja kirppiksiltä ja huutokaupoista. Jotta pysyisin edes jotenkin kiinni päätöksessäni, ilmoittaudun myös Näppituntuma-blogin lankalaihikseen. Otan tavoitteekseni kuluttaa tämän vuoden aikana neljä kiloa lankaa. Minulla on suunnitelmissa, että kevään aikana teen seiskaveikoista ainakin pari vilttiä, joten niihin saan jo varmasti reilun kilon hukattua. Minun on myönnettävä, että hieman minua jännittää. Kuinkahan aina muistan punnita työni? Ja kuinka ihmeessä selviän ilman uusien lankojen ostamisia?

18 kommenttia:

  1. itse lajittelin valmiit työt "punnitsematta ja kuvaamatta" sekä "kuvaamatta" paperikasseihin joten tiedän mille on tehty mitäkin, jos en heti ehdi punnita vai kuvata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä =) Mun tarvii muistaa toi. Eniten mua jännittää, että muistanko punnata jonkun hyväntekeväisyysjutun, kun olen luvannut itselleni, että teen tänä vuonna sellaisia useamman. Ilkeä lähteä vanhainkodista repimään mummon päältä peittoa, jos se on jäänyt punnaamatta =) Tosin antaahan lankamenekki nyt vähän osviittaa, jos vain muistan montako kerää olen työhöni käyttänyt =)

      Poista
    2. Et vie vanhainkotiin peittoa ennenkuin oot punninnut sen sieltä pussista, simppeliä ;) haha.

      Poista
    3. Jep... mä niin näen itseni penkomassa vaatehuonetta, "Ai, mä oon jo pakannutkin tämän peiton valmiiksi." =D No, kai sitä muistaa. Oonhan mä tähän mennessä muistanut kuvatakin työni =)

      Poista
  2. Minäkin ilmoittauduin, kuten vuosi sittenkin, mukaan Lankalaihikseen. Laitoin tavoitteeksi varaston keventymisen kahdeksalla kilolla! Ja nimenomaan keventymisen, eli jos ostan pari kiloa lisää, kulutuksen pitää nousta kymmeneen kiloon. Aion onnistua!
    (ps. ellen onnistu, käyn poistamassa tämän kommentin joulukuussa) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D =D Mä luotan suhun! Eikös sulla viime vuonnakin kulunut melkoinen määrä lankaa? Mua kyl vähän itseä epäilyttää, et kuinka selviän ilman uusia lankahankintoja. Olinkohan liian ankara itselleni? Mun on kyl myönnettävä, että mä hamstrasin seiskaveikkaa muutaman kerän ennen vuoden vaihdetta, että se varmasti riittää mun seuraavaan työhön =D

      Poista
    2. Opin viime vuodelta sen, että jos on ihan pakko hankkia uutta lankaa, niin kannattaa ostaa jotain tosi ohutta ja kevyttä, jonka neulomiseen menee iäisyys! Suosittelen Rowanin kidsilk hazea, 100 grammaa = 840 metriä tai Lemminkäinen 100% silkki, 100 grammaa = 900 metriä. Ei tule painoa paljoa, mutta neulottavaa riittää. Puhun kokemuksesta! :D

      Poista
    3. Silkki kuulostaa aika taivaalliselle <3 Mut tarvii ensin hoitaa tavoitekilot pois, jos sitä sit palkitsis itsensä vaikka sillä silkillä =)

      Poista
  3. Ja mää luulin, että mulla on paljon lankoja! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneks oon hamstrannu, niin tämän vuoden saan pihistellä =) Mut yllättävää kuinka paljon vaatehuoneeseen mahtuu lankoja =)

      Poista
  4. Ihanan värikäs kasa lankoja! Tsemppiä laihikseen!

    VastaaPoista
  5. Kelpo määrä lankoja sinulla ja niin hyvässä järjestyksessä. Kiva aloittaa mitä vaan. Minulla paaljon vähemmän. Kankaiden kans oon helisemässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mä veikkaan ettei ne kauaa ole noin siististi. Pari laatikkoa mun tars varmaan ostaa lisää, ku jouduin runnoon noi nyt kiinni. Tosin nämähän tyhjenee tässä pikku hiljaa =)

      Poista
  6. hukuin itsekin lankoihin, mutta silti silmät kiiluen tuijotin muutamaa kerääsi... ne niin haluaisi tänne. Niinkuin mulla olis aikaa tehdä niistä kaikista joskus jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulle =D Oon kans silmä kovana katsellut muiden lankalaihiskuvia ja niissä vilahtavia virkkauslankoja. Vanhat merseroidut puuvillalangat on mun heikkous. Oon monesti ostanut pussillisen lankoja, jotta saan sen yhden seassa olevan kerän itselleni =) Mitkä langat sua niin houkuttelee?

      Poista
  7. Tsemppiä lankalaihikseen. Tästä se lähtee...
    Itse olin mukana ensimmäistä kertaa viime vuonna... vähennys jäi pieneksi, mutta tänä vuonna uusi yritys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Viime vuosi ei mennyt ihan putkeen mullakaan, mutta jos tänä vuonna laihduttelis senkin edestä =)

      Poista