sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Emalikirjan kuvaukset




Kaikki alkoi pienestä ja sievästä Punahilkasta, joka minun oli aivan pakko saada. Sen jälkeen näitä ihan pakko saada -pannuja on tullut vielä monia. Olen aina pitänyt emalista, mutta varsinaiseksi keräilyksi se muotoutui vasta pari vuotta sitten. Ajan mittaan keräilyni lähti hieman rönsyilemään ja tänä päivänä kaapeistamme löytyy pannujen ja mukien lisäksi niin kattiloita kuin kulhoja. Kokoelmaani on eksynyt muutama harvinaisuus ja olinkin äärimmäisen otettu ja iloinen, kun minulta kysyttiin, että haluaisinko lainata kokoelmaani tekeillä olevaa emalikirjaa varten.

Eräänä syksyisenä ja sateisena iltapäivänä pidimme emalikuvaukset kuistillamme. Oli mahtavaa päästä seuraamaan kuvausta ja vähän kuulla kirjailijan mietteitä projektista, joka ei todellakaan ole helppo. Edellisenä päivänä kylvetyt rouvat pääsivät tuulettumaan ja nauttimaan hetkistään valokeilassa. Kuviin pääsi ainakin appelsiinikannu, keltainen ja punainen Kehrä, Tomulan koevedos-pannu, joka käsittääkseni on ainokainen ja joitain mukeja. On jännittävää nähdä, mitkä kuvat lopullisesta kirjasta löytyy.

Wärtsilän talousemaleista kertovaa kirjaa kirjoittavat Akaalainen kääntäjä ja Kajaanilainen keräilijä ja se julkaistaan toukokuussa 2015 Atenan kustantamana. Tytöt tekevät valtavaa työtä selvittäessään Design-museon arkistoista mallien ja kuviointien alkuperää. Tietääkseni ei ole toista vastaavanlaista suomalaiseen emaliin keskittynyttä tietokirjaa eli tämä tekeillä oleva on varmasti keräilijöille mieleen. Emalin keräily on edelleen suuressa suosiossa, mutta tieto suomalaisesta teräsemalista on kiven alla. Puoli vuotta enää ja sitten pääsemme ihailemaan tyttöjen työnjälkeä.

Tsemppiä tytöille viimeisiin rutistuksiin kirjan parissa!

10 kommenttia:

  1. Ihania, ihania, ihaaania pannuja.

    VastaaPoista
  2. Ihania pannuja. Mahtavaa että jotkut jaksaa koota tuollaisen teoksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Upeeta että mimmit tekee tämän! Kirja tulee ainakin mulle ihan tarpeeseen =)

      Poista
  3. Ai se tulee jo toukokuussa? Ihanaa, ei tartte odottaa kauaa. :-)

    VastaaPoista
  4. Ihania pannuja ja mukavaa että on tulossa oikein emalikirja :)

    Terv: yks joka on kerännyt kans itselleen muutaman emalisen kahvipannun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Pannujen kerääminen on kyl ihan kiva harrastus, mut pirskatti ku se tuppaa käymään kukkaron päälle. Mä en ole pannuistani tainnut kuin pari löytää kirpuilta ja loput on sit huudeltu netistä. Noh, voishan ne rahansa huonomminkin törsätä =)

      Poista
  5. Vau, mikä kokoelma. Minulla on yksi punahilkka, mutta toivon, etten riehaannu niitä enempää hankkimaan. Hienoa, että emaliastioista tehdään kirja. Emaliastiat kuuluivat lapsuuteen. Lautasista lähtien lapset käytivät meidän perheessä emaliastioita. Kiva blogi muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♡ Sun pitää varoa, ettet kans hullaannu pannuihin. Punahilkastahan mullakin kaikki alkoi =)

      Poista