lauantai 21. syyskuuta 2013

Maa-artisokkakeitto



Taidamme saada tänä vuonna niin suuren maa-artisokkasadon, että nostamme osan mukuloista ylös jo syksyllä. Loput jätän talveksi maahan odottamaan kevättä. Meillä ei ole kunnon kellaria, joten maa on paras säilytyspaikka artisokille.

Tässä on helppo ohje sosekeiton tekoon. Koleina syyspäivinä maa-artisokkakeitto lämmittää ihanasti. Itse paistan keiton päälle hieman sipulia mutta senhän voi jättää halutessaan pois.

Näitä tarvitset:

n. 900 g maa-artisokkia kuorittuna
1 kasvisliemikuutio
150 g creme francea
n. 2 dl maitoa
suolaa
valkopippuria 
Keittämiseen vettä


Ja näin se käy: 
Keitä kuoritut ja paloitellut maa-artisokat kattilassa kasvisliemikuution kanssa. Maa-artisokkien pehmennyttä, kaada keitinvesi toiseen astiaan. Jätä kattilaan kattilan pohjalle pari desiä nestettä. Soseuta maa-artisokat sauvasekoittimella ja lisää joukkoon creme france ja maito. Mausta oman maun mukaan suolalla ja valkopippurilla. Mikäli keitto tuntuu liian paksulta, sitä voi notkistaa ylimääräisellä keitinnesteellä. Tarjoa tuoreiden sämpylöiden, paistetun sipulin ja raejuuston kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti