Matkamuistoja osa 3. Budapest

Pari kuukautta Rooman reissun jälkeen saimme niin halvat matkat, että lähdimme mieheni kanssa juhannuksen viettoon Budapestiin. Lähtöpäivää edeltävänä päivänä meidät vihittiin vanhempieni puutarhassa omenapuiden katveessa. Huolimatta siitä, että matka oli myös meidän häämatkamme, Budapest on jäänyt muistoissamme hieman Rooman varjoon.

 

Unkarin Parlamenttitalo Tonavalta katseltuna.

Meillä oli huone Tonavan rannassa sijaitsevassa neljän tähden kylpylähotelli Danubius Hotel Heliassa. Hotelli oli ihan viihtyisä ja sen 37 asteiset poreammeet pelastivat muuten sateisen lomamme. Koska aamiaiset eivät kuuluneet majoitukseemme, nautimme ainoastaan ensimmäisenä aamuna aamiaisen hotellin seisovasta pöydästä. Muina aamuina söimme pienen ja pikaisen aamiaisen hotellihuoneessamme ennen kaupungille lähtöä.

Linnavuorelle pääsi nousemaan hammasradalla.

Labyrintti. Linnavuorella kiemurtelee maanalainen
käytäväverkosto (28 km).

 

Meillä oli tällä kertaa matkaoppaana Otavan kaupunkiopas, joka ei ollut ihan niin hyvä kuin Rooman oppaamme. Kiersimme ympäri Budapestiä seikkaillen mm. Linnavuoren sisällä kiemurtelevissa labyrinteissä. Kävimme Terrorin talossa (Terror Háza) joka on natsismin ja kommunismin uhreille pyhitetty museo. Tonavalla taisimme risteillä parikin kertaa. Memento Parkissa perehdyimme vakoiluun ja ihmettelimme kommunismin aikaisia suuria Leninin patsaita. Lisäksi näimme upeat tippukiviluolat, synagogan ja lähtöpäivänä kävimme vielä eläintarhassa.
 

Synagoga.

 

 

Hyvien metroyhteyksien ja raitiovaunuliikenteen vuoksi liikkuminen kaupungissa oli helppoa ja vaivatonta. Tietysti me muutaman kerran taas eksyimme mutta selvisimme melko vähäisillä harharetkillä. Metropysäkit itsessään olivat näkemisen arvoisia. Varsinkin M1-linjalla olleet, valkoisilla ja vihreillä kaakeleilla verhoillut pysäkit olivat äärimmäisen kauniita.

 Minulla oli hieman huonoa tuuria ruokieni kanssa. Minusta tuntui, että oli aivan sama otinko kalani höyrytettynä, paistettuna, paahdettuna vai friteerattuna, sain aina paneroitua kalaa nenäni eteen. Perunasalaatissani oli kinkkua ja kasvisliemi olikin lihalientä. Kuitenkin selvisin enkä nähnyt nälkää. Gerbeaud kahvilassa kävimme useaan otteeseen ja minusta on lukuisia valokuvia toinen toistaan mahtavampien jäätelöannosten kanssa. 

Marxim Pub - "marxilainen pizzeria"

Gerbeaud kahvila oli näkemisen arvoinen.

Unkarissa on vahva kylpyläkulttuuri ja oman hotellimme allasosaston lisäksi kävimme tutustumassa Széchenyi Gyógyfurdön altaisiin. Istuimme vesisateessa isossa ulkoilma-altaassa ja nautimme olostamme. Minus harmittaa yhä, ettemme käyneet Gellert kylpylässä. Mikäli joskus lähdemme uudestaan Budapestiin, nämä vanhat, yleiset kylpylät ovat ne jotka meidät sinne houkuttelevat.

Széchenyi Gyógyfurdön ulkoilma-altaat.

Näin jälkikäteen muisteltuna, vaikka lähes koko lomamme vietimme märissä vaatteissa ja kengissä, matka oli mukava. Budapest oli omalla tavallaan kaunis kaupunki. Eihän sitä voi verrata Roomaan, mutta voisin hyvin kuvitella käyväni siellä vielä uudestaan.

Tyttöjen tuoli

Olen joskus aikaisemminkin kertonut vanhempieni ullakosta. Se on oikea ihmemaa! Muistin joulun alla että äitini ompeluhuoneessa on tuoli, jossa olen pienenä tyttönä hyppinyt. Vanha tuoli sopisi väreiltään ja tyyliltään sisustukseemme. Saatuani äidiltä myöntävän vastauksen, lähdimme mieheni kanssa hakemaan tuolia. Se on vielä kauniimpi kuin muistin!

Tuoli oli jäänyt vanhempiemme taloon edellisiltä omistajilta ja heidän oli pitänyt hakea se. Nyt aikaa on kulunut yli 30 vuotta, joten voinen todeta että tuoli on meidän. Onhan se vähän ajan patinoima ja verhoilutkin ovat ajan saatossa hivenen kärsineet. Valitettavasti olin hyppinyt tuolissa niin paljon että sen jouset ovat mennyttä kalua. Tähän hätään meillä ei ollut aikaa eikä rahaa kunnostaa tai verhoilla sitä uudestaan, joten suojasin tuolin vanhalla viltillä. 

 

 

 

Valitettavasti löysin tuolille niin herkullisen paikan että minun tekisi mieli myös itse istua siinä. Aurinko paistaa tuoliin juuri silloin kun poikamme nukkuvat päiväunia. Se olisi lähes täydellinen paikka istua ja virkata. Harmikseni minun on etsittävä joku toinen istumapaikka, sillä se ei ole minua varten. Se on tyttöjen tuoli.

Jep! Tuolista tuli koiriemme uusi nukkumapaikka. Tytöt hävisivät valtataistelun sohvan herruudesta ja joutuivat tyytymään lattiapaikkoihin. Kuukauden saimme taistella heidän kanssaan ja vääntää rautalangasta uppiniskaisille (hemmotelluille) lemmikeillemme, ettei koiran paikka ole enää sohva. Tuntui turhan julmalta katsella pieniä sohvaperunoitamme lattialla viltillä, joten ihanat ruttukuonomme saivat ihan oman tuolin. Ja he ovat tykänneet tuolista, sen vuoksi en varmastikaan raski heitä ajaa siitä pois. 

Tuoli näyttää kuitenkin yksinäiseltä. Löytäisinköhän jostain toisen samanlaisen tuolin? Nyt minulla on taas hyvä syy lähteä huutokauppaan. Minun on löydettävä toinen tuoli.

Kaksi vuotta kotona

Tänään tulee täyteen kaksi vuotta siitä kun jäin äitiyslomalle. En ikinä kuvitellut että minusta tulisi äiti. Kummasti ihminen ja ajatukset muuttuvat ajan myötä. Se kuuluisa biologinen kello alkoi minullakin tikittää kun ohitin kolmenkympin rajapyykin. Elämäni muuttui kertaheitolla. Excel-taulukot ja talousraportit vaihtuivat vaipanvaihtoihin ja tuttipulloihin. Pitkät työpäivät muuttuivat hetkessä unettomiksi öiksi.

Vaikka omalla tavallani nautin työelämästä ja vaihtelevista, välillä hieman haasteellisista työtehtävistäni, minun on myönnettävä että elän nyt elämäni onnellisinta aikaa. Rakastan kotona oloa. Minusta on ihanaa touhuta kotona ja tehdä kotitöitä. Nautin kun saan yllättää mieheni tuoreella, itse tehdyllä leivällä. On korvaamatonta kun saan seurata lapsieni kasvamista ja kehittymistä ihan vierestä. Hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Käsittämätöntä mihin tämä aika on mennyt? Kaksi vuotta? Muistan vieläkin millaisia ensimmäiset aamut olivat kun minun ei tarvinnutkaan nousta töihin. Katselin kokkiohjelmia televisiosta ja loikoilin sängyssä. Pian osasin ulkoa television tarjonnan ja päivärytmini perustui Market Kitchenin ja Jamie Oliverin esitysaikoihin. Kaikki muuttui kun taloon saapui pieni ja äänekäs nyytti.

Jäätyäni kotiin minulla oli suuria suunnitelmia vapaalleni. Minun piti hioa äidinkieltäni ja opetella pilkkusäännöt, jotka ovat jääneet oppimatta ylioppilastodistuksesta huolimatta. Minun piti parantaa englannin kieltäni. Minun piti käydä piknikeillä vauvan kanssa ja opetella piirtämään. Aioin opiskella Ayervedaa. Mitä kaikkea muuta olikaan?

Vaikka minulta jäi toteuttamatta suunnitelmiani, olenhan kai saanut jotain aikaiseksi lapsieni lisäksi? 
Äitiyslomalle jäätyäni en kuvitellut alkavani virkkaamaan. Tällä hetkellä sormeni syyhyävät että pääsisin jatkamaan keskeneräistä työtäni. Pieni, vanhoilla punatiilillä reunustettu, parin neliön kokoinen salaattipenkkini on kasvanut komeaksi kasvimaaksi. Olen oppinut tuntemaan kotimaista desingia. Vielä kaksi vuotta sitten minulle ei sanonut mitään Metsovaara, Tynell tai Tomula. Ja olenhan alkanut kirjoittaa blogia, joka minulla oli haaveissa monta vuotta.

Vuoden ensimmäisessä kirjoituksessani paljastin hieman tämän vuoden suunnitelmistani (Lue tästä). Tämä ei ehkä ole se hohdokkain eikä suuria hurraa huutoja aiheuttava suunnitelma, mutta minulle se on sitäkin tärkeämpi! Aion parantaa äidinkieltäni! Minua ärsyttää suunnattomasti omat kirjoitusvirheeni. Vanha lukion äidinkielenkirjani joka lojui ensin puoli vuotta vaatehuoneessa, on nyt ollut kaksi viikkoa keittiön pöydän reunalla. Saankohan sen vielä tässä kuussa auki? Meinasin aloittaa pilkkusäännoistä, mutta taitaa olla parasta että aloitan ihan kirjan alusta.

Kesä kuvina

Muistatko mikä kesä on? Muistatko miltä se tuoksuu kun astut aamulla ulos? Muistatko miltä se kuulostaa kun suljet silmäsi? Muistatko miltä kesäinen, lempeä tuulenvire tuntuu kasvoillasi?

Tässä on minun muistoni kesästä! Kaipaan tuota vuodenaikaa niin että meinaan pakahtua ikävästä. Siihen on vielä aikaa, mutta se lähenee päivä päivältä!

 

 

 

Näiden ihanien kesämuistojen saattelemana, hyppään mukaan blogloviniin.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11503795/?claim=49kfcs4nqat">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Vilttejä Isoäidinneliöistä

Käsitöitä tehdessä ei saa olla kiire. Koko työstä menee nautinto jos sitä joutuu tekemään kelloa kytäten. Minulla kävi niin kuukausi takaperin kahden virkatun viltin kanssa. Olen jo varmasti aikaisemmin kertonut päätöksestäni tehdä vain yhtä työtä kerralla. En päässyt tekemään joululahjoja ennen kuin saisin edellisen, keskeneräisen valmiiksi.

Virkkasin kuopuksellemme torkkupeittoa Novitan liukuvärjätystä Polku-langasta. Lanka oli ihan kamalaa virkata! Langan paksuus vaihteli vähän väliä ja tämän vuoksi ruuduista tuli erikokoisia. Olen jo aikaisemmin tehnyt esikoisellemme viltin samasta langasta, eikä siinä paksuus tällä tavoin. Lanka oli välillä paksumpaa kuin seiska veikka, kun hetken päästä se olisi käynyt ompelukonelangasta.

Minun olisi pitänyt ostaa kolmas kerä lankaa, tehdä ylimääräisiä ruutuja ja valita peittoon ne, joiden koko oli lähimpänä toisiaan. Kiireen vuoksi menin siitä mistä aita on matalin ja sen näkee työn jäljessä. Jouduin paikoin pakottamaan ruudut kohdilleen ja siksi viltti kupruilee. Jälkiviisaana minua harmittaa suunnattomasti. Luultavimmin puran viltin jonain päivänä ja korjaan sen.

Elettiin jo marraskuun alkua kun sain kuopuksemme viltin valmiiksi. Samana päivänä kun päättelin viimeiset langat, kaivoin varastosta seiska veikat esiin ja aloin virkata uutta vilttiä. Tämä lähtisi joululahjaksi toiselle puolelle Suomea. Aloitin työn täynnä iloa ja intoa. Päätin että viltistä tulee onnen viltti. Ajattelen vain hyviä ja onnellisia asioita sitä virkatessa, mutta siitä tulikin päättäväisyyden ja sitkeyden viltti.

Olin tehnyt 80 ruutua kun huomasin, etteivät ne riitä vaan joudun tekemään 28 ruutua lisää. Jouluruuhkassa lähettäminen veisi normaalia pidemmän postitusajan ja postin työntekijät uhkailivat lakoilla. En ollut koskaan tehnyt näin isoa vilttiä näin pienistä neliöistä, enkä osannut yhtään arvioida kuinka kauan kokoaminen ja päättelyt veisi aikaa. Tein vilttiä melkein koko ajan ja kaikkialla! Kuukauden päivät kuluivat ja monen monta tuntia, mutta vihdoin sain viimeisenkin neliön valmiiksi, viimeisen ruudun yhdistettyä toiseen ja viimeisen langan pääteltyä. Viltti oli valmis ja se pääsi postiin.

Mielestäni siitä tuli kaunis! Hieman olisin voinut olla tarkempi ruutujen asettelun suhteen. Ruutuja on kaiken kaikkiaan 108, joista 107 on erilaista. Käytin violetin ja valkoisen lisäksi, kolmea eri sinisen sävyä. Liitin ruudut yhteen virkkaamalla ja neulomalla. Siistin viltin reunat vielä kiinteillä silmukoilla ja pylväillä. Mikäli muistan oikein, Novitan Seitsemän veljestä -lankaa kului kaiken kaikkiaan seitsemän kerää (viltin koko 98 cm x 130 cm).

Tätä juttua kirjoittaessa minut valtaa se sama onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunne, joka minulla kun sain viltin valmiiksi. Lahjasaajan onni ja ilo peitosta oli kaikkien niiden tuskaisten tuntien arvoista, kun virkkasin ruutuja peläten, etten saa sitä valmiiksi ajoissa. Viltti antoi iloa ja riemua varmasti yhtä paljon niin minulle kuin hänelle.